Balettitanssija nojaa peiliin.

Tanssien lakeuksille

Mila Miloff on kotiutunut Seinäjoelle hyvin. Hän on saanut toteuttaa unelmansa itsenäisenä yrittäjänä ja tanssipedagogina.

Mistä ja miksi muutit Seinäjoelle?

Olen lähtöisin Georgian pääkaupungista Tbilisistä. Tulin vuonna 1995 Helsinkiin kansainväliseen balettikilpailuun kilpailijana. Olin 22-vuotias. Jäin Suomeen töihin klassisen baletin opettajaksi.

Tulin Seinäjoelle vuonna 1999 Silkkivarvas-tanssikoulun opettajan äitiysloman sijaiseksi. Oppilaiden vanhemmat ottivat minut vastaan lämpimästi ja tunsin itseni tervetulleeksi. Missä kohdellaan hyvin, siellä haluaa olla.

Millaista on työskennellä Seinäjoella?

Opiskelin suomea ja suoritin yrittäjän ammattitutkinnon. Minulla on myös rehtorikoulutus. Opetin Silkkivarvas-tanssikoulussa vuoteen 2003, jolloin se lopetti ja oppilaat siirtyivät perustamaani Miloff Tanssiopistoon. Silkkivarvas oli aloittanut vuonna 1991. Olemme antaneet tasokasta tanssin- ja baletinopetusta Seinäjoella jo 30 vuotta. Vuonna 2005 perustin Miloff Boutiquen, Etelä-Pohjanmaan suurimman myyntiin ja maahantuontiin erikoistuneen tanssitarvikeliikkeen.

Pidän huippusaavutuksena, että Seinäjoen kaupunki myönsi tanssiopistolle tanssin taiteen perusopetusluvan vuonna 2006. Annamme Seinäjoella ja Kauhajoella klassisen baletin opetusta, joka perustuu arvostettuun ja dokumentoituun Vaganovamenetelmään. Tarjoamme monipuolisesti nykytanssin eri muotoja showtanssista jazztanssiin kaikenikäisille. Olemme edustaneet Seinäjokea MM-kisoissakin ja oppilaitamme opiskelee Pietarissa Vaganova Akademiassa.

Ponnistelin valtavasti saadakseni tunnettuutta Seinäjoella.

Seinäjoella on hyvä työskennellä yrittäjänä, koska täällä ollaan yrittäjähenkisiä. Työtä riittää. Olen onnekas, että on vanhempia, jotka arvostavat koulutustani ja työtäni ja haluavat tuoda lapsensa tanssiopistoon. Lapset ovat aivan ihania ja innokkaita oppilaita. He ovat parasta työssäni.

Miten sopeuduit uuteen kotikaupunkiin?

Vuosien saatossa olen saanut hyviä ystäviä ja tukea. Aluksi minulla ei ollut tukiverkostoa, jolta olisin saanut apua käytännön asioissa. Otin itse selvää kaikesta. Onneksi olen sisukas, niin kuin suomalaisetkin. En olisi kokenut yrittäjä nyt, jos joku muu olisi puolestani järjestänyt asioita. Suomessa saa aina hyvän ja ammattimaisen palvelun. Viranomaiset auttavat kaikissa asioissa, kun osaat selittää asiasi selkeästi ja odotat kärsivällisesti. En koskaan ole joutunut huijatuksi.

Ponnistelin valtavasti saadakseni tunnettuutta Seinäjoella. Ulkomaalaisena tämän eteen pitää tehdä tosi paljon töitä ja näyttää hyviä tuloksia, että sinut huomioidaan ja hyväksytään. Lähdin jopa politiikkaan siksi, että nimeni tulisi tunnetuksi.

Poikani kannalta oli oikea ratkaisu muuttaa Seinäjoelle. Ilya oli silloin juuri täyttänyt 7 vuotta. Minä olen temperamenttinen ja spontaani, ja Ilya on ollut pienestä pitäen harkitseva ja supertarkka, että asiat tehdään oikein. Hän sopeutui mainiosti Seinäjoelle. Hänestä on tullut tunnollinen työntekijä. Ilyalla on päivätyönsä lisäksi pakohuone-yritys. Toimimme samoissa tiloissa. Rakas poikani meni viime kesänä naimisiin ihanan tytön kanssa.

Miten vietät vapaa-aikaasi?

Työviikon jälkeen lauantaina käyn saunassa. Sunnuntaina minulla on kotona pyjamapäivä, jolloin lepään ja hoidan kotiasioita. En tee mitään, ellei ole ihan pakko. Haaveilin lapsuudessani omakotitalosta. Aluksi asuimme Ilyan kanssa Seinäjoen keskustassa, mutta seitsemän vuotta sitten rakennutin talon. Jos minulla olisi enemmän aikaa, olisi kiva istuskella terassilla ja ottaa aurinkoa.

Mikä pitää sinut Seinäjoella?

Seinäjoesta on tulossa kodikas ja viihtyisä kaupunki. Rakastan seinäjokelaisia, ja olen viihtynyt täällä. Seinäjoki on minun kaupunkini. Seinäjoella saa hyvän ja ammattitaitoisen palvelun. Oppilaani ovat suloisia ja vanhemmat kannustavia. Saan vanhemmilta pääosin hyvää palautetta. Suhtaudun positiivisesti kritiikkiin, otan opiksi ja korjaan asiat. Tällä tavalla kehitän toimintaa. Nämä kaikki asiat pitävät minut Seinäjoella. •

Teksti: Outi Rauhala
Kuva: Minni Pitkämö
*
Tämä juttu on osa Avaruuden tähdet -julkaisua.


Kiinnostaako elämä Seinäjoella? Tutustu Muuttajat-sivustoon.