Crocodiles elää ja voi hyvin

Kuvassa Crocodiles pelaaja näyttää käsiä kameralle. Käsineissä Crocodiles teksti. Taustalla lisää pelaajia.

Amerikkalaisen jalkapallon ja cheerleadingin erikoisseura, Crocodiles, elää ja voi hyvin yhä ja edelleen. Seuran 1987 alkanut historia sai erinomaista jatkoa viime kaudella kun edustusjoukkue saavutti SM-hopeaa ja sen lisäksi kolme junnujoukkuettakin nappasi SM-mitalin.

Seinäjoella cheerleaderit nähtiin kentän laidalla kannustamassa ensimmäisiä kertoja vuonna 1988. Vuonna 1990 Crocodiles osallistui ensimmäisiin SM-kilpailuihin ja heti 1991 Crocodiles Cheerleaders voitti kultaa. Samaisena vuonna seuraan perustettiin cheerleadereiden junior-joukkue ja tämän jälkeen seuraan ovat vakiintuneet joukkueet myös mini- ja micro-ikäisissä.

Miesten edustusjoukkue on saavuttanut seinäjokelaisista palloiluseuroista yhteensä 17 mitalia, eli yhdessä SMJ:n kanssa eniten pääsarjatasolla. Näillä lukemilla kaksikko onkin omilla luvuillaan mitaleiden määrässä. Viimeisten 30 vuoden aikana Crocodiles on kuitenkin ollut ihan omassa kastissaan mitä mitaleihin tulee.

Seurassa on kuusi cheerleader –joukkuetta, naisten jenkkifutisjoukkue, kuusi junnujoukkuetta, sekä miesten edustusjoukkue. Yhteensä jäseniä on noin 300.

Tällä kaudella Vaahteraliigan finaali järjestetään ensimmäistä kertaa Pohjanmaalla, kun Suomen mestaruus ratkaistaan 9. syyskuuta OmaSp Stadionilla. Crocodilesilla on luonnollisestikin kova halua olla mukana tuossa tapahtumassa, mutta sehän vaatii isoja onnistumisia koko kauden ajan.

Seura on myös profiloitunut vahvasti kasvattajaksi. Miesten edustusjoukkueen noin 50 pelaajasta suurin piirtein puolet on seuran omia kasvatteja. Eräänlainen tunnustus ja palkinto tästä on myös valinta Olympiakomitean Tähtiseuraksi.

Sekä jenkkifutis, että cheerleading ovat siitä erittäin mielenkiintoisia lajeja, että kummassakin on rooleja monenmoisille harrastajille. Olipa harrastaja sitten tyttö tai poika, pitkä tai lyhyt, iso tai pieni… kaikille on paikkansa.

Seuran arvoja ovat yhdessä tekeminen, pohjalaisuus, muiden huomioiminen ja avoimuus. Tästä hyvä esimerkki on se, että edelleen cheeppareita voi bongata kentän laidalta kannustamassa Crocoja voittoon. Ja vastaavasti jefu-miehiä, junnuja ja naisia on nähty cheerleadereiden näytöksissä auttamassa painavien mattojen kanssa ja lipunmyynnissä. Yhteistyössä on voimaa!

Seuran nettisivuilla osoitteessa www.crocodiles.fi on paljon informaatiota toiminnasta. Lisäksi Crocodiles on erittäin aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Materiaalia löytyy Instagramissa, Twitterissä, Facebookissa ja YouTubessa, sekä tulevan kauden aikana myös TikTokissa.

Niin jefu-junnut ja -naiset, sekä cheer-joukkueet ottavat uusia harrastajia mielellään vastaan pitkin kautta. Helpoiten näihin mahtaviin lajeihin pääsee tutustumaan, kun laitat viestiä:
cheerleading@crocodiles.fi, juniorit@crocodiles.fi, naiset@crocodiles.fi

Seinäjoella toimivat liikuntaseurat ja – yhdistykset esittäytyvät. Julkaistu uutiskirjeessä 2/2023