Kuvassa lapset jonossa polvillaan kädet ilmassa värikkäissä vaatteissa.

Seinäjoen Voimistelijat on 94-vuotta vanha seura. Seuramme tavoitteena on tuoda jäsenille iloa ja elämyksiä liikunnan kautta sekä tuottaa positiivisia yhdessä tekemisen tunteita kaiken ikäisille. Liikunnan tarkoituksena on edistää väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä tukea lasten ja nuortenkasvua ja kehitystä.

Seinäjoen Voimistelijat on saanut Olympiakomitean ja lajiliiton myöntämän tähtimerkkitunnuksen lasten ja nuorten sekä aikuisten liikunnasta. Seura täyttää määritetyt laatutekijät näiden kohderyhmien osalta. Seura on saanut myös Seinäjoen kaupungin Healthy Kids of Seinäjoki -merkin, joka on toimintamalli lasten, nuorten ja lapsiperheiden kokonaisvaltaisenhyvinvoinnin edistämiseksi.

Seurassamme voi liikkua niin harraste- kuin valmennusryhmissä. Harrasteryhmissä tarjontaa on pienistä vauvoista varttuneempiin liikkujiin, niin tytöille kuin pojille. Valmennusryhmissä lajivalikoima on lisääntynyt jo seitsemään eri voimistelulajiin. Otamme toiminnassamme huomioon myös erityistarpeessa olevat liikkujat. Soveltavan liikunnan ryhmiä meillä on niin harraste- kuin kilpailutoiminnassakin. Erityisen ylpeitä olemme siitä, että jokainen ohjaaja ja valmentaja on koulutettu. Apuohjaajaksi pääsee 15-vuotiaana. Lasten ryhmien vastuuohjaajantulee olla täysi-ikäinen.
Seinäjoen Voimistelijat on kuin pohjalainen talo. Kynnys matalalla, seinät leveällä ja kattokorkealla. Annamme avaimet aktiiviseen ja terveelliseen elämään tarjoamalla matalallakynnyksellä laadukasta, monipuolista ja innostavaa voimisteluliikuntaa sekä harraste- että kilpailutasolla.

SVO lukuina

Kuvassa henkilö pää alaspäin tekemässä volttia suorin vartaloin. Etualalla 6 muuta joukkueen henkilöä kyykyssä. Takana valmentaja.
  • Jäseniä 943
  • Aikuisten liikuntaryhmiä 8 + 1 perheliikunta
  • Lasten ja nuorten liikuntaryhmiä 34
  • Soveltavan liikunnanryhmiä 3
  • Kilpailujoukkueita 26 ja yhteensä 255 voimistelijaa
  • Kilpailulajeja 6
    • akrobatiavoimistelu
    • joukkuevoimistelu
    • kilpa-aerobic
    • rytminen voimistelu (SO)
    • tanssillinen voimistelu
    • TeamGym
    • Telinevoimistelu
  • Työsuhteessa olevia ohjaajia ja valmentajia 75
  • Päätoimisia työntekijöitä 2
  • Ohjattuja tunteja viikossa 180, joista 100 omissa tiloissa POP Pankki Areenalla
  • Kaikissa lasten ja nuorten ryhmissä on täysi-ikäinenohjaaja
  • Seuran jokainen ohjaaja ja valmentaja on koulutettu
Kuvassa lapsi roikkuu voimisteluköydessä käsillä. Taustalla toinen lapsi ja voimistelupatja. Vierellä tyhjä köysi.


Lisätietoa SVO:n toiminnasta saa seuran kotisivuilta www.svo.fi tai Facebookista Seinäjoen Voimistelijat

Kuvat on ottanut Tanja Korpela.

Seinäjoella toimivat liikuntaseurat ja – yhdistykset esittäytyvät. Julkaistu uutiskirjeessä 1/2021