Marraskuun kirjavinkkipiirissä esiteltiin sekä kotimaisia että ulkomaisia kirjoja. Vinkkaajina olivat tällä kertaa kirjaston työntekijöistä Elina Hokkanen ja Sirpa Pukkinen sekä kirjastoalan korkeakouluharjoittelija Kirsi-Maria Välimäki. Seuraava kaikille avoin kirjavinkkipiiri pidetään Jaaksi-salissa turvaohjeita noudattaen 3. joulukuuta.
Piirissä esiteltiin seuraavat käännöskirjat:
Kristin Steínsdóttir: Omaa tietä, 2010
Suomentaja Marjakaisa Matthíásson
Islantilaisen kirjailijan pieni romaani tarjoaa lukijalle lepohetken kaiken ärsyketulvan keskellä. Tarina kertoo iäkkäästä naisesta, Sigþrúðurista, joka on jäänyt leskeksi ja asuu kissat seuranaan kerrostalon kellarikerroksessa Reykjavikissä. Hän jakaa työkseen lehtiä ja harrastaa mm. hautajaisissa käymistä, koska siellä on mahdollista laulaa sydämensä kyllyydestä ja nauttia tarjoomuksista. Vilkas mielikuvitus ja kyky haaveilla tuovat nekin väriä naisen yksinkertaiseen elämään.
Kirjailija kuvaa hienosti päähenkilöään, joka on juuri löytämässä oman tapansa elää. Mies, Tomas, ei ole ollut tyranni, mutta vaimo on sopeutunut kuitenkin hänen tahtoonsa ja luopunut omista harrastuksistaan. Nyt hän voi itse määrätä elämästään ja tehdä itselleen mieluisia asioita. Hän lahjoittaa pois anoppinsa vanhat huonekalut ja hankkii tilalle uusia. Omat aarteet: vanha gramofoni ja peritty matka-arkku pääsevät nyt esille.
Sigþrúður käy läpi menneisyyttään kuulemiensa tarinoiden pohjalta ja etsii lisää tietoa vanhemmistaan ja unelmiensa maasta, Ranskasta. Muistelusten kautta lukijalle selviää vähitellen Sigþrúðurin elämäntarinan karuus: Käytännössä isätön, synnytyksessä äitinsä menettänyt lapsi vietti lapsuutensa rakastavan kasvattiäidin hoivissa, joutui sisäoppilaitoksessa kiusaajien maalitauluksi epämuodostuneen kätensä vuoksi ja koki epäonnisen rakkauden piikana ollessaan. Tämä kaikki on vaikuttanut hänen persoonaansa ja ihmissuhteisiinsa.
Tummista sävyistä huolimatta tarinasta jää valoisa ja seesteinen olo ja ainakin itselleni tunne: haluaisin olla yhtä peloton ja vahva kuin Sigþrúður muutaman vuosikymmenen kuluttua.
Otto Gabrielsson: Rikkaruoho: viimeinen kirje isälle, 2020
Suomentaja Laura Kulmala
Tukholmassa asuva Otto Gabrielsson on syntynyt viattomien lasten päivänä vuonna 1981. Se oli hänen isälleen, tammikuussa 2020 kuolleelle Jörn Donnerille, satoisa vuosi: Hänelle syntyi kaksi lasta kahdesta eri suhteesta.
Psykologiaa Tukholmassa opiskeleva, kohta 40-vuotias Otto Gabrielsson aikoo lähettää isälleen viimeisen kirjeen. Hän haluaa päästä elämässä eteenpäin ja vapautua siitä määritelmästä, jonka isä antoi pojastaan Mammutti-teoksessaan. Jörn Donner kutsui siinä poikaansa erehdykseksi. Gabrielssonin kirje on nyt painettuna kirjana meidän luettavissamme. Isä ei ehtinyt saada sitä käsiinsä.
Kirjailija ei päästä tekstissään isäänsä helpolla, mutta ei liioin itseään. Gabrielsson kertoo omasta saamattomuudestaan, mielenterveyden ongelmistaan ja juopottelustaan. Hän kuvaa myös lapsena kokemaansa turvattomuutta. Isän puute ja tunne siitä, että on tullut torjutuksi yhä uudelleen, ovat varsin keskeisiä asioita hänen elämässään. Hän tunnistaa itsessään myös isän halun provosoida. Humalassa ollessaan hän kertoo auliisti olevansa Jörn Donnerin poika, etenkin kaikille, joilla on side Suomeen.
Gabrielsson pitää isäänsä kehnona kirjailijana, joka kirjoittaa vain itsestään ja joka ei pysty itsensä lisäksi luomaan muita eläviä romaanihahmoja. Otto kirjoittaa ivallisesti myös siitä, miten Donner paistatteli Ingmar Bergmanin suosiossa. Myös ruotsalaisen kulttuurielämän ilmiöitä Gabrielsson kuvaa kriittisesti.
