Brittiläinen koomikko Osman Richard on luonut todellisen hykerryttävän hyvän mielen dekkarisarjan, jonka ensimmäinen osa, Torstain murhakerho, ilmestyi suomeksi vuonna 2021, englanniksi vuotta aiemmin. Richardin kirjasta tuli Britannian kaikkien aikojen myydyin esikoisteos. Sen on kääntänyt suomeksi Arto Schroderus.
Sarjan toinen osa on nimeltään Mies joka kuoli kahdesti. Se ilmestyi vuonna 2022 Antti Saarilahden suomentamana. Myös toisessa osassa eläkeikäiset harrastelijaetsivät ovat kiperien haasteiden kimpussa. Kirjojen myötä lukija pääsee seuraamaan elämää luksustason seniorikansalaisten asuinyhteisössä Englannin Kentissä. Neljä kylän asukasta kokoontuu säännöllisesti pohtimaan visaisia rikostapauksia. Vaikka kylä sijaitsee rauhallisessa maalaismaisemassa, murhakerholaisten elämä on aika ajoin kaukana ikäihmisen seesteisestä arjesta.
Murhakerho sai alkunsa, kun kerholaiset alkoivat yhdessä pohtia ratkaisemattomia murhia. Yksi jäsenistä, entinen poliisi Penny, oli ottanut mukaansa monta kansiollista ratkaisemattomia tapauksia eläkkeelle jäädessään. Penny ei enää ole mukana kerhossa, mutta muut neljä kokoontuvat päärakennuksen palapelihuoneessa torstaisin tämän erikoisen harrastuksensa parissa.
Minulle kirjan parasta antia olivat nämä sympaattiset kerholaiset. Elizabeth, ryhmän johtohahmo, on aikoinaan ollut jonkinlainen vakooja. Joyce, entinen sairaanhoitaja, on hetkessä elävä jaarittelija, joka tekee hyvin tarkkoja huomioita ympäristöstä. Ron on ollut kuuluisa ammattiyhdistysaktiivi, ja häneltä löytyy varsin tarpeellista jääräpäisyyttä. Ibrahim on hienostunut, pilatesta harrastava psykiatri.
Sarjan toisen kirjan tapahtumat alkavat Elisabethin saamasta kirjeestä. Se on tullut mieheltä, jonka kanssa hänellä on 20 vuoden yhteinen menneisyys sekä työ- että yksityiselämässä. Nyt mies on hengenvaarassa ja tarvitsee Elizabethin apua. Juoni on nokkela, yllättävä ja otteessaan pitävä. Mukaan mahtuu varastettuja timantteja, mafiaa, rahanpesua ja huumekauppaa. Ruumiiltakaan ei vältytä, vaikka raakuudella ei missään nimessä mässäillä.
Juonenkäänteissä on luontevasti mukana myös oman elämänkulun ja tehtyjen valintojen pohdintaa. Päähenkilöt joutuvat vääjäämättä käsittelemään ikääntymiseen liittyviä kipukohtia, esimerkiksi pelkoa oman kehon ja mielen rapistumisesta tai läheisen menettämisestä.
Kirjan henkilöhahmojen ja sydämellisen, nokkelan huumorin lisäksi minuun teki suuren vaikutuksen se, että ikäihmisiin suhtaudutaan kauniisti ja kunnioittavasti. Suosittelen lämpimästi liittymistä lukijajäseneksi tähän mainioon kerhoon, josta ei vauhtia puutu ja jossa on läsnä niin elämän valo- kuin varjopuoletkin. Kerholaisten edesottamusten saaman suosion perusteella ratkaisua odottavia tapauksia riittää toivottavasti vielä moniin kirjoihin.