Kirjastoon kuuluu myös musiikki monella tapaa. Se on kuunneltavissa, laulettavissa ja soitettavissa, luettavissa ja tietysti myös lainattavissa.
Nuori nainen on istahtanut Apila-kirjaston digipianon ääreen. Sormet juoksevat vikkelään, mutta mitään ei kuulu, koska asiakas soittaa kuulokkeet korvillaan. Aallon kirjaston puolella sijaitseva Pommariksi nimetty bändikämppä on ”koronakaranteenin” jälkeen taas käytössä. Pieni soittoporukka on kerääntynyt neuvontatiskin ääreen päästäkseen jälleen yhdessä soittamaan. Bändikämpän käyttö on ilmaista; tarvitaan vain Eepos-kirjastokortti. Pommarista löytyy varsinaisten bändisoittimien eli sähkökitaroiden, bassokitaran, kosketinsoittimien ja rumpujen lisäksi elektroakustisia kitaroita, kantele, mandoliini, ukuleleja ja viuluja.
Matkalla Pommariin voi vaikkapa katsella ja lainata nuotteja mukaansa. Musiikkiosaston työhuoneessa Pirjo, Päivi ja Jarkko valitsevat ja hankkivat kirjaston musiikkiaineiston: äänitteet, nuotit, musiikkikirjat ja -lehdet sekä musiikkiaiheiset videotallenteet. Nykyään kirjastolla on käytössä myös Rockway-palvelu, jonka kautta voi kirjastokortin numerolla ja pin-koodilla lainata musiikin verkkokursseja.
Päivi, Pirjo ja Jarkko Pommarissa.
Musiikkiosaston kirjastovirkailija Jarkko valitsee kaikki aikuisten elokuvat kirjastoon. Elokuvat sijaitsevat Apilan alakerrassa yhdessä musiikki- ja nuortenaineiston kanssa. Jarkko järjestää myös elokuvailtoja kirjaston Studiossa.
Asiakaspalvelu on tärkeä osa työtämme. Soitonopettaja etsii erilaisia sekä helppoja että vaikeita nuotteja eritasoisille oppilailleen. Joku haluaa oppia soittamaan ukulelea, ja ohjaamme hänet ukulelenuottien ja oppaiden pariin. Niin ja meiltähän voi lainata vaikka sen ukulelenkin. Ikäihminen muistelee kappaletta, jota laulettiin koulussa 1940-luvulla, ja me etsimme hänelle sanat ja sävelen. Pianonsoittaja kysyy, löytyyköhän kirjastosta mindfulness-tyyppistä musiikkia soitettavaksi? Kyllä löytyy! Torvensoittaja etsii elokuvamusiikkia käyrätorvelle, ja mukaan lähtee useampikin nuottikirja.
Pitkästä aikaa kirjastossa soi taas elävä musiikki. Musiikkiosasto järjestää konsertteja kirjaston tiloissa. Lukuportaikko on täyttynyt kuulijoista monta kertaa niin kuin myös marraskuussa, jolloin saimme vieraaksemme Lau Naun. Konsertti järjestettiin yhteistyössä Aalto Aesthetics -tapahtuman kanssa.