Heippa!

henkilökuva

Olen Saara Mansner, asun Seinäjoella, mutta olen Porvoossa syntynyt ja viettänyt elämäni ensimmäiset kymmenen vuotta siellä, kunnes muutimme perheeni kanssa tänne Seinäjoelle. Työskentelen Seinäjoen Uimahalli-Urheilutalolla osan ajasta uimavalvojana ja osan toimistosihteerinä uimahallin palvelupisteellä. Olen aloittanut työni uimahallilla vuonna 2020, mutta alun perin tulin liikuntapalveluille töihin rantavalvojana vuonna 2019. Viihdyn työssäni hyvin, sillä mielestäni meillä on hauska ja tiivis työporukka. Myös työnkuvani vaihtelevuus on mukavaa, kaikki viikot ovat erilaisia.  

Työnkuvaani kuuluu palvelupisteellä erilaiset toimistosihteerin tehtävät kuten tilavarauksien teko, mutta eniten lipunmyynti ja yleisesti asiakaspalvelutehtävät. Palvelupisteellä parasta on päästä neuvomaan asiakkaita ohjattuihin ryhmiin liittyvissä asioissa. On mukavaa, kun yhdessä asiakkaan kanssa löydämme esimerkiksi hänelle sopivan vesijumpparyhmän, jossa hän pääsee käymään.

Uimavalvojana työnkuvaani kuuluu ennen kaikkea kaikkien turvallisuuden valvonta. Me puutumme myös häiriötilanteisiin, neuvomme asiakkaita ja hoidamme ensiavun tapaturmatilanteissa. Uimavalvojan työssäni parasta on ollut päästä mukaan tuottamaan erilaisia tapahtumia uimahalliin, esimerkiksi Halloween tapahtuma viimevuonna ja kynttiläuinnit. Tapahtumapäivät ovat olleet mukavaa vaihtelua työpäiviin ja tietysti on ollut ilo kuulla asiakkailta positiivista palautetta tapahtumista.

Perheeseeni kuuluu kihlattuni sekä meidän yhteiset kolme kissaamme. Vietän vapaa-aikani perheeni ja ystävieni kanssa. Harrastan juoksua ja kuntosalilla käyntiä sekä luen paljon. Liikunta on minulle tärkeä asia ja yhdistää minua, ja perhettäni kun pääsemme jakamaan kuulumisia lenkkien aikana.

Mukavaa joulunodotusta kaikille!

Saara Mansner

Julkaistu uutiskirjeessä 5/2025