J. Karjalainen 17. huhtikuuta Rytmikorjaamolla!
Suomen kaikkien aikojen suosituimpiin laulaja-lauluntekijöihin lukeutuva J. Karjalainen viettää ensi vuonna juhlavuotta. Se käynnistyy Juhlakevät 2027 -kiertueella maalis-huhtikuussa, kun artisti yhtyeineen saapuu klubikeikoille 11 paikkakunnalle ympäri Suomen. Kiertue päättyy Rytmikorjaamon keikkaan lauantaina 17. huhtikuuta. Kevätkiertueen liput ovat nyt myynnissä.
J. Karjalaisen laulut ja tulkinnat ovat vertaansa vailla ja vakiinnuttaneet paikkansa kiinteänä osana suomalaista äänimaisemaa. Levytysuransa vuonna 1981 aloittanut artisti on tullut tunnetuksi tuotannostaan, joka sovittaa amerikkalaista musiikkiperinnettä suomalaisiin oloihin. J. Karjalainen operoikin kotimaisella musiikkikentällä täysin omassa luokassaan.
Sukupolvirajoja ylittävät klassikot, kuten Kolme cowboyta, Ankkurinappi, Doris, Sekaisin, Hän, Telepatiaa, Villejä lupiineja ja Mennyt mies ovat vain murto-osa artistin vuosikymmenien mittaisesta järkälemäisestä katalogista. J. Karjalaisen uusin studioalbumi Suomalaista muotoiluu julkaistiin maaliskuussa ja se nousi heti Virallisen albumilistan toiselle sijalle. Uudet kappaleet saivat ensiesityksensä viime kevään lähes loppuunmyydyllä kiertueella.
Kokoonpano:
J. Karjalainen
Mikko Lankinen – Kitara
Tom Nyman – Basso
Pekka Gröhn – Koskettimet
Janne Haavisto – Rummut
J. Karjalainen Juhlakevät 2027 17.4.2027 @ Rytmikorjaamo
Liput ennakkoon 49 €, Selmun jäsenet 47 € ja ovelta 52 €, mikäli jäljellä. Lippujen hinta sisältää eteispalvelumaksun 3 €.
Liput Tiketissä https://www.tiketti.fi/tapahtuma/122193
K18
Ovet 19:00
Showtime 20:00
Tapahtumakalenterin loppumisaika on viitteellinen.
—-
Rytmikorjaamo-klubilla kaikki maksut tapahtuvat yleisillä maksukorteilla. Käteinen ei käy klubilla maksuvälineenä.
Ennakkolippuja Rytmikorjaamon tapahtumiin voi ostaa seuraavista paikoista:
Tiketti: www.tiketti.fi/rytmikorjaamo
R-kioskit kautta maan
Tiketin verkkokaupasta sekä jälleenmyyntipisteistä voi lippuja ostaa myös eri kulttuurieduilla: www.tiketti.fi/info/kulttuuriedut
Lipun hinta sisältää eteispalvelumaksun 3 €.
Alennuksiin oikeuttavan Selmun jäsenkortin voi ostaa Tiketin verkkokaupasta: www.tiketti.fi/rytmikorjaamo
Mahdolliset ennakkoliput loppuunmyytyyn iltaan kannattaa ostaa vain Tiketin virallisesta jälleenmyyntikanavasta LiputOn www.liputon.fi
Olemme mukana Ystävänkortti-toiminnassa sekä EU:n Vammaiskortti-toiminnassa.
Rytmikorjaamon lippua näyttämällä keikkailtana -15 % laskun loppusummasta Seinäjoen Amarillossa ruokaillessa ja ilmainen sisäänpääsy yökerho Karmaan tavallisina iltoina. Karman erikoisiltoihin (teemabileet/artistit) lipun saa puoleen hintaan.
Keskustaksi on Rytmikorjaamon virallinen taksikumppani, jolta saa kyydin ydinkeskustan ja Rytmikorjaamon välin kiintein hinnoin.