Seinäjoen kaupungilla on vuoden aikana haussa useita erilaisia avustuksia yksityishenkilöille, yhteisöille ja työryhmille. Katso avustusten hakuajat alta ja hakukohtaiset ohjeet avustusten omilta sivuilta.

Kaupungin avustusten hakua, myöntämistä ja seurantaa ohjaavat avustusperiaatteet. Niiden pohjalta on laadittu tiivis opas avustuksen hakijoille: 10 askelta hyvään avustushakemukseen. Tutustu ohjeisiin Avustusperiaatteet-sivulla.

Yhteisöavustusta saaneiden tulee kirjanpidollisesti eriyttää toiminta siten, että voidaan varmistua, ettei tukea käytetä taloudelliseen toimintaan. Taloudelliseen toimintaan käytetty avustus myönnetään de minimis -tukena, jolloin de minimis -menettelyn kautta voidaan varmistua siitä, ettei tukeen kohdistu myöhemmin takaisinperintäriskiä.

Hakijan tulee ilmoittaa kaikki saamansa de minimis -tuet viimeisen kolmen vuoden ajalta. Kaupunki ilmoittaa myöntämänsä de minimis -tuen EU:n de minimis -rekisteriin EU asetuksen 2023/2831 mukaisesti.

Avustusten hakuajat

Tammikuu
1. – 31.1. Nuoren taiteenharrastajan avustus
1. – 31.1. Taiteilija-avustus
Maaliskuu
1.1. – 31.3. kulttuuriyhdistysten toiminta-avustus
1.1. – 31.3. nuorisopalveluiden toiminta-avustus
1.1. – 31.3. liikuntapalveluiden toiminta-avustus
1. – 31.3. Kylien ja kaupunginosien kehittämisavustus
Toukokuu
31.5. mennessä
Peräseinäjoen tiede-, taide- ja kulttuurirahaston stipendi,
Antti ja Eini Oppaan tiede- ja kulttuurirahaston stipendi,
Nurmon koulutus-, tutkimus- ja kehittämisrahaston stipendi
Syyskuu
Suurten yleishyödyllisten yhteisöjen toiminta-avustus
Ympärivuotinen haku
Kulttuuritoiminnan kohdeavustukset
Nuorisopalveluiden kohdeavustukset
Liikuntapalveluiden kohdeavustukset
Tapahtuma-avustukset