Hankkeet ja kehittämistoiminta
Seinäjoen kansalaisopistolla kehitetään toimintaa ja koulutusta jatkuvasti yhteistyössä moniammatillisen oppilaitosverkoston ja sidosryhmien kanssa. Hanketoiminta perustuu kaupungin ja Seinäjoen kansalaisopiston strategiaan ja näissä linjattuihin vahvuuksien korostamiseen ja kehittämiskohteiden työstämiseen. Toiminnan ja koulutuksen laadun kehittämisessä erilaiset ja monipuoliset hankkeet ovat merkittävässä roolissa. Hankkeita toteutetaan eri rahoituskanavilla laajassa sidosryhmätyössä ja eri koulutuksenjärjestäjien kanssa. Toimimme useissa verkostoissa ja teemme yhteistyötä niin alueellisesti, kansallisesti sekä kansainvälisesti. Lue lisää esimerkiksi Seinäjoen musiikkiverkostosta.
Hanketoimintamme painopisteet
- Ohjaava opisto -toimintamalli
- Matalan kynnyksen palvelut
- Yhteisöllinen oppiminen
- Yksilöllinen ohjaus
- Aktiiviset opiskelijat
- Kuntalaisten osallistaminen
Käynnissä olevat hankkeet
PELSU – Nuorten aikuisten pelastussuunnitelma: pelikehitysteemainen nuorisotyö Etelä-Pohjanmaalla.
Nuorten aikuisten pelastussuunnitelma -hanke tukee 18–29-vuotiaita henkilöitä, jotka kohtaavat haasteita koulutuksessa, työllisyydessä, terveydessä ja hyvinvoinnissa.
Hankkeen tavoitteet
Hankkeen yleisenä tavoitteena on parantaa syrjäytyneiden tai syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten (18–29 vuotiaat) arjen hyvinvointia sekä tuettuja koulutus- ja työllisyyspolkuja yhdistämällä sosiaalisen kuntoutukseen perustuvia periaatteita koulutus- ja työllisyyspolkujen asiakaslähtöiseen tukemiseen.
Hankkeen kohderyhmät
Ensimmäisenä pääkohderyhmänä on eteläpohjalaiset 18–29 vuotiaat (nuoret aikuiset) koulutuksen ja työmarkkinoiden ulkopuolella olevat, sisältäen niin sanotut NEET-nuoret, joilla on arjen hallinnan haasteita, terveysongelmia tai muuta tunnistettavaa tarvetta tuelle. Kohderyhmää yhdistää kiinnostus digitaalisen luovuuden teemaa kohtaan. Kohderyhmään kuuluvat siis ainoastaan sosiaalihuoltolain mukaan täysi-ikäiset nuorisolain mukaisesti nuoriksi laskettavat henkilöt.
Toinen hankkeen pääkohderyhmä on nuorten kanssa työskentelevät sosiaali-, terveys- ja työllisyyspalveluiden henkilöstö sekä nuorisopalveluiden ammattilaiset.
Hankkeen aikataulut
Pilottiryhmä toimii ajalla 19.11.2025-28.2.2026.
Varsinainen ryhmätoiminta toteutuu 1.3.2026-31.12.2027
PELSU on ESR-osarahoittama hanke ajalla 1.8.2025-31.12.2027
Yhteystiedot
Projektikoordinaattori
Heli Orava
044 754 1855heli.orava@opetus.seinajoki.fi
Projektikoordinaattori
Päivi Laurila-Järvinen
050 566 4459paivi.laurila-jarvinen@opetus.seinajoki.fi
Hanketta hallinnoi Tampereen yliopisto (SOC). Osatoteuttajina ovat Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Seinäjoen kansalaisopisto. Keskeisiä kumppaneita ovat Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue, Seinäjoen työllisyysalue, Sedu sekä alueen nuoriso- ja kolmannen sektorin toimijat.