Rehellisen oloisesti Otto Gabrielsson kuvaa myös muutamia isän ja pojan hyviä hetkiä. Gabrielsson tietää isän poteneen huonoa omaatuntoa Oton vuoksi. Näin hän oli kertonut Oton äidille. Poika odottaisi mieluummin isyyden tekoja. Hän kadehtii veljiään, jotka isä on pitänyt lähellään.
Kirjaa voi lukea yleispätevänä kuvauksena vanhempien kaipaamisesta. Lapsi janoaa huomiota ja rakkautta, mutta ei saa vastakaikua. Oton tapauksessa isän menestys tuo lohtua hänen poissaolonsa aiheuttamaan suruun. Ihaileminen käy vähemmän voimille kuin inhoaminen, Otto Gabrielsson toteaa. Kuinka paljon Oton isättömyyden tuskaa on lisännyt ruotsalaisen isän ihannekuva: empaattinen, läsnäoleva, tasa-arvoinen, mukava, miellyttävä ja hauska? Tätä voi lukija pohtia kirjan kirjoittajan tavoin.
Lars Mytting: Sommen kuusitoista puuta, 2020
Suomentaja Saku-Petteri Urpo
Norjalainen Lars Mytting on kirjoittanut hyvällä tavalla vanhanaikaisen romaanin. Se on sukukertomus, joka vie lukijan eri vuosikymmenille ja eri maantieteellisiin paikkoihin: Norjaan, Shetlannin saarille ja Ranskaan. Kirjailijan teoksista on suomennettu aiemmin Hevosvoimat-romaani sekä tietokirja Täyttä puuta, joka on ollut varsin suosittu.
Kirjan päähenkilö on 23-vuotias Edvard Hirifjell. Hän asuu maatilalla isoisänsä Sverren kanssa viljellen perunaa ja hoitaen lampaita. Pojan vanhemmat ovat menehtyneet Ranskassa, kun Edvard on ollut kolmevuotias. Kun isoisä kuolee yllättäen, yksin tilalle jäävä Edvard alkaa selvittää sukunsa salaisuuksia. Hän tietää vanhempiensa saaneen surmansa ensimmäisen maailmansodan aikaisella taistelupaikalla kaasukranaatin räjähdettyä. Miksi äiti ja isä olivat menneet tuolle aidatulle alueelle? Kuka on pelastanut pienen pojan turman jälkeen? Missä isoisän veli Einar on? Nämä asiat kiinnostavat sekä Edvardia että lukijaa.
Tilalta löytyneiden papereiden ja paikallisen papin antamien tiedonmurusten perusteella Edvard lähtee etsimään sukunsa historian puuttuvia palasia ensin Shetlantiin ja sitten Ranskaan. Hän tutustuu muutamaan ihmiseen, joilla on side perheen menneisyyteen ja kokoaa historiaa kuin palapeliä.
Keskeiseksi tekijäksi vanhempien kohtalossa nousevat Sommen kuusitoista puuta. Jo sinänsä arvokkaat saksanpähkinäpuut ovat vioittuneet sodassa, joten niiden kuvioinnista on tullut entistä upeampaa. Missä puut ovat? Kenelle niiden omistusoikeus kuuluu? Kuinka kova hinta niistä on aikojen kuluessa eri tavoin maksettu? Näihin kysymyksiin saat vastauksen lukemalla tämän kiinnostavan ja monin tavoin tietoakin lisäävän kirjan.
Stephenie Meyer: Vieras, 2009
Suomentaja Pirkko Biström
Twilight-kirjasarjastaan paremmin tunnetun Stephenie Meyerin ensimmäinen aikuisemmille lukijoille suunnattu Vieras on matalan kynnyksen scifitarina. Kirjan kerronta kietoutuu vahvasti ihmisten vastarintaliikkeeseen kuuluvan Melanie Stryderin ja hänen kehoonsa istutetun avaruusolennon, Vaeltajan, ympärille.
Vieras saa miettimään inhimillisyyden, rakkauden, ystävyyden ja ymmärryksen rajamaastoja. Mikä tekee meistä ihmisiä ja miten avaruudesta tulevat tuntemattomat asiat saavat meidät käyttäytymään. Ennen kaikkea, onko rakkaudella ja ymmärryksellä sijaa ihmisten ja heitä valloittamaan tulleiden olentojen välillä.
Karina Sainz Borgo: Caracasissa on vielä yö, 2019
Suomentaja Taina Helkamo
Venezuelaan ja lähinnä pääkaupunkiin Caracasiin sijoittuva kirja on vaikuttava lukukokemus. Se yhdistää aivan uskomattoman hienolla tavalla kaunista ja rumaa sekä väkivaltaa ja hellyyttä. Se osoittaa, miten lapsuusmuistojen aurinkoinen ja hyväntuulinen kotimaa voi pahimmassa tapauksessa romahtaa väkivallan ja levottomuuksien täyttämäksi sekasortoiseksi epävaltioksi.
