Kirjaston blogissa vinkataan tällä kertaa japanilainen romaani ja amerikkalainen, tyyliltään kaunokirjallinen autismista kertova tietokirja. Yhteistä kirjoille on se, että niissä on sekä ongelmallisia elämäntilanteita että mystisiä elementtejä.
Keigo Higashino: Namiyan puodin ihmeet
Kirjan takakansi antaa ymmärtää, että lukijalla on käsissään palapelimäinen romaani, jossa on sydäntä, yllätyksiä ja ripaus taikaa. Ja toden totta: tätä kaikkea kirja minulle tarjosi. Kirjaa on luonnehdittu myös monen eri genren sekoitukseksi. Sellainen se onkin, miellyttävällä tavalla.
Raisa Porrasmaan suomentama tarina lähtee liikkeelle kuvauksella kolmesta tyhjiä taloja kiertelevästä varkaasta, jotka ovat etsimässä yöksi piilopaikkaa. He osuvat autiotalolle, jossa ajattelevat voivansa yöpyä. Pian postiluukusta tipahtaa kirje nimimerkiltä ”Jänis kuusta”. Hän on olympialaisiin valmistautuva miekkailija, jonka miesystävällä on todettu syöpä. Miehellä ei ole paljon elinaikaa jäljellä, mutta hän haluaa naisen silti keskittyvän kisoihin valmistautumiseen. Kirjeen kirjoittaja ei tiedä mitä tehdä: täyttääkö miehen viimeisen toiveen vai viettääkö mahdollisimman paljon aikaa hänen kanssaan. Kirjeessä hän pyytää neuvoa ristiriitaiseen tilanteeseensa.
Varkaat ihmettelevät kirjettä, kunnes näkevät pöydällä vuosikymmeniä vanhan sanomalehden. Siinä on juttu vanhasta puotia pitäneestä miehestä, joka on aikoinaan ryhtynyt vastailemaan kirjeitse lasten kysymyksiin. Myöhemmin myös aikuiset ovat pyytäneet häneltä neuvoa erilaisissa elämäntilanteissaan. Varkaat olettavat kirjeen liittyvän lehden juttuun, mutta ihmettelevät, miksi kirjeitä tulee autiolta näyttävään puotiin edelleen.
Varkaat päätyvät laatimaan ja toimittamaan naiselle vastauskirjeen ratkaisuehdotuksineen. Naiselta tulee paluupostia saman tien. Näin selviää vähitellen puotiin liittyvä taika, nimittäin aika puodissa ja ulkona kulkee eri tavoin: silmänräpäys sisällä on kuukausia ulkona.
Kirjan monet tarinat tekevät siitä palapelimäisen. Jokaisen uuden kirjeen myötä tutustutaan eri kirjoittajan elämäntilanteeseen: mikä hänet on johtanut tähän neuvonpyyntöön, ja miten elämä on kuljettanut neuvon jälkeen. Tarinat liittyvät myös toisiinsa siten, että monessa tarinassa kirjoittajat ovat samoilla seuduilla eri aikaan eläneitä ihmisiä. Yksi tarinoista kertoo, miten Namiyan puodin vaari on aikoinaan aloittanut kysymyksiin vastaamisen, ja miten vakavasti ja nöyrästi hän on puntaroinut kysymyksiin antamansa vastaukset.
Jos haluaa lähteä ratkomaan kirjallista palapeliä ja seuraamaan, miten menneen ja tulevan langat solmiutuvat yhteen, suosittelen lämpimästi tutustumista Namiyan puotiin ja kaikkiin niihin ihmisiin, joihin tämä puoti tavalla tai toisella liittyi.
Rupert Isaacson: Hevospoika: isän ja pojan yhteinen matka
Joulukuussa 2001 texasilaiseen Isaacsonin perheeseen syntyy poikavauva. Alkaa ihmeiden täyttämä vauva-arki vanhempien ja Rowanin tutustuessa toisiinsa. Onnellisen alun jälkeen vanhempien mieleen alkaa hiipiä epäilys siitä, eteneekö Rowanin kehitys normaalisti. Erityisesti hämmennystä ja epätietoisuutta aiheuttavat hänen äkilliset, arvaamattomat raivokohtauksensa. Vaikuttaa siltä, ettei Rowan pysty ilmaisemaan tunteitaan tai tarpeitaan: kaikkia uuvuttavat ”neurologiset tulimyrskyt” ovat hänen ainoa kommunikointikeinonsa.
Lopulta Rowanin ollessa nelivuotias hänellä diagnosoidaan autismi. Tästä eteenpäin perheen elämää rytmittävät erilaiset terapiat, joiden toivotaan tuovan helpotusta Rowanin elämään. Terapiat eivät kuitenkaan auta toivotusti. Eräänä päivänä isän ja pojan ollessa palaamassa taas yhdeltä terapiakäynniltä tapahtuu jotain yllättävää: Rowan pääsee livahtamaan läheiseen hevosaitaukseen. Isä pelästyy, että hevonen hermostuu arvaamattomasti käyttäytyvään poikaan jaloissaan. Pelästys vaihtuu kuitenkin ihmetykseen:
”Ymmärsin, että olin todistamassa jotain poikkeuksellista. Tamma oli spontaanisti alistumassa lapselle sen jalkojen juuressa. En ollut koskaan nähnyt mitään tällaista kaikkina niinä vuosina, jolloin olin kouluttanut hevosia. Pojallani oli jonkinlainen suora yhteys hevoseen.”
Tämä tapahtuma saa hevosharrastustaustaisen Rupert Isaacsonin vakuuttumaan siitä, että hevoset voisivat olla oikea väylä Rowanin auttamiseen. Hän on työssään toimittajana tutustunut myös alkuperäiskansoihin ja ajanut aktiivisesti heidän etujaan. Parantajashamaaneistakin hän on saanut työssään tietoa. Hevosharrastus ja kiinnostus alkuperäiskansoihin johtavat siihen, että isä alkaa suunnitella hyvin erityislaatuista terapiamatkaa: perhe lähtisi hakemaan apua hevosten alkukodista Mongoliasta alkuperäiskansoilta ja heidän parannusmenetelmistään. Rowanin äiti ei ole lainkaan yhtä innostunut ajatuksesta, mutta suostuu lopulta lähtemään mukaan. Suuri osa matkasta tehdään ratsain autoteiden ulottumattomissa ja koko matka myös dokumentoidaan (tämä dokumentti löytyy Youtubesta hakusanalla ”Horseboy”).
Tutustuin Aki Salmelan suomentamaan Rowanin tarinaan ensi kerran jo vuosia sitten. Nyt aiheen ajankohtaisuus, mm. Ylen Kirjolla-sarjan myötä, sai minut lähtemään uudelleen perheen mukana kaukomatkalle. Vaikka kirja kertoo yksittäisen perheen erikoisen, ja äärimmäisenkin, tarinan, se lisää osaltaan tietämystä ja ymmärrystä autismin kirjosta ja sen ilmenemismuotojen yksilöllisyydestä. Teos on lääketieteen alaan kuuluva tietokirja, mutta sen kerrontatapa on saman tyyppinen kuin romaaneissa.
Sirpa Rintamäki