Drammenin kirjastoja katsastamassa

Seinäjoen kaupunginkirjasto haki vuonna 2025 Erasmus+-rahaa lyhytaikaista henkilövaihtoa varten. Viime syksyn ja kevään aikana kirjastolaisia on vieraillut Irlannissa, Islannissa, Tanskassa ja Norjassa. Tässä tekstissä nostetaan esiin huomioita vierailuilta Drammenin kirjastoihin.

Valaistu rakennus ja silta joen varrella.
Drammenin kirjasto sijaitsee joen rannalla, kuvan rakennuksen vasemmassa päädyssä.

Lukemisen edistämistä ja kestävää elämäntapaa

Saimme esittää vierailukirjastoon etukäteen toiveita meitä kiinnostavista aiheista. Saimme kuulla esityksiä mm. lukemisen edistämisestä, ympäristötyöstä ja nuorten osallistamisesta.

Drammenin pääkirjasto järjestää vuosittain yhteistyökumppaneiden kanssa viikon kestävän kirjallisuusfestivaalin. Kirjaston henkilökuntaa on mukana paikallisen kirjallisuuspalkinnon esiraadissa, jonka lopullisen voittajan valitsevat asiakkaat. Kirjallisuuspiirejä järjestetään kirjastossa päivällä. Se tietenkin aiheuttaa sen, että kävijöissä ei ole nuoria tai työssäkäyviä. Leselunsj järjestetään joka toinen viikko. Kaksi työntekijää esittelee kuulijoille 4 kirjaa kumpikin. Tämäkin tapahtuma järjestetään päivällä. Meillähän tämäntyyppiset tapahtumat järjestetään paljolti illalla, jotta myös päivätyössä olevat pääsisivät osallistumaan.

Kirjaston ympäristötyötä ei Drammenissa ollut kirjattu kirjaston strategiaan, mutta heillä kunta panosti Fikseriet-toimintaan paljon. Toiminnan ajatuksena on pidentää vaatteiden ja muiden tavaroiden käyttöikää korjaamalla ja huoltamalla niitä. Drammenissa vapaaehtoinen alan ammattilainen opasti asiakkaita esimerkiksi vaatteiden korjaamisessa ja ompelukoneen käytössä. Myös pyöräkorjausta sekä vaatteiden ja lelujen vaihtoa kirjastossa oli ollut. Lainaksi sai soittimia ja virittämiseen tarkoitettuja laitteita, mutta liikuntavälineitä lainasi muu taho. Kirjastossa oli lajitteluroskiksia useassa paikassa.

Erilaista tai erikoista

Drammenissa on vajaa 106 000 asukasta. Vaikka Seinäjoella on Drammenin kirjaston kanssa monia yhtäläisyyksiä, löytyi myös erilaisia tapoja tehdä asioita.

Tietokoneita Drammenissa on asiakkaiden käytössä vain muutama, joiden lisäksi on pari lainattavaa läppäriä. Kuulemma melkein kaikilla on oma kone mukana. Viime vuonna Drammenin kirjastoissa oli n. 70 000 käyntiä enemmän kuin Seinäjoella, mutta onhan kunta paljon suurempikin. Samassa rakennuksessa toimii yliopisto, jonka takia opiskelijoita käy kirjastossa paljon, vaikka talossa on myös yliopiston kirjasto. Lainamäärä vaikutti tarkkailun perusteella paljon pienemmältä kuin meillä. Kotiin tultua tilastoista selvisi, että vuonna 2025 Drammenissa tehtiin 185 514 ensilainaa, kun niitä meillä Seinäjoella oli 689 127.

Drammenin pääkirjasto toimi kolmessa kerroksessa. Alimpaan kerrokseen oli lehtien lisäksi koottu kaikki aikuisten aineisto kolmen viimeisen vuoden ajalta. Uudehkot teokset olivat siis saatavilla yhdessä paikassa.

Alakerran alue, jolla vuosien 2024-2026 aikuisten kirjat sijaitsivat.

Norjassa on käytössä kansallinen kirjastokortti ja koko maan kattava kuljetussysteemi. Asiakas voi itse tilata kirjan omaan kirjastoonsa vaikka toiselta puolelta maata. Meillähän kaukolainat tilataan aina kirjastojen kautta.

Asiakkaiden osallistamista ja demokratiatyötä pidettiin Drammenissa tärkeänä. Siellä oli vastikään uudistettu nuortenosasto ja uuden suunnitteluun oli saatu sitoutettua useita nuoria asiakkaita. He pääsivät projektin päätyttyä palkintomatkalle Osloon. Osallistamiseen oli siis varattu myös rahallisia resursseja.

Nuortenosaston erikoisuus: hana, josta saa suoraan kiehuvaa vettä nuudeleita varten!

Lue lisää matkasta Vihreämpi reitti Osloon – Junalla ja laivalla Pohjanmaalta Norjaan

Hanna Kotila

Erasmus+ -liikkuvuus on Euroopan unionin rahoittamaa. Euroopan unioni tai Euroopan koulutuksen ja kulttuurin toimeenpanovirasto (EACEA) ei vastaa julkaisun sisällöstä.
Lisätietoa Erasmus+ -ohjelmasta

Euroopan unionin rahoittama