Työmatkalla pääsee pitkälle

Erkki Välimäen mietteitä työmatkapyöräilystä

Olen pyöräillyt Seinäjoella työmatkani vuodesta 1988 asti eli noin 34 vuoden ajan. Koko tänä aikana pyörä on ollut ensisijainen kulkuneuvo.

Kun vähentää vuosittaisesta pyöräilyajasta lomat (jolloin myös toki pyöräilen) ja ne päivät, jolloin työn vuoksi on ollut pakko valita auto, jää jäljelle noin 300 työpyöräilypäivää. Päivittäinen työmatka pyörällä vaihtelee, koska myös päivän aikana saattaa tulla ”virkamatkoja” pyörällä. Asuinpaikkakin on tänä pitkänä aikana kerran muuttunut. Keskimääräiseksi pyöräilymatkaksi arvioisin 6 kilometriä päivässä.

Matkaa on taittunut 34 vuotta, 300 päivänä vuodessa ja 6 kilometriä päivässä. Tästä laskien matkaa kertyy yhteensä 61 200 km. Matka maapallon ympäri päiväntasaajaa myöten on n. 40 000 kilometriä. Eli toinen kierros on puolessävälin. Työmatkalla pääsee pitkälle!

Kestävän kehityksen videosarja osa 1/10 Ekoviisas Seinäjoki, kohdasta 2:10; Elinvoimajohtaja Erkki Välimäki puhuu työmatkapyöräilystä.