Nuorisopalveluiden työntekijät tekevät tiivistä yhteistyötä eri koulujen kanssa. Tavoitteena on kohdata ja tavoittaa kaikki alueen nuoret. Nuorisotyö kouluilla on ennaltaehkäisevää työtä, jonka tarkoituksena on koulun yhteisöllisyyden tukeminen ja kehittäminen sekä kouluviihtyvyyden parantaminen.

Yhteistyö koulujen kanssa on muotoutunut omanlaisekseen joka koululla. Pääpaino toiminnassa on yläkouluilla, joissa käydään kerran tai kaksi viikossa ruokavälitunneilla pitämässä kahvilaa ja vetämässä erilaista välituntitoimintaa. Myös toisen asteen oppilaitoksille mennään kahvitermareiden kanssa moikkaamaan nuoria. Nurmon yläkoululla ja Seinäjoen lukiolla toimii omat koulunuorisotyöntekijät, jotka tekevät muutaman päivän viikossa koululla töitä.

Joka syksy olemme mukana seiskojen päivissä ryhmäyttämässä uusia luokkia, että yhteinen koulutaival lähtisi mahdollisimman hyvin käyntiin. Tämän tyyppistä ryhmäyttävää toimintaa sekä erilaisia pienryhmätoimintoja pidetään tarvittaessa myös muille luokille. Kutsumme myös luokkia tutustumaan nuorisotiloihimme.

Olemme usein mukana koulujen tapahtumissa, sekä käymme pitämässä oppitunteja eri aiheista, kuten kesätyöinfoja. Nuorisotyötä kouluilla tehdään paljolti yhteistyössä seurakunnan nuorisotyön sekä muiden yhteistyötahojen kanssa.

Nuorisopalveluilla oli käynnissä 14.8.2024-30.5.2025 ’Nuorisotyö kouluissa -yhteistoimintamalli’ -hanke, jonka tavoitteena oli yhtenäistää kouluilla tehtävää nuorisotyötä sekä luoda suunnitelmaa tulevaisuuden koulunuorisotyölle Seinäjoen kaupungilla. Yhteistoimintamallin pääsee lukemaan täältä: