Maaliskuun kirjavinkki

Ihmisiä ja suhteita: Sari Malkamäki: Viisas vaimo: novelleja

Sari Malkamäen yhdestoista kirja on novellikokoelma, jossa avioliitto ja ihmissuhteet näyttäytyvät monessa valossa. Novellien minäkertojat ovat miehiä ja naisia, joiden ihmissuhteet ovat jo ”Ja sitten he elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka” -vaiheessa. Se vain ei ole kovin helppoa. Parisuhteilla ei valitettavasti yleensä ole vuosikertaviinin ominaisuutta parantua itsekseen vanhetessaan.

Voi käydä niin, että etäännytään ja tullaan vieraiksi toisilleen, niin kuin kuuseen olisi huomaamatta kasvanut kaksi latvaa. Voi käydä myös niin, että jäädään roikkumaan väkivaltaiseen parisuhteeseen. Tai voi olla, että eläkeiän koitettua ei jäädäkään yhteistä puutarhaa hoivailemaan, vaan tahdotaan jotain muuta, toisenlaista, itsellistä elämää. Toisaalta tapahtuu myös kypsymistä, turhasta katkeruudesta voi parantua parin lapsenlapsen kanssa vietetyn päivän kuluessa.

Novellien minäkertojat ovat vuoroin miehiä, vuoroin naisia. Malkamäen teksti soljuu rauhallisena, tarkkana ja hiljaista ironiaa tihkuen. Novellien vahvuuksia ovat psykologinen oivaltavuus ja arjen uskottava kuvaus. Lukijan on helppo heittäytyä hetkeksi kunkin minäkertojan matkaan, peilata omia tai tuttaviensa ihmissuhteita novellien tapahtumiin, mietiskellä miten itse vastaavassa tilanteessa toimisi.

Viisaalla vaimolla on myös jälkimaku, konstailematon omenapiirakan tai maustekakun aromi, joka viipyilee suussa vielä pitkään sen jälkeen kun kirjan kannet ovat sulkeutuneet. Ja jäljen jättäminen, tarinan jatkuminen lukijan päässä, eikös se ole hyvän kirjallisuuden merkki!

Mervi Heikkilä

Haaste

Eteläpohjalaisten kirjailijoiden/kirjoittajien kirjoja ilmestyy vuosittain jonkin verran. Haastammekin kaikki eteläpohjalaiset bloggaajat esittelemään tai arvostelemaan ainakin yhden täkäläisen kirjoittajan/kirjailijan kirjan tänä vuonna.