Esiselvityshanke
Suomen ja Etelä-Pohjanmaan ongelma on ikääntyvä väestö. Tavoite sen sijaan on työntekijöiden määrän kasvattaminen. Työurien toivotaan aikaistuvan alusta, leventyvän keskeltä ja pidentyvän lopusta.
Ohjauksen polut kansalaisopistoissa -hanke selvittää, miten kansalaisopistot voisivat vahvistaa syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten osallisuutta ja työuria.
Hankkeessa kerätään kansalaisopistojen hyviä ohjauskäytäntöjä
- heikossa työmarkkina-asemassa olevien
- maahanmuuttaneiden sekä
- +55-vuotiaiden
osalta. Näiden kohderyhmien työurien vahvistuminen lisäisi työvoimaa työurien alussa, keskellä ja lopussa.
Hankkeessa luodaan Etelä-Pohjamaan kansalaisopistojen yhteistyöverkosto. Tiivistä ajatusten vaihtoa käydään myös valtakunnallisen elinikäisen ohjauksen verkoston kanssa. Jälkimmäiseen verkostoon kuuluu kansalaisopistoja eri puolilta Suomea: isoimmista kaupungeista ja pienemmiltä paikkakunnilta. Kysymys koskettaa kaikkia opistoja: miten kansalaisopistojen ohjaustyötä voisi kehittää tarkoituksenmukaisemmaksi marginalisoitumisvaarassa oleville ihmisille ja alueille?
Esiselvityksen tavoitteena on luonnostella kokonaisvaltainen ohjausmalli, joka hyödyttäisi edellä mainittuja ihmisryhmiä ja alueita. Tavoitteena on löytää ohjauksen keinoja, jotka vahvistavat haastavassa työmarkkina-asemassa olevien aktiivista toimijuutta, osallisuutta sekä kiinnittymistä koulutukseen ja alueen työmarkkinoille.
Selvityksen tuloksena on raportti kansalaisopistojen ohjauskäytänteiden saavutettavuudesta, hyödyllisyydestä ja tehokkuudesta. Ohjauksen polut kansalaisopistossa on ESR-hanke 2/2027 saakka.
Projektikoordinaattori
Yrjö Uurtimo
040 667 5017yrjo.uurtimo@opetus.seinajoki.fi

Seinäjoen kansalaisopisto sai opetushallituksen laatu- ja kehittämisavustuksen lukuvuodella 2025-2026 hankkeelle ”Toiminnallisia työkaluja kielenoppimiseen kansalaisopistossa”.
Hankkeessa kehitetään ja testataan toiminnallisia tapoja suomenkielen opiskelijoiden suullisen kielitaidon vahvistamiseksi. Lähtökohtana on oppijoiden omasta elämästä ja sen kielellisistä haasteista kumpuavat teemat. Harjoituksina käytetään mm. draamaharjoituksia, tarinankerrontaa, kuunteluita ja muita suullista kielitaitoa ja puheenymmärtämistä vahvistavia harjoituksia. Hankkeen aikana testatuista metodeista kootaan materiaali, joka tulee julkisesti saataville.
Lisätiedot
Projektikoordinaattori
Johanna Vitale
044 418 1140johanna.vitale@opetus.seinajoki.fi
Hanke on opetushallituksen rahoittama.

