On vuosi 1906, kun Helsingin muinaismuistolautakunta tekee päätöksen palkata valokuvaaja Signe Branderin ikuistamaan vanhaa Helsinkiä, jonka matala puukaupunkisiluetti on katoamassa rakennusmyllerrysten myötä historiaan. Branderin kuvat ovat tänäkin päivänä erittäin keskeinen osa Helsingin kuvattua historiaa. Pirkko Soinisen romaani Signe kertoo tästä massiivisesta kuvausprojektista, mutta myös paljon muuta elämäntarinaa on kudottu ympärille.
Minämuotoon kirjoitetussa, vuonna 2024 ilmestyneessä romaanissa eletään jatkosodan päiviä, samalla kun Signe Brander makaa sairaalavuoteessa ja muistelee elämäänsä kuoleman jo kurkkiessa ovelta. Signen elämän loppu oli traaginen. Hänet sijoitettiin Helsingin pommitusten aikaan Sipooseen Nikkilän mielisairaalaan hätämajoitukseen, jossa hän kuoli luultavasti nälkään tai kulkutauteihin.
Romaanin Signe tietää loppunsa jo lähestyvän, mutta haluaa vielä käydä läpi matkansa kameran taakse. Miten rajaus, valo ja varjo alkoivat vetää häntä puoleensa? Millaista oli elää naimattomana naisena ja yhtenä harvoista naisvalokuvaajista tuona aikana? Ja millaista oli joutua tyytymään aina vähempään kuin miehet? Hiertävä äitisuhde kulkee myös elämän käänteissä mukana. Ihmiset ylipäätään ovat Signelle kiinnostavinta erityisesti hänen työssään – vielä mieluiten ihan tavalliset ihmiset. Yhden valokuvaan päätyneen lapsen elämä linkittyykin Signen omaan elämään vielä sen loppumetreillä.
Varsinaista juonta kirjassa ei ole, vaan siinä kulkevat vuoron perään kohtaukset sairaalassa ja eletty entinen elämä. Välillä tuskaiset sairasvuodekohdat ja Signen rujo kuvaus viimeisten aikojen tunnelmista tuntuivat uuvuttavilta. Hänen koko elämäntarinansa jo ennen sairaalasänkyyn joutumista oli se, mihin halusin ennen muuta päästä käsiksi. Kirjan läpi kulkee surumielinen pohjavire, mutta Soininen käyttää kirjassaan paljon kauniita lauseita ja kuvia. Hän kirjoittaa elävästi, niin että lukija pääsee mukaan vanhaan Helsinkiin kuulemaan kaupungin ääniä ja haistelemaan sen tuoksuja. Kiintymys Helsinkiä kohtaan paistaa läpi kirjan, ja Helsinki olikin kenties Signe Branderin elämän suurin rakkaus. Eduksi on siis, jos Helsinki on myös lukijalle tuttu paikka, mutta oli niin tai näin, aikamatkalle ja tunnelmaan pääsee joka tapauksessa mainiosti mukaan.
Signe-romaani on Pirkko Soinisen neljäs biofiktio suomalaisista merkittävistä naisista. Soininen piirtää Signe Branderista todentuntuisen kuvan, joka on lähteiden puuttumisen takia suureksi osaksi kuitenkin kirjailijan mielikuvituksen tuotetta. Tunnistaisikohan Signe itse itseään kirjan lehdiltä?
Pauliina Happonen