Seinäjoki Silver Sharks esittäytyy

Seura on perustettu vuonna 2012 ja toiminnan lähtökohtana on tarjota laadukasta ja kannustavaa valmennusta sekä laadukkaat ja turvalliset harjoitustilat. Seuran tarkoitus on tukea ensisijaisesti kilpacheerleadingin kehittymistä sekä tehdä lajia tunnetuksi omalla alueella sekä lähikunnissa. Toimintaa on tällä hetkellä Seinäjoella, Lapualla ja Ilmajoella. Jäseniä seurassa on noin 350.
Tarjolla on toimintaa kaiken ikäisille ja kaiken tasoisille. Harrastuksen jatkumista tuetaan eritasoisilla ryhmillä, jotka tukevat harrastajan kasvua urheilijana koko eliniän ajan. Kilpaurheilun rinnalle tarjoamme jokaiselle ikäryhmälle myös puhtaasti harrastus liikuntaa tukevaa liikkumista alkeis-joukkueiden muodossa. Seuralle on myönnetty vuonna 2017 Lasten ja Nuorten Tähtiseura -merkki ja vuonna 2024 Aikuisten Tähtiseura -merkki.
Kaudelle 2025-2026 seura sai opetus- ja kulttuuriministeriön seuratukea Cheertanssin aloittamiseen. Sillä seura käynnisti kaksi cheertanssi joukkuetta. Joukkueet ovat mini-ikäisille (synt. 2018-2014) ja youth/juniori ikäisille (synt. 2014-2007).
Seuran toimintaa ohjaavat arvot: Yhteisöllisyys ja yhdenvertaisuus, Kasvatuksellisuus, Monipuolisuus ja positiivisuus, Kiusaamisen ehkäisy.

Lajiesittely
Cheerleading on energinen ja monipuolinen kilpaurheilulaji. Lajiin liittyvät akrobaattiset osat sekä intensiivisyys tekevät siitä paitsi teknisesti vaikean, myös yleisölle yllätyksellisen ja viihdyttävän. Cheerleadingissä on kaksi alalajia, cheerleading ja cheertanssi.
Cheerleading on joukkuelaji, jossa harjoittelu tapahtuu noin 16-32 hengen ryhmissä. Laji vaatiikin siis harrastajiltaan sitoutumista, yhteistyökykyä ja pitkäjänteisyyttä määrätietoiseen harjoitteluun. Harjoittelussa nousevat vahvasti esille tekniikka, voima, vartalonhallinta, nopeus ja liikkuvuus, jotka kehittyvät kuin itsestään harjoittelun myötä.
Cheertanssi sisältää monipuolista tanssitekniikkaa kuten hyppyjä, piruetteja ja liikkuvuusliikkeitä sekä cheertanssille tyypillistä pom- tekniikkaa.
Seurassa on yhteensä 11 harrastejoukkuetta, 11 kilpailujoukkuetta ja kaksi soveltavan liikunnan joukkuetta. Harrastejoukkueisiin otamme uusia harrastajia läpi koko kauden.
Lisätietoja toiminnasta saa seuran nettisivuilta silversharks.fi sekä Instagramista seinajokisilversharks ja Facebookista seinajokisilversharks.

Seinäjoella toimivat liikuntaseurat ja – yhdistykset esittäytyvät. Julkaistu uutiskirjeessä 4/2025