Niemistön koulu

Niemistön koulussa on seitsemän perusopetusryhmää vuosiluokille 1-6. Niemistön koulu sijaitsee noin viiden kilometrin päässä kaupungin keskustasta Ylistaron suuntaan. Koulua ympäröivät laajat peltoaukeat ja metsäalueet.
Koulu on aloittanut toimintansa 1800-luvun loppupuolella. Uusi koulurakennus valmistui 1950-luvun lopulla. Koulun saneeraus valmistui vuonna 2009, jolloin koulu sai myös uuden liikuntasalin ja ruokalan. Alkuopetuksen luokat opiskelevat Niemistön päiväkodin rakennuksessa.
Niemistön koulun toiminta-ajatuksena on ” Kaupungin kyljessä, kylän keskellä, koko koulu kasvattaa”.
Niemistön koulun verkkosivuilta löydät tietoja koulun toiminnasta, henkilökunnasta sekä yhteystiedot.