Kohtasitko internetissä toimivissa sovelluksissa, verkkopalveluissa tai navigaattorissasi väärää tai vanhentunutta tietoa Seinäjoen alueen osoitteista, kaduista tai muista paikoista? Virhe voi olla lähtöisin kunnan paikkatietoaineistoista, mutta toisinaan virheitä syntyy, kun tietoa siirretään tai päivitetään muualla ylläpidettyihin aineistoihin ja karttoihin.

Kun Seinäjoen kaupunki luo uuden virallisen osoitteen tai muuttaa jo olemassa olevaa osoitetta, tiedotetaan siitä kaikille kaupungin tiedossa oleville yhteistyötahoille. Näitä ovat esimerkiksi Posti, Pelastuslaitos ja Digi- ja väestötietovirasto (DVV, entinen Maistraatti), mutta myös yrityksiä on tämän tiedostuksen piirissä. Tiedottamisen jälkeen kaupunki ei pysty vaikuttamaan siihen, mitä tiedolle tapahtuu eri tahojen tallentamissa aineistoissa. Osoitetiedon päivittymistä haittaa meillä Suomessa myös se, että Suomessa ei ole valtakunnallista yleisesti käytettävää osoitetietojärjestelmää. Maanmittauslaitoksella on hanke, jossa tällaista ollaan kehitetty, mutta se on tällä hetkellä keskeytettynä rahoituksen katkaisemisen vuoksi.

Uusista kaduista kaupunki toimittaa tiedon paikkatietoaineistona Maanmittauslaitokselle, jotta se päätyisi Maastotietokantaan ja sitä kautta esimerkiksi Väyläviraston Digiroad-aineistoon.

Yrityksillä on omia aineistoja osoitteista ja kaduista

Kaupunkien ja muun julkishallinnon ylläpitämien karttojen ja paikkatietoaineistojen lisäksi monet yritykset ylläpitävät omia paikkatietoaineistojaan oman liiketoimintansa tueksi. Yritykset ottavat herkästi käyttöön verkkopalveluita toimintansa tehostamiseksi. Aineistoja ei välttämättä aina näytetä katseltavaksi julkaistuna karttana, vaan jokin internetissä käytettävän sovelluksen tai verkkopalvelun toiminto saattaa perustua niihin. Esimerkiksi verkkokaupan osoitehaku saattaa perustua yrityksen verkkokaupan käytettävissä olevaan osoiteaineistoon.

Suuremmat yritykset saattavat ylläpitää laajojakin paikkatietoaineistoja itse. Pienemmät yritykset kuitenkin monesti käyttävät toisten yritysten ylläpitämiä aineistoja. Näiden yritysten kaikki työntekijät eivät välttämättä tiedä, mikä taho lopulta ylläpitää heidän yrityksensä käyttämiä aineistoja. Aineistojen käyttö tapahtuu usein verkkopalveluiden ja tietojärjestelmien sisällä, eikä näy aina konkreettisesti yritysten asiakkaille tai työntekijöillekään.

Yritykset, jotka ylläpitävät aineistoja toisten yritysten käytettäväksi, on usein ylläpidettävä aineistojaan kokonaisen valtion tai koko maailman alueelta. Tästä syystä ylläpidettävää on usein paljon ja hyvin helposti yksittäiset tiedot voivat jäädä virheellisiksi tai vanhentua. Eri alueilla voi lisäksi olla enemmän virheitä kuin toisilla. Yritykset panostavat aineistojensa laatuun sen mukaan, miten tärkeäksi kokevat sen asiakkaidensa tyytyväisyyden kannalta.

Jos tieto näkyy jonkin muun tahon kuin kaupungin verkkopalvelussa, saat virheen korjatuksi varmemmin ilmoittamalla kyseisen verkkopalvelun ylläpitäjälle. Kuitenkin voi olla hyödyllistä ilmoittaa paikalliselle kaupungille tai kunnalle, jos kohtaat väärää tietoa internetissä. Seinäjoella paras tapa tähän on lähettää palautetta Seinäjoen kaupungin Palautepalvelun kautta.

Tehokkain keino ilmoittaa virheestä on useimmin verkkopalvelun oma palautetoiminto. Esimerkiksi Google Maps -karttapalvelusta palautetoiminto löytyy niin palvelun selainversiosta kuin mobiilisovelluksestakin. Palautetoiminnon käyttö eri palveluissa saattaa vaatia kirjautumista palveluun ja kirjautuneena virheen ilmoittaminen saattaa nopeuttaa virheen korjautumista.

Toisinaan asukkaat ja paikalliset toimijat päättelevät oman tonttinsa tai talonsa osoitteen viereisten osoitteiden perusteella. Usein tämä päättely osuu oikeaan, mutta toisinaan varsinkin harvaan asutuilla alueilla monikin osoitenumero voisi olla samalle paikalle lähes yhtä looginen. Tällöin osoitteen käyttäjä saattaa päätyä eri osoitteeseen, kuin mikä olisi virallinen kaupungin päättämä osoite.

Seinäjoen kaupunki tekee jokaisen osoitteistetun paikan virallisesta osoitteesta viranhaltijapäätöksen, jolla osoite tietylle paikalle valitaan. Tässä otetaan huomioon ympäristön muut osoitteet ja pitkän tähtäimen näkemykset alueen mahdollisesta rakentumisesta. Jotta osoite voitaisiin säilyttää muuttumattomana, tulee sitä valitessa ottaa monia asioita huomioon. Seinäjoen kaupungilla on käytössään laajat tietoaineistot ja valtakunnalliset ohjeistukset tämä työn tueksi.

Paikallisesti hallittu viranomaistieto on luotettavaa

Löydät luotettavimman ja ajantasaisimman karttatiedon yleisillä alueilla sijaitsevista kohteista yleensä viranomaisten karttapalveluista. Paikalliset työntekijät huolehtivat tiedon ylläpidosta parhaansa mukaan ja korjaavat virheitä myös oman toimintansa parantamiseksi.