Marttilan koulu on melkein 400 oppilaan alakoulu, joka sijaitsee Seinäjoen keskustassa. Vuonna 1930 valmistunut ja vuosina 1996-1998 saneerattu koulurakennus on suurikokoinen ja monitahoinen. Koulun pihasta on vuoden 2019 uudistuksen myötä tullut monipuolinen lähiliikuntapaikka.

Marttilan koulun opetustarjontaan kuuluu sekä yleis- että erityisopetusta. Lisäksi koulussa toimivat kaksikieliset luokat (CLIL-opetus englanniksi) sekä valmistavaa opetusta monikielisille oppilaille.

Marttila on monikansallinen koulu, johon oppilaiden ja henkilökunnan lisäksi kulttuurista moninaisuutta tuovat myös lukuisat kansainväliset projektit ja vierailijat. Koulun toimintakulttuurissa näkyy myös viime vuosina lisääntynyt panostus kestävään kehitykseen ja liikunnalliseen koulupäivään. Sijainti Aalto-keskuksen vieressä on antanut Marttilalle mahdollisuuden profiloitua myös Alvar Aalto -kouluksi.

Kaksikielinen opetus – Bilingual education:

Haku kaksikieliseen opetukseen:

Marttilan koulun kaksikieliseen opetukseen otetaan syksyllä 2025 uusia ensimmäisen luokan oppilaita, jotka opiskelevat sekä englanniksi että suomeksi. Luokalle hakevalla ei tarvitse olla englanninkielen taitoa. Lähtökohtaisesti luokalle otetut oppilaat opiskelevat koko perusopetuksen ajan (1.-9.) kyseisellä luokalla. Yläkoulussa opetus jatkuu Seinäjoen lyseossa. Lisätietoa: https://bit.ly/3o0Srua

Kaksikielisen opetuksen esittelytilaisuuden materiaalit 8.1.2025:

Keskustaksin koulukyytinumero muuttunut:

Uusi koulukyytien puh.nro on 010 337 4221

Koulukuljetusten haku

Kaikki kuljetusta tarvitsevat uudet 1.luokkalaiset hakevat koulukuljetusta Wilma-järjestelmän kautta. Lisätietoa: https://www.seinajoki.fi/kasvatus-ja-opetus/perusopetus/koulumatkat-ja-kuljetukset/

Koulukuljetuksen sähköinen haku harkinnanvaraiseen koulukuljetukseen Wilmassa

Tähän hakukertaan osallistuvat ne oppilaat, jotka hakevat harkinnanvaraista kuljetusta esimerkiksi koulumatkan vaarallisuuden tai koulumatkan rasittavuuden perusteella tai heidän määräajaksi myönnetty kuljetusetunsa on päättymässä.

Wilman koulukuljetushakemuksiin pääsee myös osoitteesta: https://www.seinajoki.fi/kasvatus-ja-opetus/perusopetus/koulumatkat-ja-kuljetukset/

Ruokalista

Seinäjoen kaupunki on ottanut käyttöön eRuokalistan (Aromi (seinajoki.fi)), josta näkee päivän/viikon/seuraavan viikon ruokalistan.