Elämä kaupungissa on muuttunut selviytymistaisteluksi. Katuja hallitsevat lähellä hallitusta olevat väkivaltaisesti käyttäytyvät jengit. Ne taistelevat kaduilla ja ottavat haltuunsa ihmisten asuntoja. Eräänä päivänä päähenkilö Adelaida havaitsee, että hänen asuntonsa on vallattu. Hän ei keksi muuta keinoa kuin mennä itse naapurinsa Auroran asuntoon. Tällä ratkaisulla on kauaskantoiset vaikutukset hänen elämäänsä.
Välillä Adelaida muistelee lapsuuttaan. Elämä oli silloin normaalia. Kyläiltiin sukulaisten luona, käytiin kävelyllä puistossa tai tutustumassa taidenäyttelyihin, ostettiin jäätelöä. Nämä kohdat antavat lukijalle kaivatun hengähdystauon.
Karmean väkivallan keskellä Adelaida ei näe muuta keinoa pelastaa itselleen ihmisarvoinen elämä kuin pako maasta. Mutta onnistuuko sen järjestäminen?
Jessica Fellowes: Mitfordin murhat, 2018
Suomentaja Laura Beck
Historiallisten dekkarien joukkoon kuuluva Mitfordin murhat sijoittuu 1920-luvun Englantiin. Pääosassa on vaatimattomista oloista ponnista Louisa Cannon, joka saa lastenhoitajan paikan Mitfordin kartanosta. Louisa on sattunut olemaan junassa, jossa on tapahtunut murha, ja yhdessä perheen vanhimman tyttären kanssa hän ryhtyy selvittelemään tapausta.
Kirja oli mukavaa ja harmitonta luettavaa. Kannessa sanotaan, että se yhdistää Downton Abbeyn ja Agatha Christien dekkarit, ja kuvaus osuu oikeaan. Kiinnostavaa oli lukea kirjailijan jälkisanoista, että junamurhan kuoleman kuvaus perustuu tositapahtumiin. Myös Mitfordin sisarukset ovat todellisia historiallisia henkilöitä. Todellisuudessa murhaajaa ei koskaan saatu kiinni, mutta onnistuuko neuvokas Louisa kirjassa ratkaisemaan rikoksen?
Kirja on saanut myös jatkoa: Nuori, kaunis ja kuollut on ilmestynyt suomeksi vuonna 2019 ja Mitfordin skandaali vuonna 2020
Viv Groskop: Älä heittäydy junan alle ja muita elämänoppeja venäläisistä klassikoista, 2019
Suomentaja Heli Naski
Meillä monilla on vahvoja mielikuvia venäläisistä klassikoista. Usein ajatellaan, että ne ovat valtavia tiiliskiviä, joissa ei tapahdu juuri mitään. Henkilöitä on kymmenittäin, jopa sadoittain, ja kun jokaisella hahmolla on vähintään kolme eri kutsumanimeä, ei lukija parhaalla tahdollakaan pysy kärryillä. Näitä mielikuvia vastaan lähtee englantilainen Viv Groskop taistelemaan. Hän käsittelee yhtätoista suurta venäläistä klassikkoa raikkaasti ja reippaasti.
Groskopilla itsellään on intohimoinen suhde venäjän kieleen ja kirjallisuuteen. Kaikki sai alkunsa hänen sukunimestään, joka on todella erikoinen. Groskopilla ei ollut tietoa nimen alkuperästä, ja teini-ikäisenä hän keksi, että se on varmasti lähtöisin Venäjältä. Niinpä hän päätti ruveta venäläiseksi eli alkoi opiskella venäjän kieltä, pääsi jatkamaan opintojaan Venäjälle ja yritti naamioida itsensä niin venäläiseksi kuin mahdollista. Hän tunsi löytävänsä venäläisen sielun itsestään. Kirjojen lisäksi Groskop kertookin omasta elämästään ja oman identiteettinsä etsimisestä hauskasti ja koskettavasti.
Kirja sopii hyvin kaikille, jotka ovat lukeneet venäläiset klassikot. Aivan yhtä hyvin se sopii niille, jotka oat aina halunneet lukea ne, mutta eivät ole päässyt alkua pidemmälle. Samaten niille, jotka ovat kiertäneet venäläiset klassikot kaukaa. Kirjasta saa perustiedot 11 suurteoksesta sujuvasti kirjoitettuna, eikä koko romaania tarvitsekaan lukea. Voi myös käydä niin, että saat lukukipinän ja hakeudut seuraavaksi juuri venäläisten klassikoiden pariin.