
Hyvinvointikertomuksessa peilataan hyvinvointia hyvinvointisuunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin. Tilaa hyvinvoinnille -hyvinvointisuunnitelmassa 2021–2025 asetettiin kolme isoa tavoitetta:
- kaikille mahdollisuus osallisuuteen
- hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta edistävä toiminta ja palvelut
- sekä hyvät arkiympäristöt.
Kokonaisuutena voidaan todeta, että kuljemme hyvinvoinnin kehityksessä samaan suuntaan kuin muutkin. Ilmiöt, joita olemme neljän vuoden aikana kohdanneet, ovat samoja kuin vertailukaupungeissa ja koko maassa.
Tavoitteenamme oli vähentää yksinäisyyttä ja lisätä osallisuutta sekä yhdenvertaisuutta. Yksinäisyyden vähentämisessä emme ole onnistuneet, se on lisääntynyt erityisesti nuorilla tytöillä niin meillä kuin muuallakin. Osallisuutta olemme lisänneet erityisesti kaupungin palveluiden kautta, jotka ovat tavoittaneet asukkaita erittäin hyvin. Työttömyyden suhteen liikumme myös valtakunnallisten trendien mukana, mutta edelleen lukumme ovat muuta maata parempia. Yhdenvertaisuuden eteen on tehty töitä, Seinäjoen kaupungin ensimmäinen toiminnallinen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma on valmistunut vuonna 2023.
Olemme onnistuneet lisäämään asukkaiden liikettä, sillä liikuntapalveluihin on osallistuttu aktiivisesti ja liikuntaneuvontaa on lisätty. Asukkaiden terveydentila ei ole kuitenkaan parantunut. Esimerkiksi terveydentilansa huonoksi kokevien nuorten määrä on kasvanut, erityisesti mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. Tässäkin suuntaus on sama koko maassa, kuten nuorten nikotiinituotteiden käytön lisääntymisen osaltakin. Viihtyisää kaupunkiympäristöä on rakennettu niin viheralueiden kuin julkisen taiteenkin keinoin. Liikenneturvallisuutta on parannettu ja sekä pyöräteitä että liikuntapaikkoja on rakennettu lisää kaupungin kasvaessa.
Muutosten vuodet
Kuluneet neljä vuotta ovat sisältäneet paljon muutoksia, ja hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen näkökulmasta muutokset ovat olleet isoja. Hyvinvointisuunnitelman valmistelu aloitettiin vuonna 2021 keskellä koronaviruspandemiaa, joka vaikutti monella tapaa ihmisten hyvinvointiin ja kaupungin palveluihin.
Toinen iso valtuustokauden aikana tapahtunut muutos on hyvinvointialueiden toiminnan aloitus. Kun hyvinvointisuunnitelma hyväksyttiin vuonna 2021, olivat sosiaali- ja terveyspalvelut vielä kuntien vastuulla. Sittemmin vuoden 2023 alussa hyvinvointialueet aloittivat toimintansa, ja sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyivät niiden hoidettavaksi. Tämä vaikutti myös hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyöhön. Vastuu asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä jäi edelleen kunnille, mutta kirjattiin myös hyvinvointialueiden tehtäväksi.
Seuraava iso muutos kuntien tarjoamiin palveluihin oli työllisyyspalveluiden siirto kuntien vastuulle. Lopullinen muutos toteutettiin vasta vuoden 2025 alussa, mutta siirtoa harjoiteltiin sitä ennen työllisyyden kuntakokeiluissa, joista yksi toteutettiin Seinäjoella. Kun samaan aikaan on Seinäjoen kansainvälisten asukkaiden määrä lisääntynyt ja sitä kautta väestörakenne muuttunut, voidaan todellakin puhua muutosten vuosista.
Uusi hyvinvointisuunnitelma huomioi tulevaisuuden haasteita
Uuden hyvinvointisuunnitelman valmistelu aloitetaan syksyllä 2025. Kun katsotaan tulevaa, ei hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen merkitys tule kunnan tehtävissä vähenemään. Sitran megatrendit ennustavat, että hyvinvoinnin haasteet tulevat kasvamaan. Huoltosuhteen heikkeneminen, eriarvoisuuden lisääntyminen, kasvavat mielenterveysongelmat ja todennäköisesti lisääntyvät pandemiat haastavat meitä jatkossa entistä enemmän.
Myös muuttuva toimintaympäristö kansainvälistyvän väestön suhteen haastaa meitä tulevaisuudessa. Kotouttaminen tuleekin varmasti olemaan isossa osassa seuraavassa hyvinvointisuunnitelmassa. Yksinäisyyden vähentäminen säilyy varmasti myös tavoitteissa, samoin kuin osallisuuden lisääminen.