Seinäjoen kaupunginkirjaston lokakuun vinkkipiirissä kirjoja esittelivät kirjaston työntekijöistä Pauliina Happonen ja Sirpa Pukkinen sekä kirjastoalan harjoittelija Suvi Levonen. Kaikille avoin vinkkipiiri kokoontuu taas 11. marraskuuta Seinäjoen pääkirjastossa. Lokakuussa suositettiin muun muassa seuraavia kirjoja:
Tara Westover: Opintiellä, 2018
Suomentanut Tero Valkonen
Tara Westover on 7-vuotias oivaltaessaan, että pysähtymättä ohi ajava koulubussi tekee hänen mormonisuurperheestään erilaisen. Idahon vuorilla asuvan perheen lapset eivät nimittäin käy koulua eivätkä ole koskaan edes käyneet luokkahuoneessa. Suurimmalla osalla lapsista ei ole syntymätodistusta, eikä heistä ole terveystietoja. Taraa ei sillä hetkellä ole Yhdysvaltojen liittovaltiolle olemassakaan.
Tästä asetelmasta alkaa kirja Opintiellä, joka kertoo vaikuttavan, mutta kovin karun tositarinan Tarasta. Tarinan, joka saa moneen kertaan toteamaan: ei voi olla totta.
Moni asia kietoutuu Taran isän ympärille, sillä hänen tahdostaan perhe on eristäytynyt muista. Isän silmissä Yhdysvaltain hallinto houkuttelee koulua käyviä lapsia Illuminatin kätyreiksi, ja hän uskoo vainoharhaisesti yhteiskunnan romahtavan pikaisesti. Isä pyörittää romuttamoa, jossa lapset ovat töissä heti kun kynnelle kykenevät, joten äidin pitämälle kotikoululle jää niukasti aikaa. Äiti on itseoppinut kätilö ja valmistaa yrteistä homeopaattisia lääkkeitä, joilla hoitaa vaarallisella työmaalla itsensä loukanneita perheenjäseniä.
Oikukkaan isän lisäksi Taran elämään tehtailee traumoja isoveli, joka on kuin kaksi ihmistä yhdessä kehossa: toisaalta huolehtiva ja lämmin ja toisaalta manipuloiva diktaattori. Naisiksi kasvavat tytöt näyttäytyvät veljelle punaisena vaatteena, ja Tara saa kokea tämän nahoissaan henkisenä ja fyysisenä väkivaltana.
Kirjan nimen mukaisesti Tarassa kasvaa kuitenkin palava halu päästä opintielle isän vastustuksesta huolimatta. Sinnikkäästi harjoiteltuaan hän pääsee lopulta 17-vuotiaana yliopistoon ilman mitään pohjakoulutusta. Tara joutuu samalla uuteen elämänkouluun. Hänelle selviää vähitellen, että isän kertomat totuudet eivät pidäkään paikkaansa ja että hänellä on aikamoisia tietoaukkoja paikattavanaan.
Tämä kirja ei missään nimessä ole mustavalkoinen. Monelle asialle löytyy vastaparinsa: julmuuden lisäksi on hellyyttä, vainoharhaisuuden vastapainona inhimillisyyttä ja yhteyden kokemusta. Mutta miten tyttö, jolle yliopisto-opintojen alussa täytyy selittää, mitä tarkoittaa holokausti, päätyy eristyksistä melkein mahdottomaan päämäärään? Vastaus löytyy lukemalla kirjan, joka on suuresta sivumäärästään huolimatta nopeaa luettavaa. Vaikka kirjoittaja on vasta 35-vuotias, hän on elänyt jo useamman elämän edestä ja kuvaa taidokkaalla tyylillä kokemaansa. Kirja on saavuttanut huimaa suosiota Yhdysvalloissa ja päätynyt esimerkiksi Barack Obaman lukusuosituslistalle.
Hanna Hauru: Viimeinen vuosi, 2021
Viimeinen vuosi -kirjan nimi voisi yhtä hyvin viitata niin kirjan sisältöön kuin sen kirjoittajaankin. Pienoisromaani jäi heinäkuussa menehtyneen oululaisen Hanna Haurun viimeiseksi kirjaksi. Hän oli syntynyt vuonna 1978. Hauru oli Finlandia-palkintoehdokkaana edellisellä teoksellaan Jääkansi. Siihen verrattuna tämä kirja on paljon valoisampi, vaikka onkin kaunistelematon.
