Niemistön koulun pihasta kesällä otettu kuva, jossa edessä on sisäänkäyntiovi katoksen alla ja oikealla matala kiipeilyteline koulun edessä. Vasemmalla näkyy puinen, punainen vanha koulurakennus.

Niemistön koulussa on lukuvuonna 2025-26 seitsemän perusopetusryhmää vuosiluokille 1-6. Niemistön koulu sijaitsee noin viiden kilometrin päässä kaupungin keskustasta Ylistaron suuntaan. Koulua ympäröivät laajat peltoaukeat ja metsäalueet. Niemistöntien ja Heikkiläntien kulttuuriympäristö on maakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö, jolla on sekä maisemallista, rakennus- ja asutushistoriallista arvoa.

Koulu on aloittanut toimintansa 1895, ja edelleen käytössä oleva puukoulu on rakennettu 1897. Uusi koulurakennus, nykyinen kivikoulu, valmistui 1950-luvun lopulla. Koulu saneerattiin vuonna 2009, jolloin koulu sai myös uuden liikuntasalin ja ruokalan. Alkuopetuksen luokat opiskelevat Niemistön päiväkodin kanssa yhteisessä rakennuksessa. Tilojen laajennus valmistui v. 2023.

Niemistön koulun toiminta-ajatuksena on ”Kaupungin kyljessä, kylän keskellä, koko koulu kasvattaa”.

Niemistön koulun verkkosivuilta löydät tietoja koulun toiminnasta, henkilökunnasta sekä yhteystiedot.

Niemistön koulun ajankohtaisia
Musakerho ja palloilukerho 4.-6. lkWilmassa ilmoitetun mukaisesti
Backgammon- ja askartelukerhoWilmassa ilmoitetun mukaisesti
Yrityskylä-päivä 6.lkma 24.11. 2025 klo 8-15
Osallistuminen Lasten Parlamenttiin (oppilasedustajat)to 27.11.2025
Joulukirkko ja sen vaihtoehtoinen tilaisuuske 3.12.2025 klo 9
Jouluateriato 11.12.2025
Joulujuhla ti 16.12.2025 klo 18
Luokkien omaa pikkujouluohjelmaato 18.12.2025
Joulupuuroto 18.12.2025
Syyslukukausi päättyype 19.12.2025
Kevätlukukausi alkaake 7.1.2026