Vuoden 2019 lukuhaaste on päättynyt
Seinäjoen kaupunginkirjaston vuoden 2019 lukuhaaste on päättynyt. Lomakkeita otettiin vastaan tammikuun 7. päivään asti. Niitä tuli takaisin lähes 90 kappaletta. Osa haastekirjoja lukeneista kokosi tiedot lukemistaan tai kuuntelemistaan kirjoista vain omaksi ilokseen tai jakoi kuulumisia edistymisestään sosiaalisessa mediassa palauttamatta lomaketta. Niin tai näin, onnea kaikille urakan selättäneille! Onnea myös arvonnassa lahjakortin saaneelle!
Tyytyväisiä saavat olla myös ne, joiden matka jäi tällä kertaa kesken ja nekin, jotka saivat haasteesta ideoita lukuharrastukseensa ja toteuttivat ne jollain muulla tavalla kuin lomaketta täyttämällä. Joskus matkaaminen voi olla perillepääsyä tärkeämpää. Todennäköisesti moni meistä teki viime vuonna haasteen ansiosta epätyypillisiä, avartavia lukuvalintoja. Kiitos kaikille, jotka jakoivat kirjavinkkejä sosiaalisessa mediassa. Päivityksistä moni löysi varmasti sellaista luettavaa, johon ei ehkä olisi ilman suosituksia tarttunut.
Kirjastoon palautetuissa lomakkeissa mainintoja oli yli 140 maasta. Vierailtujen maiden määrä kasvaa vielä tuosta lähes kahteensataan kun mukaan lasketaan myös ne maailmankolkat, jotka mainittiin ainoastaan lukijoiden somepäivityksissä.
Valtaosa haasteeseen vastanneista oli aikuisia, jotka olivat tehneet merkinnät 25 valitsemastaan kirjasta, mikä riitti haasteen suorittamiseen. Joukossa oli kuitenkin myös lukijoita, jotka olivat saaneet täyteen useamman kuin yhden vihkon.
Eniten reissuja Yhdysvaltoihin
Palautettujen haastevihkosten perusteella suosituin retkikohde oli Yhdysvallat. Yhdysvaltalaisen kirjailijan tuotantoa tai maahan liittyvää kirjallisuutta luki 77 vastannutta. Neljänneksi suosituin kohde on samalta kielialueelta: Iso-Britannia sai 71 mainintaa. Väliin kiilasivat kuitenkin Ruotsi (75 mainintaa) ja Ranska (72 mainintaa). Suomi kelpasi haasteen sääntöjen mukaan yhdeksi matkakohteeksi siinä missä muutkin maat. Kotimaanmatkailua harrasti lukemalla 65 lomakkeen palauttanutta.
Myös Italia, Venäjä, Norja ja Saksa saivat yli 50 mainintaa. Lähes yhtä moni oli käynyt Australiassa, Irlannissa, Islannissa, Kanadassa, Intiassa, Japanissa ja Kiinassa. Tanskalle kertyi noin 40, Brasilialle 35 ja Virolle 34 mainintaa. Alankomaat, Turkki, Kreikka ja Chile mainittiin noin 30 lomakkeessa. Melkein yhtä moni oli käynyt Puolassa, Israelissa ja Egyptissä. Yli 20 mainintaa saivat myös Itävalta, Sveitsi, Etelä-Afrikka, Botswana, Iran, Pakistan ja Uusi-Seelanti.
Yleisesti ottaen Euroopan-matkailu oli kaukomatkailua suositumpaa. Afrikan maista runsaasti mainintoja saivat jo mainitun Botswanan ja Etelä-Afrikan lisäksi myös Egypti. Japani, Kiina ja Intia toistuivat Aasian maista tiheimpään. Oseaniasta suosituimpia olivat Australia ja Uusi-Seelanti ja Etelä-Amerikasta Brasilia ja Chile. Amerikan maista myös Kuuba ja Meksiko olivat mieluisia lukuhaastemaita.
Joissain maissa oli piipahtanut lukemalla vain perin harva. Varmaan siksikin, että niistä kertovaa kirjallisuutta on hankala löytää. Tällaisia ovat esimerkiksi Trinidad ja Tobaco, Belize, Päiväntasaajan Guinea, Tšad, Mongolia, Tiibet ja Turkmenistan. Kokonaan värittämättä yhteisestä haastekartasta jäivät esimerkiksi Kap Verde, Gabon, Marshallinsaaret ja Honduras. Ilman mainintaa jäi vain 20 itsenäistä maata.
Myös kuvitteelliset maat kelpasivat matkakohteiksi. Lomakkeeseen oli kirjattu käyntejä muun muassa Gileadissa, Tuonelassa, Ankkalinnassa, Narniassa ja Nangialassa. Kaikkein nuorimmat lukijat olivat käyneet myös Kardemumman kaupungissa sekä Marsipaanimaassa.
Haasteen aikana oli tartuttu monenlaiseen kirjallisuuteen. Valtaosa luetuista kirjoista oli romaaneja, mutta myös runoja, sarjakuvia ja tietokirjallisuutta oli valittu mukaan. Varsin monipuolisesta kattauksesta nousi esiin muutama suosikki. Botswana-merkinnät liittyivät poikkeuksetta Alexander McCall Smithin dekkareihin, Saint Helenan saarelle oli vienyt Olli Jalosen Taivaanpallo. Moni oli matkannut Uuteen-Seelantiin Riitta Jalosen Kirkkaus-romaanin lukemalla. Joillekin listoista oli ehtinyt mukaan myös Finlandia-voittaja Pajtim Statovcin Bolla tai jokin puolalaisen Nobel-voittaja Olga Tokarczukin kirjoista.
Sirpa Pukkinen