Uuden aikakauden vaiheet

Keinottelijat ja rahalaitokset Östermyrassa

Julius Lundby Östermyran omistajana

Kartano siirtyi vakuutusyhtiö Kalevan omistukseen, mutta yhtiöllä ei ollut selvää suunnitelmaa sen käytöstä. Vuonna 1892 Kaleva myi tilan kiinteistöineen tanskalaiselle keinottelijalle Julius Lundbylle, joka oli joutunut poistumaan Tanskasta kun ”maa alkoi polttaa jalkojen alla”.

Östermyran uuden patruunan jälkimaine Seinäjoella ei ole häävi. Häntä pidettiin feodaaliajan kasvattina, jonka mielestä ”kaikkien piti häntä palvella”. Kansan muistiin on jäänyt useita tarinoita, joissa häntä kuvattiin häijyksi ja korskeaksi mieheksi, joka kohteli alaisiaan alentuvasti, mikä herätti vihamielisyyttä paikallisten keskuudessa.

Ottaen huomioon molemminpuolisen inhon, lienee hyvä, että Lundbyn aika Östermyran isäntänä kesti vain pari vuotta. Hän ei kyennyt suorittamaan Kalevalle kauppahintaa, ja Kaleva oli pidättänyt itsellään oikeuden perua kaupan, mikäli aihetta ilmenisi. Vilpillistä toimintaa paljastuikin: työmiehille maksettiin pimeästi, lainanlyhennykset ja korot jäivät maksamatta, ja uusia lainoja haettiin vanhojen korkojen maksamiseksi. Epäilyksiä oli myös muilla rahoittajilla. Vankilatuomiostakin puhuttiin.

Niinpä Lundby joutui luovuttamaan Östermyran kiinteistöt takaisin Kalevan haltuun vuonna 1894.

Vakuutusyhtiö Kaleva suurmaatilan viljelijänä

Kaleva-yhtiö otti nyt Östermyran ruukin viljelyn hoitaakseen. Pehtooriksi palkattiin Karl Fredrik Edlund, joka asui Albin Wasastjernan vanhassa talossa.

Pehtoori hoiti kartanoa tehokkaasti. Kivinavetta oli täynnä karjaa ja tallissa hirnui parikymmentä hevosta. Östermyralaisia oli lapsineen ja vaimoinen vielä yli 200 henkeä. Jopa Östermyran meijerikoulu elvytettiin hetkellisesti uudelleen. Östermyran vointuotanto olikin Kalevan ja Edlundin aikana huomattavaa – Kaleva lienee ainoa vakuutusyhtiö, joka on vienyt voita ulkomaille. Edlund sai Kalevan innostumaan karjataloudesta niin, että yhtiö jopa rakennutti Nygårdin mäelle suuren kivinavetan, jonka piti täyttyä ayershirekarjasta (nykyinen Kalevan navetta, siellä ei koskaan ehtinyt olla yhtään lehmää).

Östermyra Bruks Aktiebolaget pilkkoo ja kaataa

Kalevan navetan rakentaminen osoittautui kalliiksi ja kartanon ylläpito vei varoja yli sen tuottojen. Kaleva -yhtiö halusi irtaantua vakuutusyhtiölle vieraasta suurmaatilan omistuksesta ja myi tilan rakennuksineen vuonna 1900 Östermyran ruotsalaisomisteiselle, tätä varten perustetulle Östermyra Bruks Aktiebolagetille.

Yhtiö rakensi nykyisen Sahalankadun joenpuoleiseen päähän suuren höyrysahan. Kartanon metsiä, joita Wasastjernat olivat varjelleet, hakattiin vuosien 1900 – 1903 välillä sileäksi yötä päivää. Östermyran laajat maat lohkottiin, palstoitettiin ja myytiin. Vuosien mittaan alueelle muodostui satoja suurempia ja pienempiä itsenäisiä tiloja.

Maanmyynti synnytti myös keinottelua. Muun muassa eräät rautatieläiset perustivat yhtiön, joka osti Östermyran maita nykyisen kaupungin keskustan alueelta. Yhtiön johtaja, junailija J. Kronlund, suunnitteli asemakaavaa, mittasi katuja ja jakoi tontit eri kokoisiksi. Tämä yhtiö ja erityisesti Kronlund olivat keskeisiä tekijöitä tulevan kaupungin varsinaisessa syntyvaiheessa. Seinäjoesta tuli Etelä-Pohjanmaan ratojen suuri risteysasema ja alueelle syntyi erilaista teollisuutta ja yritystoimintaa.