Kappas Kaposta -hanke
Kappas Kaposta on yhteishanke, joka toteutetaan yhdessä Kuopion ja Auralan kansalaisopistojen kanssa. Hankeen päävastuullinen koordinaattori on Kuopion kansalaisopisto.
KAPOS on lyhenne ”Kansallisista perustaitojen osaamismerkeistä”. KAPOS-merkkien sisällöt ovat perustaitoja, joita tarvitaan sekä arjessa että opiskelu- ja työelämässä. Sisällöt ovat osaamisperusteisia. Niiden osaamistavoitteet ja arviointikriteerit on määritellyt Opetushallitus.
Hankkeen tavoitteena on pilotoida KAPOS-merkkejä 18–35-vuotiaille syrjäytymisvaarassa oleville osallistujille. Tavoitteena on myös sekä jakaa kokemuksia että oppia toisten oppilaitosten onnistumisista ja haasteista.
KAPOS-osaamisalueen sisällön ja tavoitteiden hallitseminen oikeuttaa opintosuoritukseen eli merkkiin. Merkkejä voi suorittaa vapaan sivistystyön oppilaitoksissa. Hyväksytty suoritus kirjataan osallistujan suostumuksella Koski-tietovarantoon, ja asiakas näkee merkkinsä Oma Opintopolku -palvelussa.
Merkkien avulla tunnistetaan, tunnustetaan ja tehdään näkyväksi osaamista laajalti eri taitojen alueilta.
KAPOS-merkit jakautuvat kuuteen kokonaisuuteen:
- Oppimisen taidot
- Tekstitaidot
- Numero- ja taloustaidot
- Vuorovaikutus- ja työhyvinvointitaidot
- Digitaidot
- Kestävyysosaaminen
Seinäjoen kansalaisopisto kehittää hankkeen aikana työelämälähtöistä valmennuskokonaisuutta. Valmennuskokonaisuus suunnitellaan ja toteutetaan osaamisperusteisina perustaitosisältöinä, jotka nojautuvat KAPOS-merkkeihin. Valmennuskokonaisuus suunnataan syrjäytymisvaarassa oleville osallistujille, niin kantasuomalaisille kuin maahan muuttaneillekin.
Seinäjoen kansalaisopiston kehittämistyö keskittyy kevääseen 2025. Yhteishanke Kappas Kaposta päättyy kesäkuussa 2026.
Lisätiedot:
Yrjö Uurtimo, projektikoordinaattori, 040 667 5017Teppo Latvanen, rehtori 040 774 8391
Hanke on Opetushallituksen rahoittama.

Päättyneet hankkeet
MOPO-hanke
Hankkeen kohderyhmää ovat aikuiset, jotka haluavat vahvistaa perustaitojaan (mm. digitaidot, matemaattiset taidot, kieli- ja viestintätaidot) sekä maahanmuuttajat, jotka haluavat oppia lisää suomen kieltä ja jotka eivät enää kuulu kotoutumisohjelman piiriin. Osallistujille laaditaan henkilökohtaiset tavoitteet ja oppiminen tapahtuu monipuolisin menetelmin.
Hankkeen vaikuttavuus
Mopon ryhmätoimintaan osallistui yhteensä 50 henkilöä opiskelijoina, 11 työssäoppijaa alueen eri oppilaitoksista, neljä työkokeilijaa ja viisi vapaaehtoista ohjaajaa. Hankkeessa työskenteli päätoimisesti kaksi henkilöä sekä yksi osa-aikainen suomen kielen opettaja. Lisäksi ryhmää opettivat Seinäjoen kansalaisopiston liikunnan-, kädentaitojen-, teknisen työn-, kotitalouden- ja digitaitojen opettajat.
Ryhmätoiminnassa painottui suomen kielen opiskelu, digitaitojen oppiminen, ohjaus, vertaistuki sekä hyvinvointitaidot.
Pääyhteistyökumppanimme olivat Työlakeus, Seinäjoen kaupungin pakolaispalvelut, Sedu, Seamk, Moni-Info, Etelä-Pohjanmaan opisto, Seinäjoen kaupungin liikunta- ja kulttuuripalvelut sekä Luetaan yhdessä-verkosto. Teimme yhteistyötä myös monien muiden tahojen kanssa niin asiakasohjuksen kuin toiminnan sisällönkin osalta. Hankkeen toiminnasta olemme kertoneet myös kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissamme.
Yhteistyöverkoston avulla pystyimme jatkopoluttamaan asiakkaista noin puolet joko opintoihin, työelämään tai muihin kotoutumista edistäviin toimiin. Yhteistyö alueen muiden toimijoiden kanssa mahdollisti myös osallistujien tutustumisen Seinäjoen palvelutarjontaan ja muihin mahdollisuuksiin, joita Seinäjoella on tarjolla. Osallistujat olivat hyvin motivoituneita ja he kertoivat ryhmätoimintaan osallistumisen vahvistaneen kielitaidon ja perustaitojen lisäksi myös tunnetta osallisuudesta.
Mopon ohjelma oli hyvin monipuolinen ja kaiken oppimisen lomassa ryhmässä oli hauskaa. Tähän kokemukseen perustuen voidaan todeta, että tällaiselle ryhmätoiminnalle on suuri tarve Seinäjoella. Suurin osa osallistujista oli ylikotoaikaisia maahanmuuttajia, joiden kielitaito ei kotoutumiskoulutuksen aikana syystä tai toisesta (mm. lasten saanti kotoutumisaikana, oppimisen haasteet, luku- ja kirjoitustaidottomuus, ikääntyminen) saavuttanut sellaista tasoa, joka vaaditaan esim. opintoihin tai työelämään. Näiden ryhmien huomiointi on kuitenkin myös hyvin tärkeää perheiden hyvinvoinnin ja henkilöiden oman toimijuuden kannalta. Osallistuminen, oppiminen, yhdessäolo ja uudet kokemukset ovat tehokkaita keinoja syrjäytymisen ja pahoinvoinnin ehkäisemisessä.
Hanke on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama.

