Asemakaavan laajennus on tullut Hyllykalliolla ajankohtaiseksi, kaupungin maanomistuksen lisäännyttyä. Asemakaavoitettava alue on suuruudeltaan 8,8 ha ja se sijaitsee Hyllykalliolla asemakaavoitetun alueen keskellä. Alueelle pystytään osoitamaan noin 30 omakotitonttia, joille on ajoneuvoyhteys joko Kaarnatieltä (6- 8 kpl) tai Kullervonkadulta (22- 24 kpl). Olemassa olevia kevyen liikenteen yhteyksiä on syytä kohentaa myös suunnittelualueen ulkopuolella ja ympäristössä niin, että alueella muodostuu yhtenäiset kevyen lliikenteen verkostot.

Kaavamuutosta varten on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), jossa kuvataan hankkeen tavoitteita, arvioitavia vaikutuksia, osallistumismahdollisuuksia ja aikataulua.

Käsittelyvaiheet
  • 18.2.2026 Kaupunkiympäristölautakunnan käynnistys
  • 20.2.2026 Asemakaavan vireilletulopäivä
  • Kaavaluonnos ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävillä
  • Kaupunginhallitus hyväksyi kaavaehdotuksen nähtäville
  • Kaavaehdotus nähtävillä
  • Kaupunginhallituksen käsittely
  • Kaupunginvaltuusto hyväksyi asemakaavan
  • Lainvoimaisuuspäivä
  • Voimaantulopäivä