Kesän kansainvälinen nuorisovaihto onnistui

Seinäjoen kaupungin nuorisopalvelut tarjosi tänäkin kesänä nuorille mahdollisuuden osallistua kansainväliseen nuorisovaihtoon yhdessä saksalaisten nuorten kanssa. Koronatilanteesta huolimatta Seinäjoen Kesäsiirtolassa leireili elokuussa vaihtoon osallistuvia saksalaisia ja seinäjokisia nuoria.

Kansainvälinen nuorisovaihto toteutetaan ystävyyskaupunki Schweinfurtin kanssa vuorovuosina Seinäjoella ja Schweinfurtissa. Tänä vuonna 22 henkilön nuorisoryhmän vierailu ajoittui elokuun alkuun. Nuorisopalvelujen palveluohjaaja Terhi Hunnakko jännitti vaihdon onnistumista pitkin kesää: ”Schweinfurtin vaihto jäi kesällä pandemian vuoksi 2020 väliin, mutta nyt olimme todella innoissamme leirin toteutuessa. Oli tärkeää päästä järjestämään nuorille toimintaa tällaisena aikana. Ystävyyssuhteita syntyi jälleen. ”

Schweinfurtin nuorisovaihdolla on pitkät perinteet. Tänä vuonna tuli 50 vuotta täyteen ensimmäisestä virallisesta ystävyyskaupunkien välisestä yhteistyösopimuksesta. ”Yhteistyön kerrotaan tosin alkaneen jo vuonna 1963, joten todellakin pitkäjänteisestä työstä on kyse”, kertoo kansainvälisestä nuorisotyöstä vastaava Hunnakko.

Leirille osallistuneet Hanna ja Jenni kuvailevat leiritunnelmiaan näin:
”Päästyämme mukaan nuorisovaihtoon luvassa oli muutamia tapaamisia vaihdon suunnittelun merkeissä. Elokuun alussa saksalaiset tulivatkin jo Suomeen ja nuorisovaihto alkoi Alavuden Sydänmaalla. Suomalaisille nuorille leireily on tuttua puuhaa peleineen, leikkineen ja aktiviteetteineen. Suomessa on kesäisin totuttu soutamiseen, saunomiseen ja uimiseen säässä kuin säässä. Saksassa tilanne on kuitenkin eri, sillä siellä ei ole samanlaisia leirikeskuksia.
Tutustuimme saksalaisiin nuoriin erilaisten pelien ja kisojen kautta, vaikka kommunikointi tapahtuikin englanniksi. Huomasimme, että kuunneltuamme runsaan viikon saksaa ja englantia jäivät vieraat kielet mieleen ja olemme oppineet uusia sanoja. Toisesta kulttuurista on myös oppinut milloin mitäkin tanssin ja ruuankin merkeissä. Muutamia hyödyllisiä sanoja ja ilmauksiakin on jäänyt päähän puolin ja toisin.
Parasta vaihdossa on ollut uudet ihmiset toisesta kulttuurista sekä kaikki yhdessä tekeminen ja uuden oppiminen. Nuorisovaihto on ollut kokemuksena opettavainen sekä erilainen ja odotammekin innolla ensi vuoden vaihtoamme Saksassa. ”

Seuraava leiri järjestetään kesällä 2022 Schweinfurtissa. Haku aukeaa syyskuussa 2021.