Kirja kertoo köyhästä kirjailijasta 1950-luvun Pohjois-Pohjanmaalla. Mies asuu yksin kotimökissään maaseudulla ja on ollut koko elämänsä tarkkailija. Isä ei ole hyväksynyt poikansa kynäilyä, mutta äiti on suhtautunut siihen lempeästi. Vanhemmat ovat kuolleet jo vuosia sitten, ja nuoruudenrakkaus Liisa, jota päähenkilö edelleen haikaillen muistelee, on muuttanut kaupunkiin.
Romaani jakautuu osiin vuodenaikojen perusteella. Tarina alkaa talvisessa pakkassäässä, jossa kirjailija käy kerjuulla lähitaloissa saadakseen jotain syötävää. Toisenlaisiakin päiviä on ollut ja on vastakin, koska miehen tekstejä on painettu kirjoiksi ja hänen kevyitä kertomuksiaan ostaa myös paikallinen lehti. Kirjoituspalkkio tarkoittaa retkeä kyläkauppaan: oikeaa kahvia, leipää, pullapitkoa, lakritsia, viinapulloa ja tupakkaa. Pantatun kirjoituskoneenkin voi lunastaa takaisin, joten tekeillä oleva kirja alkaa taas edistyä.
Kirjailijasta juorutaan. Hänelle kyllä tarjotaan ryyppy, kun hän menee kylällä käymään, eikä hän kieltäydy. Kyläläiset edesottamuksineen ovat hänelle välttämätöntä materiaalia. Itse hän kuitenkin arvostaa rauhaa ja on ihmisarkana tyytyväinen sivustakatsojan rooliin. Ainoa ystävä kylässä on postinhoitaja, joka lainaa rahat merkkeihin, jotta mies saa kertomuksensa lähetettyä lehteen. Miehen suhde ympäröivään luontoon on läheinen, arkisella maaseudun ihmisen tavalla. Tätä Hauru kuvaa samaan aikaan kauniisti ja raadollisesti.
Tarinan edetessä vuodenajat vaihtuvat. Kesällä miehen elämä muuttuu hetkeksi, kun hänen serkkunsa saapuu vieraaksi vaimonsa Barbron kanssa. Naisen läsnäolo vain lisää kirjailijan kaipausta Liisaa kohtaan. Vaikka vieraat sekoittavatkin miehen yksinkertaisen elämän ja vaikeuttavat kirjoitustyötä, hän jollain tasolla myös iloitsee itselleen mieluisten ihmisten läsnäolosta.
Kirjailija saa tiedon, että hänen lähettämänsä käsikirjoitus painetaan syksyllä kirjaksi. Edellisen julkaisusta onkin jo aikaa. Se ei aikoinaan menestynyt yhtä hyvin kuin aiemmat. Parhaimmillaan Haurun teoksen kirjailija on ollut, kun hän on kuvannut sosiaalista eriarvoisuutta, kepeä romanttinen tarina ei sen sijaan vedonnut kirjallisuuspiireihin.
Uusimman käsikirjoituksen julkaiseminen vie miehen myös kaupunkimatkalle. Hän taivaltaa 60 kilometrin matkan jalkaisin. Paita ei ole enää puhdas eikä puku rypytön, kun hän on perillä tilaisuudessa. Kotiin päästyään mies lähtee kohtalokkaalle onkireissulleen. Lukijalle selviää vasta viimeisellä sivulla kirjailijan nimi ja hänen tuotantonsa laajuus.
Robert Seethaler: Kokonainen elämä, 2020
Suomentaja Raimo Salminen
Itävaltalaisen Robert Seethalerin kirjan päähenkilö on Andreas Egger. Hänet tuodaan pienenä orpopoikana sukulaisten maatilalle laaksoon Alppien keskelle. Ankara isäntä teettää paljon töitä ja rankaisee väkivaltaa käyttäen pienistäkin rikkeistä. Onneksi talon vanha mummo laskee silloin tällöin kätensä pienen kaltoin kohdellun pojan hiuksille ja sanoo pari ystävällistä sanaa.
Yksi isännän antamista selkäsaunoista vammauttaa Andreaksen loppuelämäksi. Hänestä tulee vähäpuheinen, sitkeä ja vahva. Kun Andreas täyttää 18 vuotta, hän nousee uhmaamaan väkivaltaa ja isäntää, joten hänet ajetaan pois tilalta. Hän alkaa tehdä monenlaisia aputöitä maatiloilla ja ostaa pienen maapalan. Sillä olevan ladon hän kunnostaa kodikseen.
Vuosi 1933 monin tavoin ratkaiseva: sekä Andreaksen että laakson elämä alkaa muuttua. Andreas tapaa Marien paikallisessa majatalossa, ja toisensa löytäneet alkavat tehdä yhdessä kävelyretkiä. Tutustuminen on vähäeleistä ja vähäpuheista. Vain omaa maapalstaansa ja asumustaan esitellessään Andreas innostuu puhua pulputtamaan.
