Väylävirastolta rahoitusta aseman alikulkuun ja pysäköintipaikkoihin

Kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 9.5. Väyläviraston kanssa tehtäväksi sopimuksen, joka koskee asemahankkeen 1. vaiheen toteuttamista, yhteistyötä ja rahoitusta.

Sopimuksen mukaan Väylävirasto osallistuu pysäköintilaitoksen liityntäpysäköintipaikkojen ja pyöräpysäköintipaikkojen toteutumiskustannuksiin hieman yli 2 miljoonalla eurolla ja uuden alikulun rakentamiseen laitureille 1–2 enintään 3,2 miljoonalla eurolla. Väyläviraston osuus asemahankkeen 1. vaiheen kustannuksista on yhteensä noin 5,27 miljoonaa euroa vuosina 2022–2024.

Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi kuluvan vuoden tammi–maaliskuun talouskehityksen. Vuosikatekehitys heikkeni maaliskuussa edellisistä kuukausista. Tilikauden tulosennuste on +1,1 miljoonaa euroa, kun kuluvan vuoden talousarviotavoite on noin +4,6 miljoonaa euroa. 

Kaupunginhallitus päätti myös 40 miljoonan euron lainan ottamisesta Kuntarahoitus. Laina-aika 7 vuotta ja kiinteä korko 1,70 prosenttia.

Asunto O Seinäjoen Kiiranhoville myytiin AP-tontti Tanelinrannan kaupunginosan Karhuvuoren asuntoalueelta 237 500 euron kauppahinnalla.

Yhteenveto kokouksen päätöksistä 9.5.
Kaupunginhallituksen esityslista