Helena Ruuska pääkirjasto Apilan kirjasalissa
Ilkka Mäkelä haastattelee tietokirjailija Helena Ruuskaa pääkirjasto Apilan kirjasalissa keskiviikkona 11.10. klo 18-19. Alla Hannele Puhtimäki vinkkaa Ruuskan kirjoittamaa kirjaa Eeva Joenpellosta.
Helena Ruuska: Eeva Joenpelto, elämän kirjailija. 2015
Eeva Joenpelto on ollut yksi lempikirjailijoistani nuoruudesta lähtien. Kun muistelee, mitä kirjailijasta itsestään tietää, palautuvat ensimmäisenä mieleen lehtijuttujen kuvat ison talon edustalla poseeraavasta kirjailijasta. Helena Ruuskan elämäkertateos avaa lukijalle paljon laajemman ja moniulotteisemman kuvan Joenpellon elämästä ja maailmasta. Käy ilmi, että Joenpelto on ollut kirjailijana aikaansa edellä siten, että hän jo tuolloin vuosikymmeniä sitten rakensi itsestään brändiä ulkonäöstä ja pukeutumisesta lähtien. Hän halusi hyvin tarkkaan määritellä, mitä asioita hänestä julkisuudessa kerrottiin.
Joenpelto syntyi Sammatissa talonpoikaissukuun, mutta isä oli kauppias, jonka hänen isänsä oli jättänyt perinnöttä. Joenpelto avioitui tanskalaissyntyisen kustannustoimittaja Jarl Hellemanin kanssa, he saivat kaksi poikaa ja erosivat monen vuosikymmenen avioliiton jälkeen. Joenpellolle ero oli asia, josta oli hyvin vaikea selvitä, sillä se soti hänen periaatteitaan vastaan: oli pidettävä, mitä oli luvattu. Pian eron jälkeen vanhempi heidän pojistaan kuoli. Eron ja pojan kuoleman jälkeen Joenpelto rakennutti Lohjalle valtavan, yli 32 metriä pitkän Vares-Kantolan talon, jonka sitten testamenttasi muiden kirjailijoiden käyttöön.
Kirjasta selviää mielenkiintoisia piirteitä Joenpellosta: Hän oli suorasanainen, vahva, ylpeä, helposti loukkaantuva. Hän piti vehkeilyistä. Häntä pelättiin, kunnioitettiin ja kadehdittiin ja häntä moitittiin tunteettomaksi. Tähän hän itse vastasi, että hän ei ollut tunteileva ihminen, mutta se on aivan eri asia kuin olla tunteeton. Hän oli kova liioittelemaan ja muokkaamaan totuutta, eikä kuulija koskaan tiennyt, pitikö jokin asia paikkansa ja missä määrin. Ruuska tuo esiin, että tuo koski myös kirjailijahaastatteluja. Joenpelto rakasti sitä, että sai juksattua kuulijoitaan.
Ruuska limittää koko ajan Joenpellon elämän ja tuotannon, mikä on luontevaakin, sillä tämä sisällyttää hyvin paljon omia ja sukunsa asioita muokattuna kirjoihinsa. Joenpelto kuvaa kirjoissaan vahvoja naisia ja heikkoja miehiä, kuten hän itse oli asian kokenut läpi elämän. Hän oli sitä mieltä, että nainen kyllä taipuu, mutta ei koskaan taitu, toisin kuin miehet, jotka väistyvät. He pakoilevat vastuuta, jos eivät muuten, niin kuolevat ennen aikojaan. Kirjojen teemoina ovat usein kunniallisuus, oikeudenmukaisuus, ihmisen moraali, ja nämäkin limittyvät oman ja suvun elämän kokemuksiin. Kaiken kaikkiaan kirjailijan tehtävä Joenpellon mielestä oli antaa lukijalle toivoa.
Sen lisäksi, että elämäkerta on nautittavaa ja mielenkiintoista luettavaa, seuraa viimeisen sivun sulkemista myös jälkivaikutus: tulee hillitön halu lukea uudelleen Joenpellon kirjat.