Huhtikuun kirjavinkkipiirissä vinkattiin eri tavoilla lyhyttä kirjallisuutta: sivumäärältään lyhyitä kirjoja, kertomuskokoelmia ja aikuisten kuvakirjoja. Vinkkaamassa olivat Sirpa Rintamäki, Noora Vuorenmaa ja Jaana Savela.
Paula Hawkins: Sokea piste, Otava, 2023. (suom. Antti Autio)
Psykologisen minitrillerin keskiössä on nuoruudesta saakka yhtä pitänyt kolmikko: Edie, Jake ja Ryan. Kirjan nimi viittaa Edien silmäsairauteen, jonka takia hänen näkökentässään on sokeita pisteitä. Mukana on myös kuvaannollista sokeutta: tietoinen mieli voi onnistua piilottamaan jotain, minkä on nähnyt.
Kirjan alku vie lukijan keskelle päähenkilöiden elämän mullistavaa rikosta. Sujuva teksti ja koukuttava juoni kuljettavat kohti yllättävää ratkaisua, mikä on aina mukava ”palkinto” dekkarin lukijalle. Dekkareita kaihtavalle kirja voisi olla sopiva maistiainen tästä genrestä.
Petri Tamminen: Se sano: Unohtumattomat lausahdukset, Otava, 2021.
Tamminen on kerännyt suomalaisilta lausahduksia, jotka ovat tehneet kuulijaan kauaskantoisen, rohkaisevan tai lannistavan vaikutuksen. Kirjassa on lyhyitä, erilaisiin kohtaamisiin liittyviä tarinoita. Ihmisten elämänpoluilta irrotettujen pienten välähdysten lukeminen herätti monia tunteita ja sai hyvän muistutuksen sanonnasta: ”Lausuttu sana on ammuttu nuoli”.
Kari Hotakainen: Kantaja, Kirjakauppaliitto, 2014.
Kirjan päähenkilöstä piti tulla tutkija; aika kului, vuodet tarttuivat silmäkulmiin… Lopulta hän päätyi hautausmaalle puistotyöntekijäksi ja kantajaksi yksinäisille, omaisettomille vainajille. Hän suri heidän kohtaloaan jopa siinä määrin, että alkoi laatia heille elämiä ja muistopuheita mielikuvituksensa voimalla. Myös oman elämän ratkaisut pohdituttivat.
Kirjassa on haikeahko yleistunnelma, mutta sitä kuvaa myös luonnehdinta koskettavasta, koomisen kipeästä tarinasta, joka ei pääty multiin, vaan toiveikkaaseen lauseeseen: ”Minä olin nyt etualalla. Ensimmäistä kertaa elämässäni.”
Martina Haag: Meidän kotona, Schildt, 2006. (suom. Kaisa Haatanen)
Martina Haag on ruotsalainen näyttelijä ja kirjailija ja Meidän kotona -kirjan kirjoitukset pohjautuvat hyvin vahvasti hänen omaan elämäänsä. Kirjassa kerrotaan paljon perhe-elämästä ja arjessa sattuvista kommelluksista. Yhtenä osa-alueena käsitellään myös työnhaun vaikeutta. Martina on esimerkiksi menossa koe-esiintymiseen ja hän on saattanut hieman liioitella laulutaitoaan. Miten sitten sujuu koe-esiintyminen, kun vastassa ovatkin Abba-yhtyeestä tutut Björn ja Benny?
Kirjan tarinat ovat hyvin maanläheisiä ja samaistuttavia. Haag ei suhtaudu itseensä turhan vakavasti ja itseironia ja huumori ovatkin jatkuvasti läsnä. Kirjaa voi suositella kaikille, jotka kaipaavat kevyttä lukemista, joka saa hymyn huulille.
David Eagleman: Tarinoita tuonpuoleisista, Avain, 2011.
Kirjan suomensivat Kaunokirjallisuuden kääntäjät -kurssilla keväällä 2011 Itä-Suomen yliopiston opiskelijat Peter Etzel ja muita.
Eaglemanin kirja sisältää 40 lyhyttä kertomusta, jotka käsittelevät sitä, mitä sinulle tapahtuu tai ei tapahdu, kun lähdet täältä maan päältä. Kertomuksissa selviää, millaisen luojan ehkä kohtaat tuonpuoleisessa tai millaisessa muodossa luoja on. Tunnelma vaihtuu tarinasta toiseen: osa on humoristisia, osa surumielisiä. Tarinoissa käsitellään esimerkiksi sitä, millaista olisi syntyä uudelleen eläimenä tai mitä tapahtuisi, jos voisit muuttaa tai korjata jonkin asian maailmassa. Mutta vaikka saisitkin muuttaa tai korjata jotain, meneekö kaikki kuitenkaan niin hyvin kuin kuvittelet?
Suosittelen kirjaa ihmisille, joita kiinnostaa tuonpuoleinen. Kirjassa yhdistellään tiedettä ja fantasiaa, joten mikään tietokirja tämä ei ole. Kirja tarjoaa kuitenkin mielenkiintoisia ajatusleikkejä, jotka saavat kyllä lukijan pohtimaan asioita ja elämää ylipäätään.