Östermyrasta Törnävän kartano

Vuonna 1903 Wasastjernan aikaisesta, neljän tuhannen hehtaarin maatilasta, oli jäljellä enää 170 hehtaaria. Vuonna 1904 Östermyran kartano siirtyi Ilmajoen tuomiokunnan tuomarin, hovioikeuden asessori Konstantin Törnuddin omistukseen.

Konstantin Törnudd kartanon isännäksi

Törnuddin aika oli lyhyt, mutta hänen vaikutuksensa jäi pysyväksi. Hän pelasti kartanon, kun Östermyra Bruks Aktiebolag oli vähällä hävittää sen kokonaan. Kyseenalainen teko kuitenkin oli vaihtaa historiallisen Östermyran kartanon nimeksi Törnävän kartano, kotipitäjänsä Tyrnävän ruotsinkielistä nimeä mukaillen.

Törnudd käytti kartanoa sekä asuntonaan että oikeussalina. Perhe asui päärakennuksen eteläpäässä, ja pohjoispuolella pidettiin käräjiä kolmessa huoneessa: sali toimi odotushuoneena, kamarissa pidettiin istunnot ja lautamiesten tupakkahuoneessa oleskelivat vangit

Asessori oli talousmiehiä. Heti kartanon hankittuaan hän aloitti huonokuntoisten rakennusten myynnit tai purkamiset ja kartanon alue muuttui paljon entistä avarammaksi. Hän myös harrasti laajaa vuokraustoimintaa : päärakennuksen lähellä olevat kolme asuinrakennusta sekä entinen ruudintarkastajan asunto, “Propeeri”, olivat säännöllisesti vuokrattuna vaasalaisille kesävieraille.

Eläkkeelle jäätyään Törnudd ryhtyi täysipäiväiseksi maanviljelijäksi, mutta tila oli pienentynyt paljon. Monikymmenpäinen kartanonväki oli supistunut kolmeen vakinaiseen työntekijään.

Törnudd harjoitti laajaa hyväntekeväisyyttä ja hän tuki varsinkin koulutyötä. Kun Kirkonkylään päätettiin rakentaa uusi koulu, vaikutti Törnuddin tuki ratkaisevasti uuden koulutalon rakentamiseen sen nykyiselle paikalle (nykyinen Törnävän koulu). Hän puoliksi lahjoitti koululle sen tarvitseman tontin ja mm. opettajille myönnettiin luontaisetuna puolen hehtaarin pelto viljeltäväksi nykyisen Sorsanpesän alueelta. Koulukeittolan hän antoi toimia kartanon entisessä meijerissä ja mahdollisti myös rahallisesti keittolan toiminnan.

Kaksi kuukautta ennen kuolemaansa Törnudd teki testamentin, jossa hän määräsi kartanon tiluksineen Seinäjoen maalaiskunnalle. Lahjoitukseen liittyi ehto hautakiven pystyttämisestä Törnuddin haudalle. Törnudd kuoli 76-vuotiaana vuonna 1925.

Testamenttilahjoitus oli niin merkittävä, että uutinen levisi koko maahan – useat sanomalehdet kertoivat Seinäjoen kunnan saamasta huomattavasta lahjoituksesta. Oleellista onkin, että Törnudd määräsi kartanon nimenomaan Seinäjoen maalaiskunnalle. Näin hän varmisti sen, että jos Seinäjoki jakautuu, jää testamentin alainen omaisuus maalaiskunnalle. Seinäjoen kauppala erotettiinkin Seinäjoen maalaiskunnasta vuonna 1930.

Kartano maalaiskunnan käsissä

Kartano siirtyi Seinäjoen maalaiskunnan omistukseen, jolla ei ollut suunnitelmaa, mitä uudella omaisuudella tekisi. Tilasta saatiin jonkin verran tuloja, rakennuksia vuokrattiin eri tarkoituksiin ja maa-alueita pilkottiin ja myytiin lisää. Lähes kahdenkymmenen vuoden ajan kartanon kohtalo ja eri ideat sen tulevasta käytöstä olivat jatkuva puheenaihe. Kartanon päärakennus alkoi ränsistyä. Lopulta 1930-luvun lopulla tehtiin päätökset kartanon tulevasta käytöstä ja toukokuussa 1939 pidettiin Oy Törnävän Luontaisparantola ja Lepokoti Oy:n perustava yhtiökokous. Seinäjoen maalaiskunta vuokrasi luontaisparantolalle kartanon päärakennuksen ja meijerirakennuksen sekä tarvittaessa myös piharakennuksia ja lisäalueita.

