Paco Roca: Ryppyjä, WSOY, 2010, suom. Anu Partanen
Ryppyjä – sarjakuvassa käsitellään vanhuutta ja mielen hajoamista. Pankinjohtaja Emilion muisti pettää päivä päivältä pahemmin. Hänen käytöksensä on arvaamatonta ja sekavaa, eikä hän enää pärjää yksin. Hoitokoti on ainoa mahdollisuus, ja lapset toimittavat Emilion sellaiseen. Järkytyksekseen hän saa kuulla sairastavansa Alzheimerin tautia.
Hoitokodissa on kohtalotovereita. Juan toistaa kaiken, mitä kuulee. Hän on toiminut radiokuuluttajana ja erään analyysin mukaan joutunut kai puhumaan niin paljon, että omat sanat loppuivat. Miguel kerää erinäisiä maksuja kohtalotoveriltaan: toimistomaksuja, puhelimenkäyttömaksuja, lippurahoja jne. Hoitokodissa ovat myös Modesto ja Dolores, aviopari, joka on ollut yhdessä 60 vuotta.
Kaikkia heitä yhdistää pelko siitä, että he joutuvat yläkertaan. Siellä ovat huonompikuntoiset, jotka eivät enää osaa yhtään pitää huolta itsestään. On pinnisteltävä, ettei sinne joutuisi.
Sarjakuvan hahmoja voisi pitää koomisina, mutta yksityiskohtaiset kuvat toimivat toisin. Realistisuudellaan ne kuvaavat hyvin muistin katoamista. Ahdistus valtaa mielen, kun ei muista esineiden nimiä, perheenjäsenten kasvoja ja nimiä. Tuntuu, että katoaa tästä maailmasta johonkin syövereihin. Mikä ja kuka minä olen? Joskus mieleen palautuu vanhoja tapahtumia, ja sarjakuva toimii tässä kohtaa erityisen hyvin. Traaginen ja koskettava tarina.
Jaana Savela
Anni Nykänen: Mummo, Kustannusosakeyhtiö Sammakko, 2010
Anni Nykänen on helsinkiläinen graafinen suunnittelija, jonka piirtämä Mummo-sarjakuva ilmestyy Seurassa ja netissä blogimuodossa. Mummo on voittanut Kemin pohjoismaisen sarjakuvakilpailun v. 2009.
Tekijä sai idean sarjakuvaan uimahallista, jossa näki monenlaisia mummoja. Mummo on savolais-karjalainen ikinuori: hän käy Facebookissa, kirjoittaa muotiblogia ja kahlitsee itsensä potkukelkan kanssa kiinni sepelinlevittäjän autoon. Hän tuntee myös teinikielen. Toisaalta mummo kuitenkin pitäytyy perinteissä: kutoo kiikkustuolissa, katsoo mustavalkoista tv:tä eikä omista kahvinkeitintä, vaan keittää pannukahveja.
Sarjakuvissa on ihanaa huumoria sekä ennakkokäsitysten ja roolien rikkomista. Suosittelen kaikenikäisille!
Hanna Kotila