Samana vuonna laaksossa aloitetaan valtava köysiratatyömaa. Sen myötä maalaiskylään tulee työpaikkoja, meteliä, lisää väkeä ja myöhemmin myös sähkövalo. Vammastaan huolimatta Andreas pääsee töihin, koska hänet tunnetaan kovana työmiehenä. Hän tuntee myös vuorten rinteet ja pystyy liikkumaan niillä.
Vaikka Andreas onkin vähäeleinen mies, hän haluaa kosia Marieta näyttävästi. Marie vastaa myöntävästi, ja pariskunta muuttaa saman katon alle. Yhteinen elämänvaihe jää kuitenkin lyhyeksi. Luonto näyttää voimansa. Andreas loukkaantuu uudestaan, mutta paranee vielä liikuntakykyiseksi. Puita kaatamaan tai rakennustöihin häntä ei enää oteta, mutta hän saa paikan köysiratojen huoltajana. Hän suree Marieta hiljaa ja uppoutuu työhönsä.
Vankeuden vuoksi pitkäksi venähtäneeltä sotaretkeltä palattuaan Andreas elää muutaman vuoden kotiuttamisrahan turvin ja saa asunnon hökkelistä koulun naapurista. Turistien määrä laaksossa lisääntyy koko ajan. Andreas alkaa tehdä töitä oppaana. Matkailijoiden käytös vuoristomaisemissa synnyttää hänessä sekä ärtymystä että ihmettelyä. Hänen oma suhteensa ympäristöön on perin käytännöllinen, vaikka vuoret, niityt, auringonlaskut ja tähtitaivas ovatkin hänelle tärkeitä.
Viimeiset vuotensa yksinäinen mies asuu asunnoksi muuttamassaan karjasuojassa puhellen esineille ja muistellen Marieta. Hänen oppaana tienaamansa rahat riittävät siihen vähään, mitä hän tarvitsee.
Kehutun kirjailijan tarina on hieno kuvaus ihmisen elämästä muuttuvassa maailmassa. Se on myös samastuttava Andreaksen kaksijakoisten tunteiden takia: hän kokee ylpeänä olevansa pieni osa muutosta, mutta kavahtaa toisaalta sen mukanaan tuomia ilmiöitä.
Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus, 2011
Suomentaja Jouko Vanhanen
Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus aloittaa jo seitsenosaiseksi kasvaneen dekkarisarjan, jossa selvitellään rikoksia 1400-luvun Tallinnassa. Salanimellä Indrek Hargla kirjoittavan virolaiskirjailijan tuotantoon kuuluu dekkareiden lisäksi tieteis- ja fantasiakirjallisuutta.
Keskiaikainen apteekkari on loistava salapoliisihahmo, koska hän tuntee asiakkaidensa kaikki salaisuudet, ihmisen anatomian ja hurjimmatkin myrkyt. Idean hahmoon Hargla on löytänyt arkistojen kätköistä Tallinnan 1400-luvun raadinkirjoista, ja jo teoksen alkusanoissa lyhyesti kerrottu todellisen Melchiorin tarina on kiintoisa mysteeri.
Dekkarisarjan ensimmäisessä osassa Melchior saa selvitettäväkseen saksalaisen ritarin murhan. Uhri on surmattu miekalla ja suuhun on tungettu vanha gotlantilainen kolikko. Pian tapahtuu toinen, lähes identtinen murha ja dominikaaniluostarissakin sattuu kummallisia kuolemantapauksia. Samaan aikaan mustapäiden kilta järjestää yllättävän käänteen saavat oluenmaistajaiset, Olevisten kirkkoa remontoidaan ja kiertelevä musikantti laulelee merkillisiä säkeitä tallinnalaisneidoille.
Keskiaikainen Tallinna on herkullinen miljöö dekkarille ja kuvaus niin tarkkaa, että vanhankaupungin tunteva lukija voi lähes kartalta seurata, millä kujilla kuljetaan. Hyvin taustatyönsä tehneen Harglan romaaneista nauttiikin sekä perinteisten dekkareiden että historiallisten romaanien ystävä. Juonenkäänteistä ja useista rikoksista huolimatta kerronta on paikoitellen mukavan verkkaista, ja Melchiorin matkassa pääsee välillä kievariin maistelemaan munkkien panemaa piparminttuolutta tai apteekin keittiöön valmistamaan rohtoja tallinnalaisten kaikenlaisiin vaivoihin. Lukijaa saattaa alkaa vaivata matkakuume!