AJANKOHTAISTA

Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta 2025-2026.

Koulu alkaa keskiviikkona 6.8.2025 klo 9.00.

Keskiviikkona on koulua 9-12. Torstaista 7.8. alkaen oman luokan lukujärjestyksen mukaisesti.

Työn iloa ja voimia kouluvuoteen!

Toivoo Lintuviidan väki

Lintuviidan koulu on osa Kasperin palvelutaloa, johon kuuluu Linnunradan päiväkoti sekä liikunta- ja nuorisopalveluiden sekä kansalaisopiston harrastetiloja. Neuvola ja hammashoitola muuttavat Aallokkoon niiden valmistuttua. Kuraattori- ja terveydenhoitajapalvelut säilyvät Kasperin palvelutalolla. Linnunradan päiväkodin saneeraus vaikuttaa kulkureitteihin Tapiolantien puolella.

Koulumme on monimuotoinen ja kansainvälinen ja sen toimintakulttuuria rikastuttavat monet kansallisuudet ja äidinkielet. Lintuviidan koulussa on tällä hetkellä kahdeksan yleisopetuksen luokkaa (1.- 6. lk) ja kolme pienluokkaa (1-2. lk, 3-4. lk ja 5-6. lk). Koulussamme on myös valmistavaa opetusta (valo) ja suomi toisena kielenä (S2) opetusta. Iltapäivätoimintaa 1.- 2. luokkalaisille järjestetään Lintuviidan puoleisissa kerhotiloissa.

Lintuviidan koulussa laaja-alaisen osaamisen osa-alueet kulkevat luontevana osana oppimista. Koulumme laaja-alaisen osaamisen painotusalue on Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot (L3). Koulu ohjaa ymmärtämään, että jokainen vaikuttaa toiminnallaan niin omaan kuin toistenkin hyvinvointiin, terveyteen ja turvallisuuteen. Oppilaita kannustetaan huolehtimaan itsestä ja toisista, harjoittelemaan oman elämän ja arjen kannalta tärkeitä taitoja sekä lisäämään ympäristönsä hyvinvointia. Opetuksessa tuetaan oppilaiden luottavaista suhtautumista tulevaisuuteen.

Tavoitteenamme on tarjota hyvät perustiedot ja taidot. Ohjata oppilaita hyviin tapoihin. Kannustaa positiivisuuteen ja toisten vahvuuksien huomioimiseen sekä kunnioittavaan käyttäytymiseen kaikkia kohtaan. Vahvistamme vuorovaikutustaitoja ja puutumme kaikenlaiseen kiusaamiseen. Jokainen voi omalla, vastuullisella käytöksellään luoda Lintuviidan kouluumme ME-henkeä.

Välituntialueella on käytössämme pihapeliareena, koripallotelineet, Ketturämäkön nurmikenttä, leikkitelineitä ja koulun sisäpiha. Wilman kautta tiedotamme ajankohtaisista asioista ja tapahtumista.