Esikoiskirja kertoo nuoren lotan valinnoista

Silja-Elisa Laitonen on vuonna 1988 syntynyt helsinkiläinen vanhempi konstaapeli ja käsikirjoittaja. Valinta on hänen Suviranta-sarjan aloittava esikoiskirjansa. Vuonna 2022 ilmestynyt romaani kertoo lotista.

Kirjan päähenkilö, 19-vuotias Raakel Suviranta, on vauraan perheen ainoa tytär. Kun hän pukee ylioppilasjuhlissaan tätinsä Elisabetin lahjoittaman lottapuvun päälleen, hänen äitinsä saa pahan migreenikohtauksen ja poistuu juhlista.  Perhe, etenkin äiti, on ajatellut tyttärelleen toisenlaista tulevaisuutta: naimisiinmenoa tai sitten insinööriopintoja, joihin Raakelilla on jo opiskelupaikka valmiina. Lähtö lotaksi ei ole listalla laisinkaan.

Kirjan kansi, jossa lottapukuun pukeutunut nainen kävelee katua reppu selässä.

Raakel näkee kuitenkin jatkosodassa mahdollisuuden päästä pois äidin kontrollista ja kodin ahdistavasta ilmapiiristä. Hänelle sota merkitsee vapautta, seikkailua, omaa tahtoa ja elämää. Kirjan alussa Raakel päätyy viestilotaksi Hankoon. Hän olisi halunnut rintamalle, mutta sen vanhemmat sentään pystyvät estämään. Isän sisarella Elisabetilla on tärkeä rooli Raakelin elämässä. Elisabet työskentelee Helsingin lottatoimistossa esimiehenä. Raakel jää viestilottana kiinni varsin viattomasta erheestä, puhelun kuuntelemisesta salaa, ja joutuu pois viestijaostosta.

Raakel lähtee ilman komennusta rintamalle ja pääsee ensin muonituslotaksi ja myöhemmin varuslotaksi pesulaan. Lopulta hän päätyy vainajien pesijäksi. Naisten työ sodassa on raskasta ja usein aliarvostettua. Eri-ikäiset naiset tulevat eri yhteiskuntaluokista. Rintamalla työskentelee lottien lisäksi työvelvollisia ja sotilaskotisisaria. Erilaisuudestaan huolimatta kaikki ovat samalla puolella yhteistä vihollista vastaan.

Raakelin on ollut aina vaikea ystävystyä. Hän tapaa kielletyissä tansseissa Voiton, jonka kanssa ystävyys kuitenkin syntyy. Voiton kautta kirjailija kuvaa sodan julmuutta ja mielen murenemista.

Romaanissa tulee moneen otteeseen esiin lottia koskeva kuri. Heidän esimiehensä vartioivat kunniaa ja moraalia yli kaiken, joskus jopa ihmishengen kustannuksella. Lottien ohjesäännöistä pidetään aina kiinni. Raakelin kunniaa ei tarvitse tosin epäillä hetkeäkään. Vähitellen hänen kuvitelmansa sodan urotöistä, hienoudesta ja ylevyydestä karisevat julmasti. Todellisuus tuodaan hänen eteensä verisenä pesupaikalle.

Kirja kertoo tarinan sodasta, lotista ja valinnoista. Raakel on kuvattu turhan suoraviivaisena, ehkä liiankin kunnollisena. Perheen sisällä on paljon ristiriitoja, ja varsinkin Elisabetin salaisuuksista olisi mukava lukea lisää. Luulen, että tästä kehkeytyy hyvä kirjasarja.

Tarkista kirjan saatavuus Eepos-verkkokirjastosta