Louhitussa kaivoksessa on ihminen ja tikkaat.
Polttolouhittu kaivos on toinen Vittingin harvinaisista polttolouhituista kaivoksista. Kuvassa kylän aktiivi Mika Alanko.

Ylistaron Asemanseutu muodostuu useista kylistä, jotka yhdessä kuuluvat kehittämisyhdistykseen. Alueen historia on erityinen.

– Vittingin kaivosalue on lähes 20 kaivoskuopasta koostuva harvinaisuus, joka on Suomen toiseksi vanhin rautakaivos. Suomessa on nähtävillä kaksi polttamalla louhittua kaivosta, ja molemmat löytyvät Vittingiltä, kehittämisyhdistyksen aktiivi Harri Ritari kertoo.

Erikoisuudet eivät tähän lopu.

– Vain Vittingin kaivosalueelta löytyy hiontakelpoista rodoniittia, jota jotkut luokittelevat jalokiveksi. Se on Ylistaron kuntakivi, ja siitä voidaan valmistaa koruja.

Historiatietojen mukaan Orisbergin ruukki on aikanaan rakennettu Vittingin malmin varaan. Myös Törnävän kartanon Wasastjernan omistajasuvulla on ollut valtaus Vittingillä.

Asiantuntijoiden mukaan on mahdollista, että isojen kaivosten vuoksi koko alueen teollistuminen on lähtenyt nimenomaan Vittingiltä, kehittämisyhdistyksen puheenjohtaja Johanna Punkari kertoo.

Yllytyshulluja kun on tarpeeksi ja hätäisiä, jotta tehdään heti

Asemanseudun ajoneuvotapahtuma, kävelysählyturnaus ja uuden vuoden ilotulitukset curling-kilpailuineen ovat suosittuja tapahtumia. Monitoimihallissa sijaitsee kunto- ja liikuntasali. Kuntorata ja rantalentopallokenttä täydentävät kokonaisuutta.

– Ennen koronaa Asemanseudun kylätalolla oli varauksia lähes joka ilta ja monitoimihallilla liikkujia satoja viikossa, Johanna laskee.  

Kylän vireys lähtee aktiivisista asukkaista, ja joka vuosi palkitaan kylän eteen asioita tehnyt Kyläviri.

– Yllytyshulluja kun on tarpeeksi ja hätäisiä, jotta tehdään heti. Jos tarvitsee apua, täältä löytyy monen alan ammattilaisia ja koneita, Harri kertoo.

Muualta muuttanut Johanna lähti mielellään mukaan aktiiviseen yhdistykseen, jossa on avoin ilmapiiri.

– Kyläyhdistystoimintaa voisi sanoa harrastukseksi, vaikka välillä mietin, onko se jopa elämäntapa, Johanna naurahtaa.

Maaseudulla on turvallista ja kyläläiset tuntevat toisensa. Myös koulun ja kehittämisyhdistyksen väen kesken yhteistyö on ollut saumatonta jo vuosia. Kehittämisyhdistyksen rakennukset ovat koululaisten päivittäisessä käytössä ja alueen historiasta on pidetty koululaisille esitelmiä.

– On se hienoa ajaa tiellä, kun koululaisia tulee vastaan ja kaikki nostavat kättä, Harri toteaa.

Ilmasta otettu kuva isosta kylätalosta ja monitoimihallista.
Aseman koulu, kylätalo ja monitoimihalli muodostavat Asemanseudun kyläkeskuksen.

Johannan ja Harrin vinkit Asemanseudulle:

  1. Kun Vittingin 1,5 kilometrin luontopolku avataan, siitä tulee matkailunähtävyys.
  2. Pietaruksen uimamontuilla sauna lämpiää kesäisin joka päivä.
  3. Ritarin kotimuseo. Harrilta saa esittelyn sovittaessa https://visitseinajoki.fi/kohteet/nae-ja-koe/museot/ritarin-kotimuseo/
  4. Muistojen Seinäjoki -sarjasta löytyy lyhyitä historiadokumentteja mm. Vittingin kievarista https://www.youtube.com/watch?v=omTSlQ1UaSg