Nurmon kirjasto muuttaa!

Nurmon kirjasto muuttaa vuonna 2022 uusiin, remontoituihin tiloihin Nurmon vanhaan kunnantaloon. Muuttomatka ei ole pitkä, koska uudet tilat sijaitsevat tien toisella puolella. Ihan yksinkertaista kirjaston muuttaminen ei kuitenkaan ole, koska muutettavaa aineistoa on noin 67 000 nidettä. Olemme arvioineet, että muuttolaatikoita urakkaan tarvitaan noin 1 500 kappaletta.

Uudessa kirjastossa on pitkälti samat palvelut kuin nykyisessäkin, mutta myös uutta on tulossa – siitä tiedotamme tarkemmin myöhemmin. Aukioloaikoihin saamme paljon toivottua parannusta, kun omatoimiaika otetaan käyttöön. Omatoimiajan ansiosta kirjastoon pääsee asioimaan maanantaista sunnuntaihin klo 7–21. Henkilökunta on paikalla kuten tähänkin asti (ma–to klo 12–19, pe klo 10–17 ja la klo 10–15), mutta omatoimiaika mahdollistaa kirjaston käytön myös aikaisin aamulla, myöhempään illalla ja viikonloppuisin. Kirjaston omatoimikäyttöä varten asiakkaan täytyy tehdä kirjastossa sopimus.

Mitä me kirjastolaiset teemme nyt?

Tällä hetkellä poistamme tehostetusti vanhaa aineistoa, ja poistoja onkin kertynyt tämän vuoden puolella jo huimat 8500 kappaletta. Kirjojen poistomyynnin aloitimme syyskuussa, ja se jatkuu marraskuun loppuun asti, jos aineistoa riittää. Myös uutta aineistoa saapuu kirjastoon viikoittain, ja sen käsittelemme normaaliin tapaan. Nurmon kirjasto palvelee asiakkaitaan kuten ennenkin: esimerkiksi luokkakäynnit, kirjavinkkaukset, satutuokiot ja erilaiset asiakastapahtumat pyörivät totuttuun tapaan.

Kirjaston muutto vaatii paljon suunnittelua, ja sitä olemmekin tehneet jo noin vuoden ajan. Tällä hetkellä pohdimme kaikenlaisia muuttoon liittyviä käytännön asioita, kuten aikatauluja sekä palautusten, varausten ja kuljetusten järjestämistä.

Mitä asiakkaiden kannattaa tehdä nyt?

Kirjastosta kannattaa hakea nyt mahdollisimman paljon luettavaa, kuunneltavaa ja katseltavaa, jotta pärjää sulkuajan yli. Marraskuussa lainattavaan aineistoon saa pitkän laina-ajan, joten palautuksilla ei ole kiirettä. Erityisesti jouluaineistoa on hyvä hakea jo nyt, kun kirjoja on vielä monipuolisesti tarjolla. Kirjaston viimeinen aukiolopäivä on lauantai 27.11.2021, joten lainattavaa ehtii hyvin hakea. Toivomme, että autatte meitä muutossa lainaamalla aineistoa mahdollisimman paljon nyt ja palauttamalla sen vasta muuton jälkeen.

Ruskeatiilinen rakennus, jossa Seinäjoen vaakuna.

Mitä me teemme kirjastossa, kun kirjaston ovet ovat kiinni?

Pakkaamme aineiston muuttolaatikoihin ja merkitsemme ne tarkasti, jotta ne löytävät oman paikkansa mahdollisimman helposti uudessa kirjastossa. Käymme myös läpi kaappeja ja mietimme, mitä tavaroita tarvitsemme uudessa kirjastossa ja mitä voi heittää pois tai laittaa kiertoon. Nykyiset korkeat kirjahyllyt lyhennetään uusiin tiloihin sopiviksi. Ne lähtevät muokattaviksi tammikuun alussa. Aineistoa alamme siirtää uusiin tiloihin heti kun saamme siihen luvan.

Mitä voit ja et voi tehdä, kun kirjasto on kiinni?

Kun Nurmon kirjasto on kiinni, kirjastoon ei voi palauttaa aineistoa, kirjastosta ei voi lainata aineistoa eikä myöskään varauksia voi hakea Nurmosta. Varaukset voi siirtää haettaviksi toiseen kirjastoon tai jäädyttää verkkokirjastossa. Lehtisali muuttaa muuton ajaksi Nurkkakammariin ja on käytössä rajoitetusti 29.11.2021 alkaen. Sanomalehtien ja aikuisten aikakauslehtien uusimmat numerot ovat luettavissa, mutta lehtiä ei voi lainata. Sanomalehtiä säilytetään kaksi viikkoa. Lehtisalissa on myös mahdollisuus käyttää tietokonetta ja tulostaa. Kopiointimahdollisuutta ei ole. Pidämme lehtisalin auki niin kauan kuin se on mahdollista. Nurmoon on suunnitteilla myös kirjastoautopysäkkejä sulun ajaksi, mutta niistä tiedotamme myöhemmin tarkemmin.

Uuden kirjaston avajaispäivä ei ole vielä tiedossa, mutta avaamme keväällä 2022. Tiedotamme aktiivisesti muuton edistymisestä somekanavillamme Facebookissa ja Instagramissa, joten viimeistään nyt kannattaa ottaa Nurmon kirjasto seurantaan!

Noora Vuorenmaa