Amaranthe @ Rytmikorjaamo

30.10.2026 18:00 – 23:59
Music
Musiikki
Musik
 

METALLIJÄTTI AMARANTHE NÄHDÄÄN LOPPUVUODESTA NELJÄLLÄ SUOMEN-KEIKALLA

Liput Rytmikorjaamon keikalle 👉https://www.tiketti.fi/tapahtuma/116533

Ruotsalais-tanskalainen metallimusiikin suurnimi Amaranthe saapuu loppuvuodesta Suomeen neljälle klubikeikalle. Kiertue koetaan syksyllä Seinäjoella, Tampereella, Jyväskylässä ja Turussa. Lipunmyynti käynnistyy perjantaina 20. maaliskuuta klo 11 keikkapaikkojen lipunmyyntikanavissa.

Vuonna 2008 perustettu Amaranthe on kuulunut jo pitkään popmetallin johtavien nimien joukkoon. Yhtye teki läpimurtonsa Euroopan metalliskenessä debyyttialbumillaan Amaranthe (2011) ja vakiinnutti nopeasti asemansa genrensä omaleimaisena suunnannäyttäjänä. Sittemmin melodista metallia, elektronista rockia ja tarkkaan hiottua popia soundissaan yhdistelevä yhtye on julkaissut useita menestyksekkäitä albumeita, kuten huikeat kuuntelumäärät kerännyt Manifest, sekä vuonna 2024 julkaistu The Catalyst, jota on kuvattu bändin hienoimmaksi albumiksi. Kokonaisuus edusti 15 vuoden työhuipentumaa ja se sisältää 12 kappaleen verran nerokkaita koukkuja genrejen yhdistelyä.

Metallimusiikin voimaannuttavimpiin yhtyeisiin lukeutuva Amaranthe tunnetaan myös näyttävistä live-esiintymisistään. Suomen-keikoilla avausniminä nähdään moderni rockyhtye Self Deception sekä vaihtoehtometalliyhtye Ankor.

AMARANTHE (SE)
+ Self Deception & Ankor

Nordic Tour 2026
Pe 30.10. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
La 31.10. Tampere, Tavara-asema
Su 1.11. Jyväskylä, Lutakko
Pe 6.11. Turku, Logomo

Ep-kalenterin tapahtuman loppumisaika on viitteellinen. Yleinen keikkojen kesto on noin 1-2 tuntia

Hinta

Liput ennakkoon 49 € ja ovelta 54 €, mikäli jäljellä.

Osta liput

Järjestäjä

Selmu ry

0447651247

Ulkoiset linkit