Erikoiskirjastovirkailija Maria Lehtola
Erikoiskirjastovirkailija Maria Lehtola jakaa työviikkonsa syksyllä 2018 kahden pestin kesken. Toisen puolen viikosta hän käyttää Seinäjoen pääkirjaston
Maria Lehtola lukee sekä itsekseen että lapsilleen. Kirjat ovat olennainen osa myös jokapäiväistä työtä.
lasten- ja nuortenpalvelujen töihin ja toisen taas hanketyöhön. Projektissa kehitellään Eepos-kirjastoille uusi pelillinen koululaisille tarkoitettu lukudiplomi. Omassa virkailijan työssään Marian vastuullaan ovat mm. kaksi nuorinta ikäluokkaa koululaisista sekä työ sellaisten lasten parissa, joille lukeminen on haasteellista. Maria vastaa myös Vauvakinon elokuvatuokioista sekä Keski-Nurmon kombikirjaston palveluista.
Maria Lehtola on ollut pienestä pitäen kirjafriikki. Kotona koko perhe haki luettavaa Törnävän kirjastosta. Se oli alueen sairaalassa työskentelevien vanhempien kautta tutuin kirjasto. Äiti valitsee vieläkin mielellään lahjakirjoja jälkikasvulleen, joten Maria tietää odottaa joulupaketista uusinta Kunnaksen kirjaa. Lukemisen perinne ei ole katkennut: Iltalukemiset kolmelle lapselle kuuluvat tätä nykyä Lehtolassa iltarutiineihin, mitä Maria ei pane pahakseen.
Lapsuusajan lempikirjoista Marialle on jäänyt mieleen erityisesti Roope-sedän jouluaatto. Kitupiikin yksinäisyys toi kyyneleet silmiin jokaisella lukukerralla. Maria myöntää olevansa edelleen samanlainen: hän vetistelee usein kirjaa lukiessaan. Joskus tunteita herättävään kirjaan törmää kirjoja hyllyttäessään ja silloin Apilan kirjatalojen takaa saattaa kuulua niiskutusta.
Muutunko näkymättömäksi?
Elina Hirvosen ja Ville Tietäväisen kuvakirja Näkymätön on yksi varmoista vetistelykirjoista. Kirjan päähenkilö on Kukka-niminen tyttö, joka haluaa että häntä kutsutaan Kapteeniksi. Isona astronautiksi haluava Kapteeni menee päiväkotiin ja on päättänyt olla urhea ja reipas. Häntä ei kuitenkaan oteta leikkeihin mukaan. Hän ei halua kertoa surustaan kotona, koska pelkää äidin ja isän huomaavan, että hänessä on jotain vikaa. Aikuiset hoitavat kuitenkin asiat kuntoon ja tarinassa on lohdullinen loppu, niin kuin Marian mielestä pitääkin olla pienten lasten kirjoissa. Hän on suositellut Näkymätöntä erityisesti vanhemmille sekä lapsia työkseen hoitaville. Kirja sopii mainiosti luettavaksi yhdessä päiväkodissa tai muussa hoitopaikassa.
Nuortenhyllystä peräisin oleva Hirviön kutsu on myös voimakkaita tunteita herättävä kirja. Patrick Ness on kirjoittanut sen syöpään menehtyneen Siobhan Dowdin esityön pohjalta. Kirjan kuvituksen on tehnyt Harry Pottereitakin kuvittanut Jim Kay.
Hirviön kutsu -kirjan päähenkilö on 13-vuotias poika, jonka äiti sairastaa syöpää. Pojan isä asuu kaukana uuden perheensä kanssa, joten poika on huolensa ja surunsa kanssa yksin. Päivisin poika kokee muuttuneensa lähes näkymättömäksi, koska häneen suhtaudutaan eri tavalla kuin aiemmin äidin sairauden vuoksi. Öisin pojan luo ilmestyy hirviö kertomaan tarinoita. Hirviön lopetettua on pojan vuoro olla kertoja. Maria ei halua paljastaa enempää kirjan sisällöstä, mutta kertoo jännittävän ja koskettavan kirjan sopivan sekä nuorille että aikuisille. Kirjasta on tehty myös A Monster Calls -elokuva.
Selityksiä ja seikkailua
Kreetta Onkelin Selityspakki on kirja, jota Maria on vinkannut viides- ja kuudesluokkalaisille. Se on mainio kirja myös vanhemmille ja muille kasvattajille. Kirjassa on selitetty suuri määrä elämän eri ilmiöitä. Onkelin tekstit ovat suoria. Niissä ei ole sokerikuorrutusta. Marian mielestä ne antavat lukijalle tunteen siitä, että hän ei ole ongelmansa kanssa yksin. Monet tekstit tarjoavat myös uusia näkökulmia. Aiheet vaihtelevat kylmistä vanhemmista minikoviksiin ja oudoista perheistä jännittämiseen. Onkeli ei karta vaikeitakaan aiheita, kuten vanhempien alkoholismia. Pieni pätkä Olenko minä tärkeä -otsikon alla on yksi Marian suosikeista. Siinä perustellaan napakasti jokaisen ihmisen ainutkertaisuus.
