Olen tänä vuonna osallistunut traagisiin tunnelmiin päättyneeseen stand-up-iltaan Israelissa, viettänyt joulua brittiperheen kanssa kartanossa ja istahtanut juomaan kiinalaisen runoilijan tarjoilemaa teetä. Olen myös matkannut junassa Siperiasta Latviaan ja seurannut siellä viisivuotiaan tytön sopeutumista uuden kotikylän maisemiin ja ihmisiin. Samaten olen hymähdellyt espanjalaisille lemmenkiemuroille ja vakuuttunut nigerialaisfeministin ajatuksista. Norjassa tapasin taitelija Edward Munchin aikalaisineen ja Afrikan sarvessa nuoren somalialaistytön Shamsun.
Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaaste on kuljettanut kirjallisuuden ystäviä ympäri maailmaa koko vuoden 2019. Aleksis Kiven päivään mennessä haasteeseen osallistujat ovat käyneet lähes 170 eri maassa kirjoja lukemalla tai äänikirjoja kuuntelemalla. Samaa tahtia ovat lisääntyneet myös käyntikohteista kertovat nuppineulat Aallon kirjaston kartalla. Moni haasteeseen tarttunut on jakanut lukukokemuksensa myös Facebookin lukuhaasteryhmässä.
Omasta lukuhaastelistastani taitaa tulla aika Eurooppa-painotteinen. Moni muu haastettu on sen sijaan sukkuloinut maapallolla paljon laajemmin maanosasta toiseen ja kulkenut pidempiä taipaleita. Kirjoja tai kirjailijoita on löytynyt luettaviksi muun muassa Puerto Ricosta ja Guyanasta, Burkina Fasosta ja Päiväntasaajan Guineasta, Arabiemiraateista ja Kirgisiasta, Salomonsaarilta ja Naurulta, Curacaosta ja Brittiläisiltä Neitsytsaarilta sekä Vuoristo-Karabahista ja Pohjois-Makedoniasta.
Kaikkia käyntikohteita ei löydy maailmankartalta. Haasteen säännöt sallivat käyntikohteiksi myös fantasiamaat eli maat, joihin fantasiaromaanien tapahtumat sijoittuvat. Lukijat ovatkin reissanneet muun muassa Gileadissa ja Hurlannissa sekä Tylypahkassa ja Muumilaaksossa.
Syyslomaviikolla Seinäjoen pääkirjastossa oli vuorollaan esillä Indonesiaan liittyvää kirjallisuutta. Lisää lukuvinkkejä eri maista löytyy myös Eepos-verkkokirjastosta.
Haaste vaihtuu vuodenvaihteessa
Todella nopea lukija ehtii vielä kerätä haastevihkoonsa kaikki 25 kohdetta, ainakin jos etsii luettavakseen ohuita kirjoja. Heillä, samoin kuin urakkansa jo aloittaneilla, on lukuaikaa vielä vuoden 2019 viimeiseen päivään asti. Täyden lomakkeen 7.tammikuuta 2020 mennessä palauttaneiden kesken arvotaan kirjakaupan lahjakortti. Lomakkeesta voi palauttaa myös kopion tai lähettää skannatun version kirjastoon osoitteeseen hanna.kotila( at )seinajoki.fi, jos haluaa säilyttää alkuperäisen itsellään. Kesän ja alkusyksyn mittaan kirjastoon on palautettu jo parisenkymmentä lomaketta.
Haasteen tavoitteita olivat mm. yhteisöllisyyden lisääminen ja oman mukavuusalueen ulkopuolelle lähteminen lukuvalintoja tehtäessä. Kirjavinkkejä onkin jaettu runsaasti paitsi kirjaston verkkopalvelussa myös somessa, ja kirjat ovat lähteneet nopeasti liikkeelle pääkirjaston viikoittain vaihtuvasta eri maiden kirjallisuutta esittelevästä näyttelystä.
Meneillään oleva maailmanvalloitus on kolmas Seinäjoen kaupunginkirjaston toteuttama lukuhaaste. Ja jatkoa seuraa… Ensi vuonna kirjallisuutta valikoidaan luettavaksi tai kuunneltavaksi taas uusin kriteerein. Uusi lukuhaaste julkaistaan ennen vuodenvaihdetta.
Sirpa Pukkinen