Mies rugby-pallo kainalossa.

Uusi-Seelanti vaihtui Suomeen vuonna 2016, ja koti löytyi McDaden perheelle opiskelujen myötä Seinäjoelta. Lapset ovat paljasjalkaisia seinäjokelaisia.

James McDade on lähtöisin Uudesta-Seelannista 1,5 miljoonan asukkaan Aucklandista, täysin erilaisesta

ilmastosta. Hän on jo hyvin tottunut Suomen säähän. Ulkoilu ja liikunta kuuluvat hänen elämäänsä. Seinäjoelta löytyvät hänen elämäntyyliinsä sopivat puitteet.

– Maastopyöräilen ympäri vuoden. Jouppilanvuorella on hyvät reitit. Käymme koko perhe talvisin luistelemassa. Seinäjoella on myös hyviä leikkikenttiä.

Hän tapasi suomalaisen naisen Uudessa-Seelannissa, jossa tämä oli au pairina. Rakkaus roihahti ja toi miehen Suomeen.

– Olen asunut kymmenen vuotta Suomessa. Tulimme maaliskuussa 2012 Kannukseen, josta vaimoni Krista on kotoisin. Työskentelin aluksi hänen vanhempiensa isolla maitotilalla.

He asuvat lastensa, 5-vuotiaan Maxin ja 2-vuotiaan Elisabetin, kanssa rivitalossa Joupissa.

– Lapsemme ovat syntyneet Seinäjoella eli ovat seinäjokisia. Puhumme kotona vaimon kanssa englantia ja lasten kanssa sekä suomea että englantia.

Rugbya ja muita pelejä

Seinäjoelle pariskunta päätyi elokuussa 2012 vaimon sairaanhoitaja-opintojen myötä. Urheilullinen mies löysi nopeasti tekemistä.

– Olen pelannut rugbya pienestä asti ja pelaan edel[1]leen. Liityin Seinäjoki Rugby -seuraan vuonna 2016. Olen mukana Suomen Rugbyliiton hallituksessa. Tykkään pelata myös jalkapalloa ja salibandya.

McDaden sukujuuret ovat äidin puolelta australialaiset ja polynesialaiset ja isän puolelta brittiläiset.

– Moni ei varmasti ulkonäön perusteella osaisi veikata, että sukuni on Samoalta. Vaalea iho ja siniset silmät ovat isältäni, ruumiinrakenteeni äidin suvun puolelta.

Kolmen ammatin mies

Suomen kieli taipuu jo varsin näppärästi uusiseelantilaiselta. Positiivinen asenne huokuu 41-vuotiaasta miehestä, joka vähän väliä kajauttaa naurun. Sopeutuminen uuteen maahan on vaatinut kuitenkin muun muassa ammatin vaihdon.

– Entinen ammattini on keittiömestari. Työskentelin Uudessa-Seelannissa artesaaniruokaan erikoistuneessa yrityksessä pääkokkina. Seinäjoelta oli vaikea saada oman alan töitä, koska olisi pitänyt osata puhua suomea.

Vuonna 2016 hän suoritti Seinäjoen ammattikorkeakoulussa tutkinnon kansainvälisen liiketoiminnan opinnoista. Hän on vuosien ajan tehnyt opiskelijatyötä Seinäjoki Entrepreneurship Societyssa. Pian plakkarissa on kolmas ammatti. Kesään mennessä McDade valmistuu logistiikkainsinööriksi.

– Aloitin työt Wärtsilässä harjoitteluohjelman kautta myynti-insinöörinä. Myymme laivan moottoreita eri puolille maailmaa.

Edistyksellinen kotikaupunki

McDade kehuu kotikaupunkiaan edistykselliseksi, kehittyväksi, perhekeskeiseksi ja tapahtumarikkaaksi.

– Parasta on, ettei Seinäjoki ole valtava kaupunki, mutta meillä on kaikkea. Perhe-elämän kannalta kaupunki on turvallinen.

Hän on pannut merkille Seinäjoen kulttuuriin kuuluvan yritteliäisyyden.

– Ihmiset ovat yritteliäitä. Kun halutaan tehdä jotain uutta, ihmiset etsivät keinon toteuttaa sen. Jos mitään ei yritä, niin mitään ei saa. •

Teksti: Outi Rantala
Kuvat: Minnu Pitkämö

*

Tämä juttu on osa Avaruuden tähdet -julkaisua.


Kiinnostaako elämä Seinäjoella? Tutustu Muuttajat-sivustoon.