Jenny Erpenbeck: Vanhan lapsen tarina, Avain, 2011. (suom. Mari Janatuinen)
Kadulta löytyy 14-vuotias tyttö tyhjä ämpäri kädessään. Tyttö ei osaa sanoa nimeään tai mitään muutakaan elämästään, ainoastaan ikänsä. Koska tytöstä ei saada selville muuta, hänen kohtalonaan on suljettu lastenkoti itäsaksalaisen kaupungin laidalla. Lastenkoti on täynnä sääntöjä ja tiukkoja periaatteita, mutta tytölle tämä sopii. Tyttö haluaa olla näkymätön. Tyttö pitää siitä, että opettajat pitävät häntä toivottomana tapauksena eivätkä siten odota häneltä mitään. Tytön mielestä todellista vapautta on se, että saa olla tekemättä valintoja.
Kirjan loppuratkaisu ja tytön mysteeri ovat mielenkiintoisia. Se, mitä tytölle on tapahtunut ennen kuin hänet löydettiin kadulta, selviää ainakin jollain tasolla. Loppuratkaisua ei kuitenkaan avata lukijalle selkeästi, joten kukin lukija voi tehdä asiasta omat johtopäätöksensä. Suosittelen kirjaa ihmisille, jotka eivät kaipaa kirjalta nopeita juonenkäänteitä tai vauhtia.
Aikuisten kuvakirjat
Aikuisille suunnatut kuvakirjat on vähän tunnettu kirjallisuudenlaji, mutta ne ansaitsevat kyllä paikkansa kirjallisuudessa. Näissä kirjoissa visuaalisuus on luonnollisesti keskeinen osa tarinakerrontaa. Monesti nämä kirjat ovat kuin taideteoksia ja tarjoavat lukijalleen elämyksiä. Usein teemana on ystävyys, ihmissuhteet, elämänvaiheet, ikääntyminen sekä psykologiset teemat kuten yksinäisyys, mielenterveys tai merkityksen etsiminen. Ja näin on myös näissä seuraavissa teoksissa.
Reetta Niemelän kirjoittama ja Pete Revonkorven kuvittama Kun kiipeän kirsikkapuuhun (Sammakko, 2023) kertoo matkasta tunteisiin, joille on vaikea löytää sanoja. Siinä kuvataan miltä tuntuu, kun jää paitsi huolenpitoa ja rakkautta lapsena. Kuvituksen avulla tehdään hienosti näkyväksi etääntyminen ja yksinäisyys. Kirja välittää riipaiseva pohdintaa siitä, olisitko pitänyt minusta, jos olisin ollut joku toinen. Toivo on kuitenkin läsnä; jonakin päivänä joku asettaa kätensä turvaan minun vahvaan käteeni. Tätä kirjaa voi lukea uudelleen ja uudelleen sen kauniin kuvituksenkin takia.
Khaled Hosseinin kirjoittamassa ja Dan Williamsin kuvittamassa Meren rukous -kirjassa (Otava, 2018, suom. Lotta Sonninen) isä puhelee meren rannalla pienelle pojalleen omasta lapsuudestaan Syyriassa. Pitkistä kesistä, retkistä, eloisista kylistä, ruuan tuoksuista ja kotoisista äänistä. Kaikesta siitä mitä oli ennen kuin pommeja alkoi putoilla ja heidän piti paeta omasta kodistaan. Nyt he odottavat aamua ja venettä, joka veisi heidät uutteen kotiin pois sodan jaloista. Ja ainoa mitä isä voi tehdä, on rukoilla, että meri olisi armollinen heille. Kirja on edelleen ajankohtainen teos Välimeren pakolaistilanteessa.
James Norburyn Iso Panda ja pieni lohikäärme (Nemo, 2024, suom. Mika Siimes) kertoo ystävyyden voimasta. Epätavalliset ystävykset kulkevat yhdessä läpi neljän vuodenajan. Pikku lohikäärme on hyväsydäminen ja iso panda filosofinen.
”Kumpi on tärkeämpää ” kysyi iso panda, ”matkanteko vai päämäärä?”
”Matkaseura”, sanoi pieni lohikäärme.
Kirjan kuvitus on pääosin mustavalkoisia piirroksia, mutta on mukana myös herkkiä akvarellimaisia maalauksia.
Samantapaiseen aihepiiriin kuuluu Charlie Mackesyn teos Poika, myyrä, kettu ja hevonen. (Nemo, 2023, suom. Juhani Lindholm)
Kirjan alussa poika on yksinäinen. Hän tapaa myyrän ja he lähtevät metsään kävelylle. Matkallaan he tapaavat ketun, ja jos sattuu olemaan myyrä, ei ketun tapaaminen ole ihan helppo juttu. Poika kyselee kaikenlaista ja myyrä himoitsee kakkua. Hevonen on isoin ja lempein asia minkä he ovat koskaan kohdanneet.
Tällä porukalla pohditaan elämän suuria kysymyksiä: Milloin tunnemme suurinta vapautta? Mitä meistä tulee isona? Onko pulmaa, jota pala kakkua ei ratkaisisi? Kuvitus on hyvin pelkistettyä ja jättää tilaa lukijalle. Kertomuksessa kyyneleet ovat osoitus vahvuudesta, ja rohkein on se, joka uskaltaa pyytää apua. Kirjailija kehottaa alkusanoissaan avaamaan kirjan mistä kohdasta tahansa ja se toimii tässäkin kirjassa.
Shel Siversteinin Antelias puu (Pieni Karhu, 1999, suom. Riitta Oittinen) on amerikkalainen klassikko, jota on usein verrattu Pikku Prinssiin. Antelias puu kertoo vähäeleisesti pojan rakkaudesta puuhun, ja etenkin puun rakkaudesta poikaan. Se kertoo ikääntymisestä ja toveruuden kestämisestä. Piirroskuvitus on pelkistettyä.
