Rovaniemeläinen Tuomas Kaukua siirtyi Seinäjoen Jalkapallokerhon SJK:n riveihin tammikuussa. Seinäjoki oli hänelle entuudestaan täysin tuntematon.

”Vuosi sitten olin uuden tilanteen edessä. Rovaniemeläinen kotiseurani RoPS vetäytyi sarjapaikasta toiseen divisioonaan. Seuralla oli talousvaikeuksia, joten olin tyytyväinen, kun muista seuroista alkoi tulla kyselyjä. Kun puhelimeeni kilahti kutsu Seinäjoelle, ilahduin toden teolla. Veikkausliigassa ja Ykkösissä pelaava SJK oli houkutteleva vaihtoehto. Päätös lähtemisestä Seinäjoelle oli siis helppo. En kylläkään tiennyt Seinäjoesta mitään, eikä minulla ollut kaupungista minkäänlaista mielikuvaa.

Nämä asiat saavat minut viihtymään Seinäjoella

Hyvin mennyt peliura

”Muutin Seinäjoella tammikuussa 2022. Aloitin pelaamisen SJK Akatemiassa, joka pelaa miesten Ykkösissä. Hommat sujuivat hyvin, joten pääsin myös Veikkausliigan peleihin. Kausi on ollut ilokseni nousujohteinen ja mennyt yli odotusten. Viime kaudella tein kuusi maalia. Johdan nyt SJK:n sisäistä maalipörssiä yhdessä Jake Jervisin kanssa. Olen aloittanut pelaamisen jo 4-vuotiaana, joten jalkapallo on minulle kaikki kaikessa. Tämä ensimmäinen sopimukseni Seinäjoelle oli vuoden mittainen ja siihen liittyi kahden vuoden optio. Nyt jatkan SJK:n väreissä myös kaudet 2023 ja 2024. Tavoitteeni ovat korkealla, ja tietysti olisi hienoa edustaa myös maajoukkuetasolla ja päästä eurokentille. Pelaamisessa hienoa ovat myös joukkuekaverit. Seinäjokisiin tutustuminen onkin jäänyt vähemmälle, koska kaverit löytyvät tällä hetkellä pelikentältä.”

Koti läheltä treenipaikkoja

Koti löytyi helposti pelikavereiden kautta. Asun kimppakämpässä Joupin asuinalueella pelikaverini kanssa. Hän on nyt kyllä lähdössä muualle, joten saan uuden asuinkaverin. Tilaa on kolmiossa mukavasti. Myös sijainti on täydellinen, koska pääsen nopeasti treenipaikkoihin ja keskustaan.

Kotona ei kyllä tule paljon oltua, koska päivät alkavat harjoituskaudella ensimmäisillä treeneillä yhdeksältä. Jos päivässä on yhdet harjoitukset, pääsen kotiin yhden pintaan. Jos harjoituksia on kahdet, olen kentällä koko päivän neljään asti. Treenien jälkeen tulen kotiin ja lähden yleensä ulkoilemaan. On kiva, kun nyt kaupunki tuntuu jo tutulta. Aluksi uudelle paikkakunnalle muutto tuntui vähän hankalalta, olenhan aina asunut Rovaniemellä.”

Upeat pelaamisen puitteet

”Seinäjoki on tunnelmaltaan varsin samanlainen kuin Rovaniemi eli rauhallinen. Täällä asuu nyt 65 000 asukasta, Rovaniemellä pari tuhatta vähemmän. Olen sen tyyppinen ihminen, että tykkään kierrellä itsekseni katsomassa ja tutkimassa paikkoja. Pyöräilen paljon ja tykkään muutenkin liikkua ulkona. Kyrkösjärvi on yksi suosikkipaikoistani. Erityisen tutuiksi ovat tietysti tulleet treeni- ja pelipaikat Wallsport Areena ja OmaSp Stadion. Pelaamisen puitteet täällä ovat upeat.  Yöelämässäkin on tullut käytyä. Sekin sujuu täällä rauhalliseen tapaan, ei ole mitään suuren maailman meininkiä.”

Tuomas

Teksti: Mervi Rantakari, Era Content