Kansalaisopisto kehittää työllistymistä tukevia palveluja

Seinäjoen kansalaisopisto on mukana SILTA – kansalaisopistot työllisyyden ja koulutuksen yhdyspinnassa -ryhmähankkeessa (R-02626), jolle on myönnetty Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen rahoitus.  

Rahoitus on osa Euroopan sosiaalirahaston (ESR+) Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmaa. Ryhmähanketta koordinoi Jyväskylän kansalaisopisto, ja siihen osallistuvat Kuopion, Seinäjoen ja Riihimäen kansalaisopistot sekä Valkeakoski-opisto.   

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa kansalaisopistojen roolia työllistymistä tukevien palveluiden tarjoajana. Sen aikana pyritään luomaan pysyviä uusia prosesseja kaupungin sisäisten palveluiden – kansalaisopistojen ja työllisyyspalveluiden – välille kestävästi ja vaikuttavasti. Prosesseilla tähdätään rakenteellisiin muutoksiin työllisyyspalveluiden ohjauksessa kansalaisopiston tarjoamiin koulutuspalveluihin, jotka tukevat työllistymistä.  

Lisäksi suunnitellaan paikallisten tarpeiden pohjalta perustaitosisältöjä, ja kehitetään opetushenkilöstön osaamista liittyen perustaitoihin, osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen sekä elinikäiseen ohjaukseen. 

Pitkällä aikavälillä kansalaisopiston rooli osana kunnan palveluita vahvistuu, mikä tukee koko kunnan palvelujärjestelmää.  

– Kansalaisopisto on matalan kynnyksen oppilaitos, jonka roolia aikuisten perustaito-osaamisen vahvistamisessa tulisi hyödyntää enemmän. Hienoa, että pääsemme tätä nyt hankerahoituksella kehittämään, hankkeen projektipäällikkö Marja Juhola sanoo. 

Hanke alkoi 1.8.2026, ja se kestää 31.7.2028 asti. 

Lisätietoja
Marja Juhola, projektipäällikkö, Jyväskylän kansalaisopisto, 050 563 0153, marja.juhola@jyvaskyla.fi 
Kati Joki, projektikoordinaattori, Valkeakoski-opisto, kati.joki@valkeakoski.fi,  
Suvi Salokannel, projektikoordinaattori, Riihimäen kansalaisopisto suvi.salokannel@riihimaki.fi 
Yrjö Uurtimo, projektikoordinaattori, Seinäjoen kansalaisopisto, yrjo.uurtimo@opetus.seinajoki.fi 
Ari-Pekka Väisänen, projektikoordinaattori, Kuopion kansalaisopisto, ari-pekka.vaisanen@kuopio.fi