Näiden New York -vinkkien mukana pääset matkaamaan kaupungin menneisyydestä ja nykyisyyteen.
Alice Hoffman
Ihmeellisten asioiden museo, 2015
Coralie on äiditön tyttö, joka asuu New Yorkin Coney Islandilla isänsä kanssa Ihmeellisten asioiden museon vieressä. Kun Coralie kasvaa, alkaa isä kouluttaa hänestä uutta ihmettä museon kokoelmiin. Eddie on muuttanut isänsä kanssa New Yorkiin Ukrainasta. Hän työskentelee jo pienenä tekstiilitehtaassa, mutta lopulta hänestä tulee valokuvaaja, joka on paikalla vuoden 1911 tuhoisan tehdaspalon aikaan. Eddie on lopettanut aikaisemman työnsä ihmisten etsimisen, mutta palon jälkeen hän ottaa vielä yhden tehtävän. Tämä tehtävä kietoo lopulta Eddien ja Coralien kohtalot toisiinsa.
Kolmas kirjan päähenkilöistä on 1900-luvun alun New York. Lukemalla kirjan pääsee aikamatkalle sadan vuoden takaiseen New Yorkiin.
Jouko Heikura
Asemapaikka New York, 2015
Rakel Varga toimii New Yorkissa kirjeenvaihtajana vuonna 2001. Syyskuun yhdentenätoista Rakel joutuu keskelle kaaosta raportoidessaan terrori-iskuista. Kirjailija kuvailee päivän tapahtumia niin hyytävästi, että kylmät väreet juoksivat selkäpiissä kirjaa lukiessa.
Rakel tutustuu Aishaan, jonka vanhemmat ovat muuttaneet Pakistanista New Yorkiin amerikkalaisen unelman perässä. Aishan tarinan kautta välittyy miten vaikeaa on, kun yrittää elää kuin muutkin nuoret, mutta samalla täytyy yrittää elää islamin uskon ja imaamina toimivan sedän vaatimusten mukaisesti. Iskujen takia elämä muslimina on jo muutenkin vaikeaa.
Kirjassa käsitellään paljon raskaita aiheita, mutta sen voi lukea myös sinkkutyttöviihteenä, lähihistorian kuvauksena tai jännärinäkin.
11. syyskuuta : dokumentti terrori-iskusta, 2002
Dwyer, Jim:
102 minuuttia : New Yorkin kaksoistornien kohtalonhetket, 2006
Jos haluat tarkempaa tietoa terrori-iskun etenemisestä ja syyllisten etsinnästä, kannattaa tutustua näihin iskuista kirjoitettuihin tietokirjoihin. Kirjoja varten on haastateltu eloonjääneitä, käyty läpi raportteja, puhelinkeskusteluja ja sähköposteja, joten niissä on autenttista ja yksityiskohtaistakin aineistoa.
New York architecture, 2010
New Yorkissa on arkkitehtuurin ystävälle paljon katseltavaa. Tämän kirjan avulla voi tehdä nojatuolimatkan, jos ei ole mahdollista lähteä paikan päälle.
Emily Giffin:
Rakkaus lainassa, 2007
Giffinin esikoisromaani kertoo Manhattanilla asuvasta ja asianajajana työskentelevästä Rachelista. Aina kunnollinen ja tunnollinen Rachel joutuu uuteen tilanteeseen, kun hän rakastuu ystävänsä kihlattuun. Kirja sopii kevyempää luettavaa etsivälle, ja siitä on tehty myös samanniminen elokuva.
Erling Kagge:
Manhattanin alla : matka New Yorkin sisuksiin, 2012
New York on pilvenpiirtäjistään tunnettu, mutta oletko koskaan ajatellut mitä niiden alla on? Kirjailija lähtee kaupunkiseikkailija Steve Duncanin kanssa löytöretkeilemään Manhattanille maan alle, tarkemmin sanottuna viemäreihin.
Hanna Kotila
Tutki kirjojen saatavuutta Eepos-verkkokirjastossa