Kartanolla toteutettiin massiivinen muutosremontti tulevan luontaisparantolan tarkoituksiin. Suunnitelmat menivät kuitenkin uusiksi. Tuli sota ja kartanolle kokonaan uusi tarkoitus.

29. sotasairaalan osasto II, Törnävän kartano

29. sotasairaala toimi Seinäjoella Vaasaan lääninsairaalassa ja siellä hoidettiin sotavuosina yli 17 000 potilasta. Toimipisteitä oli ympäri Seinäjokea. Lääninsairaalassa kirurgian osastolla oli 450 paikkaa ja Törnävän sairaalassa hoidettiin psyykkisesti sairastuneita sotilaita. Siellä oli myös kirurgialle ja mielitaudeille 200 paikkaa, myöhemmin myös iho- ja sukupuolitaudeille 150 paikkaa. Törnävän kartanossa oli sisätaudeille ensin 100 paikkaa ja kun alakoulun toiminta tiloissa lopetettiin, saatiin sinne 50 paikkaa lisää. Marttilan koulussa oli kirurgialle 200 paikka, yhteislyseossa oli kulkutaudeille 100 paikkaa, Seinäjoen kauppalan kulkutautisairaalassa myöhemmin 20 paikkaa.

Kokeneet lääkärit ja sairaanhoitajat määrättiin paljolti kenttäsairaaloihin sotatoimialueelle. Sotasairaala sai työvoimaa lääketieteen kandidaateista ja ruotsalaisista vapaaehtoisista lääkäreistä. Sairaanhoitajien avuksi tulivat koulutusta saaneet lääkintälotat. Jatkosodan alkamisesta lähtien 29. sotasairaalassa palveli yhteensä 230 lottaa.

Talvi- ja jatkosodan aikana kartanon johtajalääkärinä toimi tri M.I. Kantele. Välirauhan aikana kartano toimi hetken parantolana, mutta jatkosodan alettua tilat muuttuivat taas sotasairaalaksi. Kartanon sotasairaalavaiheesta on niukasti tietoa, mutta ainakin Mannerheim-ristin ritari Lauri Törni vietti siellä aikaansa haavoituttuaan vuonna 1942.

Jatkosodan aikana Kivinavettaan sijoitettiin hevossairaala. Sodan jälkeen kartano toimi vielä sotilaiden toipilaskotina, ennen kuin parantolatoimintaa päästiin jatkamaan.

Luontaisparantolan kulta-aika

Parantola aloitti pysyvästi uudelleen toimintansa marraskuussa 1946. Luontaisparantolan ja lepokodin lääkärinä toimi tri M.I Kantele: paikka oli tuttu miehelle, joka oli toiminut talvi- ja jatkosodan aikana kartanolla johtajalääkärinä. Päätyönään Kantele toimi Seinäjoen lääninsairaalan sisätautiosaston lääkärinä ja hän toimi myös Seinäjoen kunnallispolitiikassa mm. Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.

Kartano oli muuttunut sisäiseltä asultaan täydellisesti. Kellarikerrokseen oli rakennettu sauna ja siellä sijaitsivat hoitojen kannalta oleelliset höyrykaapit. Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsivat ruokasali, seurusteluhuoneet, lääkärin vastaanottohuone, hierontahuoneet, keittiö ja potilashuoneita. Toisessa kerroksessa oli potilashuoneita.

Asiakkaat tulivat Luontaisparantolaan oma-aloitteisesti, toiset saamaan hoitoa reumaan, iskiakseen ja kolotuksiin, toiset vain lepäilemään ja virkistymään. Monella oli tapana vierailla Törnävällä joka kesä. Hoidot olivat luonnonmukaisia, varsinaisia lääkkeitä ei käytetty lainkaan. Käytössä oli mm. höyrykaappi, savihoidot, uinti, ulkona olemista, hieronta, kasvisruokaa ja tuoremehuja.

Massiiviset muuten muutosremonttien jälkeen kartanolla toimi sotasairaala, luontaisparantola ja se toimi maalaiskunnan hallinnollisena keskuksena.

Luontaisparantolan vieraat tulivat junilla ja linja-autoilla eri puolilta Suomea ja viipyivät yleensä pari viikkoa. Seinäjokelaiset kävivät hoidoissa päiväseltään. Suurin osa vieraista oli ns. tavallisia ihmisiä. Myös aikansa julkimot lepäilivät Törnävällä, kuten Ansa Ikonen, Joel Rinne ja Jalmari Rinne. 1940-luvun lopulla erittäin hyvin viihtynyt vieras oli Ruben Oskar Auervaara.

Erityisen vaikuttavana tapahtumana kartanolla oli Lakeuksien Lukon kohtausten filmaus kartanolla vuonna 1950.

