Ikääntyvien kulttuuri
Seinäjoella tuotetaan kohdennettuja kulttuuripalveluita ikääntyville. Palveluista vastaa ikääntyvien kulttuuritoiminnan koordinaattori. Koordinaattori mm. suunnittelee ja kehittää ikääntyvien kulttuuritoimintaa yhteistyökumppaneiden kanssa sekä vastaa ikääntyvien kulttuurihyvinvoinnin edistämisestä.
Kotona asuville suunnattu kulttuuritoiminta

- Ensisijaisena kohderyhmänä ovat ne, joille kaupungin yleisten kulttuuripalveluiden saavuttaminen on jo haastavaa.
- Kaikille yli 65-vuotialle tarkoitettuja matalan kynnyksen toimintoja (ilmaisia, avoimia), kuten kerhotoimintaa sekä lähelle kotia tulevia tapahtumia, esimerkiksi senioriasuntojen konsertteja ja taidetyöpajoja. Lisää tietoja K65-Kulttuuritoiminnasta löydät Tapahtumia ja toimintaa -otsikon alta.
- Kulttuuritoimintaa suunnitellaan ja kehitetään yhdessä hyvinvointialueen ikääntyvien palveluiden kanssa.
- Ikääntyvien kulttuuritoiminnan voimannäytteenä on Armas-festivaali, joka on usean kymmenen tapahtuman kokonaisuus ja kerää vuosittain satoja kävijöitä!
- Satunnaisesti tarjotaan myös kotiin vietäviä kulttuuripalveluita heille, joille osallistuminen kulttuurielämään on muuten mahdotonta.
- Päivystävä kulttuuriohjaaja Jenni Timonen auttaa mielellään sopivan kulttuuritoiminnan löytämisessä. Jennin tavoittaa puhelimitse perjantaisin klo 9-11 numerosta 044 418 1807 ja sähköpostilla milloin vain jenni.timonen@seinajoki.fi.
Palveluasumisen kulttuuritoiminta
Asumispalveluyksiköissä vierailee esiintyjiä ja taiteilijoita, järjestetään työpajoja ja tapahtumia sekä tempaudutaan lauluun ja tanssiin ihan kesken arjen.

- Kulttuurivastaavat: Jokaisessa asumispalveluyksikössä on kulttuurivastaava, jonka tehtävänä on suunnitella yksikön kulttuuritoimintaa ja kannustaa koko henkilökuntaa toteuttamaan kulttuuritoimintaa arjessa.
- Kulttuurin teemavuodet: Palveluasumisen yksiköissä toteutetaan kulttuuritoimintaa teemavuosittain. Teemaa käsitellään monipuolisesti ja saavutettavasti. Teemavuosien sisällöistä vastaavat paikalliset taiteen ammattilaiset, kaupungin taidelaitokset ja muut kulttuuritoimijat.
- Vuoteen viereen menevä toiminta: Jos osallistuminen yhteiseen ohjelmaa yleisissä tiloissa on haastavaa tai mahdotonta, pyritään kulttuuria ja taidetta viemään sängyn viereen.