Kyllikki Villa päättää otsikossa lainatun mainion runonsa: ”Onhan sitä kaikenlaista säilymistä”. Ja toden totta, toisin kuin tosielämässä, jossa meitä tiettyjen ikävuosien jälkeen helposti yritetään työntää samaan lokeroon, samanlaisiin elämänarvoihin, -tapoihin ja –rytmeihin, kirjailijat tuovat teoksissaan eteemme monenlaista ikääntymistä ja säilymistä sekä ihmisiä, jotka ovat edelleen omia persooniaan ikävuosista ja niiden tuomista rajoitteista riippumatta.
Sisko Istanmäki: Yöntähti (2008)
Luokkakokouksen jälkeen viiden kahdeksissakymmenissä olevan luokkatoverin joukko päätyy asumaan yhdessä vanhaan kansakouluun. He haaveilevat rauhallisesta rinnakkainelosta, mutta karu totuus paljastuu hyvin äkkiä: ei ole niinkään helppoa sovittaa yhteen tyystin erilaisia persoonallisuuksia ja vuosikymmenien aikana pinttyneitä tapoja. Istanmäki kaatelee komeasti kumoon kliseitä vanhuuteen liitetystä viisaudesta ja seesteisyydestä. Teksti liikkuu vilkkaasti edestakaisin kutkuttavan huumorin ja vakavien pohdiskelujen välillä, eikä koskaan tiedä, mitä seuraavaksi on tulossa.
Selja Ahava: Eksyneen muistikirja (2010)
Muistisairaan Annan luona sairaalassa vierailee toisinaan Jumala, mukava olento, jonka kanssa käydään kävelyllä ja tupakalla parvekkeella. Muistin palaset ovat hajonneet Annan käsiin, ja hän on varma ainoastaan siitä, että alussa on ollut saari ja Antti: onnellinen aika. Teos rakentuu samaan pirstaleiseen tapaan, jolla Annan mieli ja muisti toimivat. Eksyneen muistikirja on yhtä aikaa koskettava romaani ja ymmärrystä lisäävä tutkimusmatka muistisairaan mieleen. Ahava päästää meidät astumaan Annan maailmaan ja näyttää, kuinka todellista ihmiselle itselleen on kaikki se, mikä ulospäin voi näyttää epäloogiselta ja kummalliselta.
Virginia Ironside: Oon voimissain (2007)
Marie Sharp, ”eläkkeelle jäänyt kuvaamataidonopettaja, yhden pojan äiti, yhden kissan emäntä ja vannoutunut sinkku noin miljoonan epäonnistuneen miessuhteen jälkeen”, päättää ryhtyä pitämään päiväkirjaa – kunnolla. Marie tuntee itsensä erilaiseksi kuin muut ikäisensä, sillä hän haluaa olla vanha ja ylpeä siitä. Hänen mielestään on helpottavaa, kun ei voi enää tehdä mitä tahansa. Marie on 60-lukulaisen kukkaisfilosofian omaksunut avarakatseinen ja lämminsydäminen ihminen, joka nostelee vahingoittuneet madotkin suojaan ja pitää läheisistään huolta viimeiseen saakka. Humoristisen kerrontansa lomassa Marie pohtii monia vaikeita asioita, vanhenemista, kuoleman läheisyyttä ja jokaisen oikeutta kuolla haluamallaan tavalla.
Fredrik Backman: Mies joka rakasti järjestystä (2013)
Backmanin alun perin blogikirjoituksiin luoman Oven hahmo siirtyi suuren suosion myötä kirjan kansien väliin ja sittemmin elokuvaksikin. Ove on vähäpuheinen, äkäinen ja äärimmäisen pedantti mies, joka aamuisin tutkii tarkoin asuinalueensa vallitsevan tilanteen, joka rakastaa numeroita ja vihaa kissoja sekä suurinta osaa ihmisistä. Kun Ove pienen ajan sisällä menettää kaksi kiintopistettään, rakkaan vaimonsa ja pitkäaikaisen työpaikkansa, hän ei näe muuta ratkaisua kuin tappaa itsensä. Oven suunnitelmia kuitenkin hankaloittavat niin kissat kuin ihmisetkin, jotka jostain syystä tuntuvat tarvitsevan häntä ja hakeutuvat hänen lähelleen.
Terhi Utriainen: Siivekäs vahtikoira (2007)
Nuori valokuvaaja Kaisa ja kuoleva Alina tekevät sopimuksen: Kaisa saa kuvata Alinaa kuolemaan saakka ja koota kuvista näyttelyn, jos pysyy Alinan luona niin kauan kuin tämä tarvitsee. Vähitellen Kaisa alkaa hoitaa myös kodinhoitajan ja sairaanhoitajan tehtävät. Ajan myötä naiset kertovat toisilleen elämänsä kipeimmät kokemukset. Jossain vaiheessa he joutuvat arvioimaan, jaksavatko täyttää sopimuksensa ehdot, ja miettimään, kumpi on tärkeämpää ja pyhempää, kuva vai kosketus – vai ovatko ne sama asia. Aiheestaan huolimatta teos ei ole lainkaan ahdistava, vaan päällimmäiseksi tunteeksi jää levollisuus ja seesteisyys.
Rachel Joyce: Miss Queenie Hennessyn rakkauslaulu (2015)
Elämänsä yksin elänyt Queenie viettää viimeisiä elonpäiviään saattokodissa ja haluaa tehdä tilit selviksi menneisyytensä kanssa. Hän kirjoittaa kirjeen vanhalle ystävälleen Harold Frylle, jota ei ole tavannut yli 20 vuoteen, ja tuon kirjeen seurauksena Harold lähtee jalkaisin 1000 kilometrin matkalle läpi Englannin Queenieta tapaamaan. Haroldin odotuksesta tulee koko saattokodin yhteinen asia, ja asukkaat sopivat, että kukaan ei kuole, ennen kuin Harold saapuu perille. Haroldin taivalluksen aikana Queenie tekee omaa matkaansa sanoin: hän kirjoittaa nunnien avustuksella menneisyyttään paperille ja uskaltaa vähitellen paljastaa kaikkein kipeimmätkin salaisuutensa.
Pää tallella: runoja ikääntyville. Toimittaneet Tuula Korolainen ja Riitta Tulusto, kuvittanut Virpi Talvitie (2008)
Kirjan kotimaisten kirjoittajien tekstit todistavat, että runouden vanhuskuva ei ainakaan ole yksipuolinen, niin monivivahteisia ja yllättäviä runoja lukija saa eteensä. Pitkään elänyt ihminen ei automaattisesti muutu seesteiseksi, vaan voi olla kapinallinen, häpeämätön ja kiukkuinen. Sydän saattaa olla aivan yhtä hupsu ja intohimoinen kuin nuorena, vaikka jalat ehkä hidastavatkin vauhtia. Huumori ei myöskään unohdu nuoruusvuosiin, vaan se on eliksiiri, joka lisää päiviin elämää ja elämään päiviä. Kuvat ovat olennainen osa kirjan tuottamaa nautintoa: niin onnistuneesti ja taitavasti Virpi Talvitie on liittänyt ne tekstien henkeen.
Hannele Puhtimäki
Tarkista kirjojen saatavuus Eepos-verkkokirjastosta.