Lapsi sinisessä kukkamekossaan nojaa naiseen.
Silvia Gaiani suitsuttaa Seinäjokea kuin matkailumainoksessa konsanaan. Hän seisoo kuitenkin ylisanojensa takana.

– Italialaiset turistit ovat kuuluja siitä, että he syövät matkoillaan aina italialaista ruokaa. Minä en. Suomessa haluan syödä suomalaista ruokaa. Rakastan karjalanpii­rakoita, leipäjuustoa, suomalaisia sieniä ja mustikoita ja Seinäjoen upeiden ravintoloiden tarjontaa, italialainen Silvia Gaiani sanoo.

Gaiani on todellinen Suomi-fani. Hän on aikaisemmin työskennellyt Joensuussa Itä-Suomen yliopistossa, ja parivuotisen pestin ajan matkustanut edestakaisin kahden kodin väliä Joensuu-Bologna. Nyt luvassa on ”kunnollinen” muutto Suomeen, Seinäjoelle.

– Muutan tänne perheeni kanssa. Olen juuri etsimässä päiväkotipaikkoja kolmelle lapselleni ja saunallista kotia meille. Tämä on unelmani. Tunnen olevani nyt oikeassa paikassa.

Silvia Gaiani on kaksinkertainen tohtori, ja hän on tehnyt kansainvälistä uraa ruokajärjestelmän kestävyy­den parissa. Viisivuotinen tutkimushanke on tuonut hänet nyt Seinäjoelle, eikä Gaiani voisi olla onnellisempi.

– Koronapandemian vuoksi muutto on viivästynyt, koska koko Italia oli pitkään sulkutilassa. Olen kuitenkin päässyt käymään Seinäjoella jo useita kertoja. Tunnen kaupungin omakseni, kodikseni. Kun olen täällä, olemi­nen on stressitöntä. Joka kerta jo, kun astun Helsingissä Seinäjoelle vievään junaan, rentoudun. Jonkinlainen rauha valtaa mielen.

Haluan integroitua Seinäjoelle ja juurruttaa myös lapseni tänne.

Italialaistutkija kehuu Seinäjokea sopivan kokoiseksi kaupungiksi, joka tarjoaa ihmiselle kaiken tarpeellisen. On kulttuuria, luontoa ja tekemistä myös lapsille. Ete­läpohjalainen jähmeys ja sisäänpäinkääntyneisyys on hänen mielestään pelkkä myytti.

– Vaikka en puhu paljon suomea, olen saanut täältä paljon ystäviä, niin kollegoista Ruralia-instituutissa kuin ruokayrittäjistä, joita työn puolesta olen päässyt tapaa­maan. Aina, kun tulen Seinäjoelle, luvassa on todella paljon sosiaalista kanssakäymistä. Käymme kahvilla ja syömässä ja Kalevan navetassa taidenäyttelyissä. Niin ja ostoksilla! Rakastan suomalaista designia.

Pian seinäjokelaistuva italialainen on ihastunut myös suomalaiseen ulkoilmakulttuuriin.

– Italialaiset istuskelevat enimmäkseen sisällä, jos on huono sää. Täällä ihmiset näyttävät ulkoilevan, vaikka sataisi mitä.

Bologna ja Etelä-Pohjanmaa ovat Gaianin mukaan mo­nin tavoin samanlaisia. Molemmilla alueilla on voimakas identiteetti ruuantuottajana, ja ruuan ympärillä on paljon vireää yrittämistä.

Vielä tätä haastattelua tehdessä Gaiani ei tiedä, minne päin Seinäjokea hän perheineen asettuu. Toiveena olisi koti jostain keskustan ja maaseutumaiseman välimaas­tosta.

– Haluan integroitua Seinäjoelle ja juurruttaa myös lapseni tänne. He menevät suomenkieliseen päiväkotiin, ja minä opiskelen suomea omatoimisesti ja verkkokurs­silla Helsingin yliopistossa. Puolisoni ei valitettavasti voi kokonaan muuttaa Seinäjoelle, joten hän kulkee sitten Bolognan ja Seinäjoen väliä. Odotan ajastamme Seinäjo­ella tulevan ihanaa.

Teksti Kirsi Haapamatti
Kuva Francesca Cesari

*
Tämä juttu on osa Avaruuden tähdet -julkaisua.