Ride Etelä-Pohjanmaa esittäytyy

Ride Etelä-Pohjanmaa ry, tuttavallisemmin Rideep, on yksi Etelä-Pohjanmaan aktiivisimmista pyöräilyseuroista. Sen juuret ulottuvat vuoteen 1956, jolloin perustettiin Seinäjoen Pyöräpojat. Nykyinen nimi otettiin käyttöön 2017. Jäsenistöä löytyy lapsista aikuisiin ja harrastajista kilpailijoihin. Seura on Suomen Pyöräilyn ja Suomen Triathlonliiton jäsen, ja sen toimintaprofiili on laaja: maastopyöräily, maantiepyöräily, alamäkiajo, cyclocross sekä triathlon.
Harrastus- ja junioritoiminta
Rideep tarjoaa monipuolisen ja matalan kynnyksen harrastusympäristön kaikentasoisille pyöräilijöille. Viikoittaiset yhteislenkit maastossa ja maantiellä, viikkokisat sekä talvikauden hallivuorot tuovat säännöllistä tekemistä aloittelijoille ja kokeneemmille.
Junioritoiminta on yksi seuran suurimmista ylpeydenaiheista. Rideepin junioritoiminta muodostaa selkeän ja luonnollisesti etenevän polun pienimmistä aloittelijoista tavoitteellisiin nuoriin kilpailijoihin. Toiminta käynnistyy aivan pienimmille suunnatusta Fillarikoulusta, jossa 2–4-vuotiaat totuttelevat pyöräilyyn leikin, tasapainon ja turvallisten perustaitojen kautta. Fillarikoulun jälkeen lapset voivat siirtyä kahteen eri harrastajaryhmään, jotka on jaettu iän ja taitotason mukaan. Harrastajaryhmissä 5–12-vuotiaat harjoittelevat kesäkaudella ajotekniikkaa, maastossa toimimista, tasapainoa ja pyöränkäsittelyä hauskojen harjoitusten kautta.
Kun taidot ja rohkeus kasvavat, Rideep tarjoaa kaksi erikoistunutta jatkopolkua. Vauhtilajiryhmä keskittyy alamäkipainotteiseen ajamiseen — siinä harjoitellaan mm. bike park -tekniikkaa, kaarteiden hallintaa, hyppyjä ja erilaisten maastoesteiden ylityksiä. Ryhmä sopii niille nuorille, joilla on kiinnostusta vauhtilajeihin ja halua kehittyä turvallisesti kokeneiden ohjaajien opastuksella.
Toinen jatkopolku on seuran kilparyhmä, joka on suunnattu maastopuolen tavoitteellisesti harjoitteleville nuorille. Kilparyhmässä treenataan systemaattisesti pyöräilyn peruskuntoa, tekniikkaa ja kilpailutaitoja, ja harjoitukset tukevat etenemistä kohti kansallisen tason kilpailuja. Ryhmän urheilijat ovat menestyneet viime vuosina erinomaisesti SM-tasolla, mikä kertoo sekä ryhmän laadukkaasta valmennuksesta että Rideepin kyvystä kasvattaa nuoria huippuosaajia maastopyöräilyn pariin.

Junioritoiminnan rakenne mahdollistaa sen, että jokainen voi edetä oman kiinnostuksensa ja taitojensa mukaisesti — oli tavoitteena pyöräilyn ilo, uuden oppiminen tai kilpaurheiluun tähtääminen. Kaikki junioriryhmät ovat seuran jäsenille maksuttomia, mikä tekee pyöräilyharrastuksen aloittamisesta aidosti saavutettavaa. Vanhempia kannustetaan mukaan apuohjaajiksi, mikä vahvistaa yhteisöllisyyttä ja mahdollistaa ryhmien kasvun.
Rideep Pumptrack – Suomen suurin asfalttipumptrack
Yksi Rideepin viime vuosien merkittävimmistä saavutuksista on pumptrack, joka avautui kesällä 2025 Jouppilanvuorelle ulkokuntoilualueen yhteyteen. Kansainvälisesti tunnetun ja arvostetun Velosolutionsin suunnittelema ja rakentama rata on tiettävästi Suomen suurin ja pisin asfalttipumptrack, ja se on suunniteltu kaikenikäisille ja -tasoisille käyttäjille: pyöräilijöille, scoottaajille, rullalautailijoille ja rullaluistelijoille. Rata toimii erinomaisena harjoitteluympäristönä niin aloittelijoille kuin kokeneille pyöräilijöille ja tukee suoraan seuran junioritoimintaa.
Vaikuttava paikallinen toimija
Rideep ei ole pelkkä urheiluseura, vaan aktiivinen pyöräilyolosuhteiden kehittäjä. Seura osallistuu lausuntoihin ja kaavoitusprosesseihin, tekee yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa ja pyrkii tuomaan kaupunkiin lisää laadukkaita liikuntapaikkoja sekä turvallisia välityksiä arkipyöräilyyn. Rideepillä on selkeä tavoitteensa: tehdä Seinäjoesta paikka, jossa pyöräily on helppoa, turvallista ja innostavaa kaikille.
Lisätietoja toiminnasta saa seuran nettisivuilta www.rideep.fi sekä Instagramista rideetelapohjanmaa ja Facebookista RIDEEP.

Seinäjoella toimivat liikuntaseurat ja – yhdistykset esittäytyvät. Julkaistu uutiskirjeessä 5/2025