Richard Donnerin ohjaama ja Steven Spielbergin tuottama Arkajalat-seikkailuelokuva on peräisin 1980-luvulta, mutta se on Maria Lehtolan mielestä kestänyt hyvin aikaa. Tarinassa joukko nuoria vastustaa kotiensa jyräämistä golfkentän rakentamisen tieltä. Porukka löytää kartan ja lähtee etsimään aarretta luolien sokkeloihin. He saavat peräänsä rosvojoukon, joten katsoja pääsee mukaan kunnon seikkailuun. Elokuvassa on 12 vuoden ikäraja. Se ei ole kuitenkaan väkivaltainen.
Osa Marian vinkkikirjoista on Piilomaan aasin valtakunnasta, osa taas Apilan alakerran nuortenkirjojen hyllystä.
Aikuisuuden kynnyksellä
Sue Monk Kiddin Mehiläisten salaisuudet on yksi Marian lempiromaaneista. Siitä jäi hänen mieleensä hienon kerronnan lisäksi vahva, kesäisen kuuma tunnelma. Kirjan avulla voi säitten viilennyttyä palata helteisen kesän muistoihin.
Mehiläisten salaisuus -kirjaa voi suosittaa yhtä hyvin nuorille kuin aikuisillekin. Elokuvanakin nähty tarina ajoittuu 1960-luvulle USA:n etelävaltioihin, missä rotuerottelu oli arkipäivää. Päähenkilö, 14-vuotias Lily Owens pakenee vaikeuksiin joutuneen kotiapulaisen, Rosaleen, kanssa kotikaupungistaan. Tarkoituksena on selvittää Lilyn äidin kuolemaan liittyvä salaisuus. Lily ja Rosalee saavat väliaikaisen työ- ja majapaikan mehiläisiä hoitavien sisarusten maatilalta. Lily pääsee osalliseksi talon asukkaiden keskinäisestä huolenpidosta ja tutustuu mehiläisten ja Mustan Madonnan mystiseen maailmaan.
Sarah Crossanin Yksi on tämänvuotista kirjasatoa. Nuortenkirja kertoo siamilaisista kaksosista, 16-vuotiaista Gracesta ja Tippistä, jotka haluaisivat tulla nähdyiksi omina yksilöinään, kahtena erillisenä ihmisenä. Mitä tapahtuu, kun toinen kaksosista sairastuu? Miten onnistuu ystävyyssuhteiden solmiminen ja mahdollinen seurustelu, jos elää sisarensa kanssa yhteisessä kehossa?
Kirja on ns. säeromaani. Jokaisella sivulla on tekstiä vain vähän, ja rivit ovat lyhyitä kuten runoissa. Tekstin asettelulla sivuille on myös oma merkityksensä. Kirja on nopealukuinen, ja siihen kannattaa Marian mielestä tarttua ennakkoluulottomasti, vaikka tekstin asettelu saattaakin vaikuttaa tekotaiteelliselta. Tarina on kuitenkin kaikkea muuta.
Iloa kylkiäisestä
Kun on yö -kirja tuli Mariaa vastaan yllättävässä paikassa. Lapset saivat sen joitakin vuosia sitten hampurilaispaikassa aterian kylkiäisenä. Koska kirja on niin mainio, Maria on ostanut kirjoja lisää aina kun on löytänyt niitä kirpputoreilta. Kirjaston kokoelmaankin kirja on löytänyt tiensä samaa väylää pitkin.
Kirjassa on kaunis kuvitus ja mainio tarina. Kaupungissa tapahtuu kummia, kun asukkaat nukkuvat. Siellä riehuu Hirmu-vandaali yö toisensa perään. Onneksi Valle Vajanen korjaa kaiken ennalleen, ennen kuin kaupungin asukkaat heräävät. Ongelmia syntyy vasta, kun Valle loukkaa itsensä korjaustöissä eikä pääsekään seuraavana yönä hoitamaan kaikkea kuntoon. Kaupunki on mullin mallin ja leipuri, jonka tiedetään valvovan öisin, saa syyt niskoilleen. Syylliseksi osoittautuu kuitenkin vandaali, jota ruvetaan jahtaamaan. Kannattaa lukea Kun on yö -kirja, jos haluaa tietää, miten Hirmun lopulta käy.
Sirpa Pukkinen
Maria Lehtolan vinkit:
Arkajalat-dvd. Ohjaus: Richard Donner. Alkuperäistarina: Steven Spielberg
Crossan, Sarah: Yksi
Hirvonen, Elina & Tietäväinen, Ville: Näkymätön
Houm, Nicolai & Markhus, Rune: Kun on yö
Kidd, Sue Monk: Mehiläisten salaisuudet
Ness, Patrick , Dowd, Siobhan & Kay, Jim: Hirviön kutsu
Onkeli, Kreetta: Selityspakki