Tervetuloa opiskelemaan Seinäjoelle!

Seinäjoki on kasvava opiskelijakaupunki, jonka keskustakampus sijaitsee vain 700 metrin päässä rautatieasemasta.

Seinäjoen ammattikorkeakoulu on monialainen, noin 5000 opiskelijan ja 400 työntekijän yhteisö. Kansainvälisen ja yrittäjähenkisen korkeakoulun tehtävä on kasvattaa osaamista, kilpailukykyä ja hyvinvointia alueellaan. SeAMKin 21 AMK-koulutuksesta sekä 13 ylemmästä AMK-koulutuksesta valmistuu tutkintoon vuosittain noin tuhat opiskelijaa. SeAMK on valtakunnallisen opiskelijapalautekyselyn mukaan Suomen paras ammattikorkeakoulu.

Vuosittain yli 10 000 opiskelijaa hankkii Sedussa lisää osaamista. Tutkintoja on 80, ja ammatillisen tutkinnon suorittaa vuosittain 2000 osaajaa ja ammattilaista. Sedun tavoitteena on kouluttaa ammattiosaajat toimimaan monikulttuurisessa työympäristössä ja kasvattaa kansainvälisten opiskelijoiden määrää alueellamme.

Seinäjoen yliopistokeskus on neljän yliopiston muodostama verkostomaisesti toimiva 80 asiantuntijan monitieteinen yhteisö. Yliopistokeskuksessa toimivat Tampereen yliopisto, Helsingin yliopisto, Vaasan yliopisto ja Taideyliopisto. Yhteistyökumppaneina ovat myös Turun yliopisto, Luonnonvarakeskus, Siirtolaisuusinstituutti sekä Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys (Epky). Toiminta keskittyy neljään osaamisalaan: kestävät ruokaratkaisut, älykäs teknologia, hyvinvointi ja luovuus, sekä yrittäjyys ja kasvu. Seinäjoen yliopistokeskuksen toiminnassa painottuvat alueen kannalta relevantti tutkimus- ja kehittämistoiminta, tutkintokoulutus ja jatkuvan oppimisen palvelut sekä taiteellinen toiminta ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistäminen.

Viiden yliopiston Epanet-verkosto tehostaa tutkimustyötä ja laajentaa paikallista tutkimus- ja kehittäjäyhteisöä. Samalla luodaan uudenlainen yhteistyöverkosto suomalaisten korkeakoulujen välille.


Korkeakoulutus:

Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Seinäjoen kesäyliopisto

Seinäjoen yliopistokeskus

Ammatillinen koulutus

Sedu

Asuminen

Sevas, opiskelijakodit

Kirjastot

SeAMK-kirjasto
Seinäjoen kaupunginkirjasto

Kulttuuri ja museot

Taide- ja kulttuurikeskus Kalevan Navetta

Seinäjoen taidehalli

Kulttuurilehti Ilmiö

Seinäjoen museot

Liikunta ja aktiviteetit

Seinäjoen liikuntapalvelut

Tapahtumat

Tapahtumakalenteri

Työ ja yrittäminen

Työpaikat

Yrityspalvelut

Osallistu ja vaikuta

Miten vaikutat asioihin kuntalaisena?

Muita palveluja opiskelijalle

Seinäjoen opiskelijapalvelut Oy on Seinäjoella toimiva yritys, jonka tehtävänä ja tavoitteena on tarjota AMK-opiskelijoille edullisia, mukavia ja opiskelijaystävällisiä palveluita.