Moninaisuus kasvatus- ja ohjaustyössä
Henkilöstökoulutushanke, joka tarjoaa kohderyhmälle räätälöityä koulutusta moninaisuuden ja syrjimättömyyden teemoista vapaan sivistystyön, taiteen perusopetuksen, varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen henkilöstölle. Hankekausi jatkuu kevääseen 2024.
Hanke on opetushallituksen rahoittama laatu- ja kehittämishanke.

Yksilöllisesti eteenpäin
Kohderyhmä:
Nuoret eläkeläiset (18–29-vuotiaat)
Tavoite
- Saadaan nuoret pois kotoa. Vahvistetaan heidän hyvinvointiaan ja perustaitojaan.
- Autetaan nuorten itseluottamuksen rakentamisessa. Edistetään heidän minäpystyvyyttään ja tuetaan vahvuuksia. Aktivoidaan ja autetaan tulevaisuuden rakentamisessa.
- Parannetaan nuorten työmarkkina-asemaa. Kehitetään digi-, viestintä-, kieli- ja työnhakutaitoja.
- Tuetaan nuoria jatkopolun löytämisessä. Jos se on tarkoituksenmukaista, tavoitellaan eläkepäätöksen purkamista. Ohjataan ja tuetaan nuorta työmarkkinoille tai opintoihin.
Toteutustapa
Palvelu tarjotaan Seinäjoen kansalaisopistolla. Osallistujia otetaan syksystä 2023 lähtien vuoden 2024 loppuun saakka. Aluksi keskeisimmät valmennussisällöt ovat arjenhallinta- ja hyvinvointitaitoja. Nuori saa henkilökohtaista ohjausta ja tukea tunnistaa omat vahvuusalueensa ja mielenkiinnon kohteensa. Niiden löytämisen myötä edetään askel kerrallaan työmarkkina-aseman vahvistamisessa. Nuorille luodaan oma palvelumalli olemassa oleviin ryhmiin ja toimintamuotoihin, joita ovat Nuorten Startti ja Askeleittain ryhmä.
YEP-hankkeen vaikuttavuus
Yksilöllisesti eteenpäin -hanke alkoi elokuussa 2023. Hanke oli erityisesti suunnattu eläkepäätöksen saaneille nuorille ja nuorille, jotka eivät ole missään palveluissa. Osallistujia oli yhteensä 13.
Hankkeen nuorista seitsemällä oli eläkepäätös (määräaikainen tai toistaiseksi voimassa oleva), kaksi nuorta ei ollut missään palveluissa ja neljä nuorta oli kuntouttavassa työtoiminnassa.

