Toukokuun vinkkipiirissä esiteltiin kirjoja, joissa oli rankkojakin aiheita, mutta niihin kannattaa ehdottomasti tarttua.
Suvi Ratinen: Pakolainen, 2025.
Suvi Ratisen kauniisti kirjoitetussa kirjassa seurataan kirjailija Aino Kallaksen elämää Ruotsissa, jonne hän pakeni kymmenien tuhansien virolaisten tavoin Neuvostoliiton miehitettyä Viron vuonna 1944. Ratinen kuvaa hienosti pakolaiselämään liittyviä juurettomuuden, ulkopuolisuuden ja koti-ikävän tunteita. Toinen tärkeä teema kirjassa ovat muistot, muistaminen ja vanhenemisen kokemus.
Aino Kallas: Valitut teokset 1. Valkea laiva, 1938.
Suvi Ratisen kirja voi innostaa tutustumaan myös Aino Kallaksen omaan tuotantoon. Valittujen teosten ensimmäinen osa sisältää kuusi hienoa novellia.
Pyhän joen kostossa saksalainen kartanonherra päättää padota virolaisten pyhän joen. Siinä voi nähdä sekä ekologisia että yhteiskunnallisia teemoja.
Lasnamäen valkea laiva taas on tositapahtumiin perustuva kertomus, jossa joukko virolaisia talonpoikia kokoontuu Tallinnan liepeille Lasnamäen rantatörmälle odottamaan valkeaa laivaa, jolla profeetta Maltsvetiksi kutsuttu herätyssaarnaaja veisi heidät Krimille perustamaansa uskonnolliseen yhteisöön. Valkea laiva kätkee sisäänsä monenlaista symboliikkaa.
Suvi Auvinen: Maailman viimeinen eläin : karhukaisista, toivosta ja pienuuden voimasta, 2025.
Suvi Auvisen omakohtaisessa tietokirjassa kirjailija-toimittaja kiinnostuu äärimmäisiin olosuhteisiin sopeutuvista mikroskooppisen pienistä karhukaisista ja aloittaa tutkimusmatkan niiden maailmaan. Hän matkustaa karhukaisten perässä Amsterdamiin mikroskooppisen elämän eläintarhaan Micropiaan, Saksaan luonnontieteistä kiinnostuneiden 1700-luvun pappien jäljille, Puolaan karhukaistutkijoiden konferenssiin ja Japaniin etsimään tutkimusryhmän mukana uusia karhukaislajeja.
Auvinen ei ole itse luonnontieteilijä, joten hänen tekstinsä on helposti ymmärrettävää. Kirjasta saa paljon tietoa karhukaisista ja luonnontieteen historiasta. Mukana kulkee kaiken aikaa myös henkilökohtainen taso: Auvisen oma innostus karhukaisiin sekä hänen puolisonsa sairastuminen masennukseen. Kirjan loppu on niin haikea kaunis, että varaudu nenäliinalla!
Iida Aikio: Muoviaurinko, 2026.
Muoviaurinko vie lukijan Lappiin, Tenojoen rannalle, jonne nuori Kaisla palaa veljensä kanssa opiskelukaupungista tyhjentämään palvelutaloon muutetun isoäidin, áhkkun, kotia. Kaislan suhde kotipaikkaan ja saamelaisuuteen on ristiriitainen. Kaupungissa häneen liitetään kaikki saamelaisstereotypiat, kantaa hän niitä tai ei, mutta Lapissa hän on enemmän suomalainen.
Lisää kerroksia kirjaan saadaan, kun asunnosta löytyy vanha päiväkirja 1980-luvulta, ja isoisästä tehtyjen haastattelujen c-kasetteja. Näiden kautta päästää sukeltamaan perheen ja suvun historiaan. Kirja käsittelee mielenkiintoisesti elämää eri identiteettien välissä.
Andrev Walden: Miehenpuolet, 2025, suomentanut Jaana Nikula.
Seitsemänvuotias Andrev saa tietää, ettei Kasvivelho olekaan hänen oikea isänsä. Äiti paljastaa, että oikea isä asuu kaukana ja hänellä on pitkä musta tukka, kuin intiaanilla. Tästä alkaa seitsemän vuoden jakso, jolloin Andrevin elämään tulee mitä erikoisempia isähahmoja. Miehenpuolet pohjautuu kirjailijan omiin lapsuudenkokemuksiin. Walden onkin sanonut, että kasvoi vaihtuvien isäpuolten kanssa ja alkoi pelätä, että miesten hulluus puhkeaa hänessäkin. Kirjailija on onnistunut luomaan hulluista mieshahmoista hullunkurisia, ja vaikeasta aiheesta on tuloksena kepeä ja humoristinen teos.
Soili Pohjalainen: Ihon alla, 2022.
Aino on viillellyt itseään ensimmäisen kerran jo 11-vuotiaana, eikä pysty lopettamaan. Äidin ja tyttären suhde on herkkä, perheessä jokainen käy terapiassa ja koko elämä keskittyy Ainon vointiin. Aino itse ei kirjassa juuri pääsee ääneen, eikä viiltelyn taustoihin mennä kovin syvälle. Keskiössä on vanhemman tunteet ja riittämättömyyden kokemukset ja niitä Pohjalainen sanoittaa osuvasti. Rankasta aiheesta huolimatta kirja on myös humoristinen, mikä ei yllättäen tunnu ollenkaan väärältä. Ehkä juuri aiheen omakohtaisuus antaa tarvittavat eväät kirjoittaa koskettavan rehellisesti kaikista tunteista ja havaita arjen hassut sattumukset kaiken kaaoksen keskellä.
Anja Snellman: Kaikkien toiveiden kylä, 2018.
Kreetalainen Pneuma on lähes autioitunut vuoristokylä, jonka asukkaista on jäljellä enää 93-vuotias Agave. Rauhallinen arki mullistuu, kun Agave löytää vuohipolulta pahoin loukkaantuneen nuoren naisen. Jokin onnettomuus on kohdannut tätä vaaleaa naista, jonka piirteet vaikuttavat hämärästi tutuilta. Vähitellen löytönainen ja vuorimummo ystävystyvät, ja salaisuuksien verhot raottuvat. Mutta mikä on Kaikkien toiveiden kylä, salaisuus, jota ei paljasteta kaikille ohikulkeville turisteille?
Anthony Doerr: Taivaanrannan taa, 2022, suomentanut Seppo Raudaskoski.
Kaikki se valo jota emme näe -romaanin kirjoittajan uusin teos haastaa lukijaa yli 500 sivun verran. Tarinassa kuljetaan kolmessa eri aikatasossa viiden keskeisen henkilön voimin. Orpotyttö Anna sekä armeijan joukkoihin tahtomattaan joutunut Omer seikkailevat keskiajan Konstantinopolissa. Nykypäivän Idahossa puolestaan ikääntyvä Zeno ja pahoinvoiva nuori Seymor kohtaavat dramaattisesti. 14-vuotias Konstance asuu tulevaisuuden avaruusaluksella, jota uhkaa leviävä virus. Henkilöhahmojen tarinat punoutuvat nerokkaasti yhteen kirjallisuuden avulla. Teos onkin ylistys kirjallisuudelle ja lukutaidolle ja se on omistettu kirjastonhoitajille.
Elina Hokkanen ja Paula Nurmesniemi