Seinäjoella opetuksen kehittämistyötä tehdään monella eri tavalla. Kehittämistyö perustuu Seinäjoen perusopetuksen kehittämissuunnitelmaan, jonka pohjalta suunnitellaan toteutettavat toimenpiteet. Opetusta kehitetään myös hankkeiden avulla. Aktiivisella opettajien täydennyskoulutuksella lisäämme ja vahvistamme opetushenkilöstön osaamista. Maakunnallisten Osaaja-koulutusten lisäksi järjestämme myös omaa täydennyskoulutusta.

Erilaiset työryhmät vastaavat osaltaan opetuksen kehittämisestä. Yrittäjämäinen toimintatapa on osallisuuden lisäksi toinen perusopetuksen opetussuunnitelman painopistealueista. Esi- ja alkuopetuksen yhteistyöryhmässä kehitetään yhteisiä opetuksen ja kasvatuksen toimintatapoja. Työryhmä edistää muun muassa joustavan esi- ja alkuopetuksen käytänteitä. Hyvinvointi- ja liikuntakoordinaattori edistää hyvinvointiin liittyviä toimenpiteitä ja liikkuvan koulun toimintatapaa.

Tieto- ja viestintätekniikan kehittämisryhmä huolehtii osaltaan tieto- ja viestintätekniikan pedagogisen käytön edistämisestä.  Tutoropettajat ovat tulleet myös osaksi kouluarkea. Tutoropettajat tukevat  muita opettajia koulukulttuurin muutoksessa, uuden pedagogiikan toteuttamisessa ja digitaalisuuden tarkoituksenmukaisessa hyödyntämisessä.  Tutoropettajat ovat vertaistukena toisille opettajille ja osaltaan tukevat koulujen kehittymistä oppivana organisaationa. Seinäjoella on käytössä toimintatapa, jossa jokaisella koululla on tutoropettaja tai tehtävästä huolehtii tutorkouluttaja.

Uudistuneen EU-rahoitteisen Erasmus+ -ohjelmakauden tarjoamat mahdollisuudet saatiin laajasti käyttöön, kun Seinäjoen perusopetus ja lukiokoulutus hakivat ja saivat Erasmus-akkreditoinnin, mikä tarkoittaa laatuvarmistettua ”Erasmus+ -jäsenyyttä”.

Akkreditointi onkin lisännyt Seinäjoen kaupungin perusopetuksen ja lukiokoulutuksen kansainvälistymistä harppauksin. Lukuvuotena 2024-2025 mukana on ollut  11 alakoulua ja 5 yläkoulua. Lukuvuotena 2025-2026 mukana on 11 alakoulua ja kaikki yläkoulut.

Kouluilla on vakiintuneet yhteistyökumppanit ja heillä projektit jatkuvat samantyyppisinä vuosittain. Joillakin kouluilla on myös eTwinning- projekteja. Yhteistyökumppaneita on mm. Espanjasta, Kreikasta, Italiasta, Saksasta, Ranskasta ja Unkarista.  Meneillään oleva akkreditointijakso kattaa vuodet 2021-2027. 

Kestävän kehityksen työryhmä edistää koulujen tietoisuutta kestävän kehityksen toimenpiteistä. Kulttuuriyhteistyötä tehdään kaupungin eri kulttuuritoimijoiden kanssa esimerkiksi Kulttuurimatkan muodossa. Lasten ja nuorten lukemisen edistämisessä tehdään yhteistyötä kirjastopalveluiden kanssa. Verkostoituminen on opetuksen ja kasvatuksen kehittämisessä kaiken kaikkiaan laajaa.