Helmikuuhun 2025 mennessä iso osa nuorista on lähtenyt kohti työ- tai opiskeluelämää. Hanke päättyy maaliskuussa 2025.

Hankkeen esitteet
Yksilöllisesti eteenpäin -esite lähettäville tahoille
Yksilöllisesti eteenpäin -esite osallistujille
Hanke on Opetushallituksen rahoittama hanke (Jotpa).


Osaamispilotti
Hankkeen tavoitteena on kehittää osaamisperusteisesti kuvattuja opintopistekursseja ja tuoda osaamisperusteisuus osaksi jokapäiväistä suunnittelu- ja opetustyötä. Opintopistekursseilla opiskelijoiden on mahdollista saada opintopisteitä, joiden avulla kansalaisopistossa saavutettu osaaminen on helpompi tehdä näkyväksi. Hanke on Opetushallituksen rahoittama.
Kestävä kansalaisopisto
Hankkeen tavoittena on sosiaalisen, kulttuurisen, ekologisen ja taloudellisen kestävän kehityksen arvojen edistäminen kansalaisopiston toiminnassa ja koulutuksessa. Hanke on Opetushallituksen rahoittama laatu- ja kehittämishanke.
Toiminnallisia polkuja työelämään / Työllistämö jatkohanke
Hankkeen kohderyhmänä ovat täysi-ikäiset työttömät työnhakijat. Hankkeen tavoitteena on osallistujien osaamisen ja työelämävalmiuksien kehittäminen, tulevaisuususkon vahvistaminen ja työllistymisen väylän löytäminen. Hanke on Opetushallituksen rahoittama.
Työllistämö
Työllistämö on suunnattu työttömyysuhan alaisille, työttömille sekä työvoiman ulkopuolella oleville aikuisille. Työllistämössä tuetaan ohjautumista koulutukseen ja työelämään hakeutumista. Työllistämö on Opetushallituksen rahoittamaa toimintaa.
Kansalaisopo
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama Kansalaisopo -hanke.
Positiivinen porttiteoria -Laatu- ja kehittämishanke 2020-2021
Hankkeen toimenpiteiden tavoitteena on madaltaa kaupunkilaisten kynnystä osallistua kansalaisopiston toimintaan erilaisten avointen workshoppien, kerhojen ja avoimen kahvilatoiminnan ja tapahtumien avulla. Hanke oli Opetushallituksen rahoittama laatu- ja kehittämishanke.
Kokeillaan ja opitaan yhyres! -laatu- ja kehittämishanke 2019-2021
Hanke oli Opetushallituksen rahoittama laatu- ja kehittämishanke.
Verkostot ja yhteistyö
Seinäjoen musiikkiverkosto
Seinäjoen musiikkiverkosto on alueen musiikkialan toimijoiden yhteistyöverkosto, joka edistää musiikkialan toimintaedellytyksiä ja yhteistyötä sekä tarjoaa uusia mahdollisuuksia niin alan ammattilaisille kuin harrastajillekin. Verkoston tavoitteena on tiiviin yhteistyön avulla luoda Seinäjoesta entistä vahvempi ja tunnetumpi musiikkikaupunki, jossa luovuus, taide ja musiikki ovat itseisarvo ja jokaisen saavutettavissa. Seinäjoen musiikkiverkosto toimii sillanrakentajana eri tahojen välillä sekä tuottaa ja tukee projekteja, jotka edistävät alueen musiikkikulttuurin saavutettavuutta ja elinvoimaisuutta.
Verkostoon kuuluvat Seinäjoen musiikkialan keskeiset toimijat:
- Etelä-Pohjanmaan musiikkiopisto
- Rytmi-instituutti
- Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys ry
- Seinäjoen kaupunginorkesteri
- Seinäjoen kaupunki: Lastenkulttuurikeskus Louhimo ja Seinäjoen kansalaisopisto
- Taideyliopiston Seinäjoen yksikkö / Sibelius-Akatemia