Ajankohtaiset taidehankkeet
Soukanjoen asuntoalueen melusuojauksen taideteos
Seinäjoen Soukanjoen uuden asuntoalueen melusuojauksen taideteoksen toteuttajaksi on valittu taiteilijaryhmä NEON eli kuvataiteilija Viliina Koivisto ja arkkitehti Mark Nixon.
NEON-taiteilijaryhmän teosehdotus Neljä vuodenaikaa juhlistaa luontoa ja neljän erilaisen vuodenajan kiertoa.
Asemanseudun taidekohteet
Seinäjoen kaupunki hankki uuden asemanseudun rakennusurakan ensimmäisessä vaiheessa viisi uutta julkista taideteosta. Asemakorttelin ja pysäköintitalon julkisivun taideteoksia toteuttamaan valittiin Arja Kärkkäinen, Tiina Raitanen, Pia Männikkö ja Juhana Moisander. Lisäksi aseman uuden alikulkukäytävän ensimmäiselle osuudelle valittiin jatkosuunnitteluun ja toteutukseen kaksivaiheisella sopimuksella Marjukka Korhosen teosehdotus.
Linnunradan päiväkodin taideteos
Kasperissa sijaitsevaan Linnunradan päiväkotiin tulee julkista taidetta vuonna 2026. Teoksen toteuttajaksi on valittu kuvataiteilija Hanna Vihriälä kaksiosaisella taideteoksella Tähtisumu ja Galactic Race.