Parantolan toiminta alkoi hiljentyä 1950-luvun alussa ja se lopetti toimintansa vuonna 1954. Kartano jäi jälleen tyhjilleen.

Maalaiskunnan hallintokeskus

Vuonna 1956 päätettiin, että kartano kunnostettaisiin maalaiskunnan kunnantaloksi. Kartano koki sisältä jälleen täydellisen muutoksen, kun remontissa lattiat peitettiin muovimatoilla ja huoneet jaettiin väliseinillä toimistotiloiksi. Kartanoon muuttivat maalaiskunnan valtuusto, lautakunnat sekä äitiys- ja lastenneuvola.

Rakennukseen tehtiin myös asuntoja: ensimmäisessä kerroksessa asui kunnansihteeri, toisessa viisi muuta kunnan viranhaltijaa, ja neuvolasiivessä sijaitsi terveyssisaren koti.

Kartanon historia kunnantalona jäi lyhyeksi. Kauppala ja maalaiskunta yhdistyivät pitkän väännön jälkeen vuonna 1959. Vuoden päästä perustettiin Seinäjoen kaupunki ja uuden kaupungin hallinnollinen Aalto-keskus kaupungintaloineen valmistui 1962. Sen jälkeen kartanolle piti taas löytää uusi käyttötarkoitus.

Seinäjoen kaupunki omistajaksi

Talouskoulun vuosikymmenet

Etelä-Pohjamaan Naisklubi ryhtyi ajamaan Seinäjoen Talouskoulun perustamista, olihan paikkakunnallamme sairaanhoitajakoulu, jonka pääsyvaatimuksena oli mm. talouskoulu. He anoivat 1962 kartanon päärakennusta koulutaloksi.

Kaupunki aloitti kartanon kunnostamisen . Kartanon monet salit jaettiin lastulevyin pienemmiksi opetustiloiksi. Yläkertaan rakennettiin viisi pikkukeittiötä pienryhmäkäyttöön. Seinäjoen talouskoulu toimi tiloissa vuoteen 1979.

Naisklubin / Seinäjoen talouskoulun erikoisuus oli Naisklubin ylläpitämä 110-paikkainen kesäravintola, joka toimi kartanon rakennuksessa kuuden vuoden ajan. Kartanon meijerirakennuksissa ja Punatulkuissa pyöritettiin 15 vuotta retkeilymajaa. Talouskoulun alkuaikoina myös oppilailla ja opettajilla oli mahdollista majoittua Punatulkkuihin tai meijeriin.

Kartanolla järjestettiin perhejuhlia ja paljon erilaisia tilaisuuksia, joissa oppilaat saivat hyvää käytännön harjoitusta. Opiskelun lisäksi järjestettiin varojen hankkimiseksi suosittuja lyhyitä talouskursseja ja oppilaat toteuttivat osana opetustaan lounastilaisuuksia.

Naisklubi luovutti talouskoulun hallinnan Seinäjoen kaupungille vuonna 1978. Vuonna 1980 kaupunki siirsi koulun omaan rakennukseen Upankadulle.

Entisöinti alkuperäiseen kaupungin juhlatilaksi

Kartanolle piti jälleen keksiä uusi käyttötarkoitus. Varsin yksituumainen päätös oli, että kartanosta saneerattaisiin kaupungille edustustila siten, että saneerauksessa pyrittäisiin palauttamaan kartanoa niin paljon kuin mahdollista alkuperäiseen kuosiin. Kartanoalueen rakennusten entisöintiurakka kesti melkein vuosikymmenen. Päärakennuksen lisäksi myös muita ulkorakennuksia kunnostettiin museokäyttöön.

Päärakennuksen huonetilat palautettiin entiseen malliin ja kuntoon ja mahdollisimman paljon alkuperäistä pyrittiin säilyttämään. Kalustuksessa pyrittiin viime vuosisadan herraskartanon tunnelmaan. Entisöintiä johti museoyhdistyksen puheenjohtaja ja teknisen lautakunnan puheenjohtaja Vilho Lamminkangas, ja kartanon saneerausta voidaan pitää Lamminkankaan eräänä merkittävänä elämäntyönä.

Tänä päivänä kartano toimii kaupungin edustustilana ja juhlahuoneistona. Monet säilyneet kartanorakennukset ovat Etelä-Pohjanmaan museon toimi- ja näyttelytiloina. Seinäjoen kaupunki on kunnostanut kartanopuistoa usean vuosikymmenen ajan, ja alue on nykyään suosittu kesäinen virkistys- ja juhlapaikka.